Trendi

Bloggaaja Eeva Kolu: "Uupumuksesta ei ole tarvinnut toipua, jotta siitä voi puhua"

Bloggaaja Eeva Kolu: "Uupumuksesta ei ole tarvinnut toipua, jotta siitä voi puhua"
Superihmisen myytti murtuu vasta, kun yhä useampi uskaltaa olla heikko, sanoo bloggaaja ja kirjailija Eeva Kolu.

Hei, mitä sulle kuuluu? Mitä teet nykyään?

Käsi ylös, jos tyypillinen vastauksesi kysymykseen on: Ihan hyvää, vähän kiireistä. Käsi ylös, jos vastaat näin silloinkin, kun tekisi mieli vastata: No, itse asiassa nyt menee tosi huonosti.

Pari vuotta sitten bloggaaja Eeva Kolu päätti kokeilla, miltä tuntui vastata ihan rehellisesti kadulla vastaan tulleelle tutulle. Kolu oli saanut diagnoosin monta vuotta jatkuneesta hoitamattomasta uupumuksesta. Hän ei enää jaksanut teeskennellä olevansa kiireinen ja iloinen.

”Aluksi toivoin, etten törmäisi kehenkään. Vältteleminen oli hullua, koska olen perusluonteeltani ekstrovertti ja saan ihmisistä tosi paljon. Silloin päätin, että alkaisin kertoa suoraan, että tällä hetkellä en tee yhtään mitään.”

Hän tajusi, miten kuluttavaa roolin esittäminen on.

”Miksi aina pitäisi olla hyvä fiilis? Se, että esitetään superihmistä, on yksi syy siihen, että uuvutaan. On tosi kuluttavaa, jos häpeää sitä, miltä oikeasti tuntuu.”

Uupumuksesta puhutaan liian kapeasti, Kolu ajattelee. Ajatellaan, että uupuneet ovat tehneet liikaa töitä. Siitähän parantuu, kun vähentää töitä! Kolu tietää omasta ja tuttujen kokemuksesta, ettei uupumus ole vain töiden ahnehtimisen tulosta.

Hän puhuu termistä millennial burnout. Kolmekymppisten naisten täytyy loistaa elämän joka sarala, rakentaa uraa, hoivata perhettä, toteuttaa intohimojaan ja ajatella vastuullisesti.

Kolukin uupui jatkuvaan paahtamiseen. Kiinnostavia töitä, opiskelemaan, mitä vielä keksisi!

”Meillä on tiukassa käsitys siitä, millainen masentunut tai uupunut on. Olen kuullut, että pomo kehottaa lepäämään viikonlopun ja palaamaan maanantaina uudella draivilla töihin.”

Kolu ajatteli itsekin vuosia, ettei hän ole masentunut. Eihän hän maannut sohvalla päiviään.

”Tein erilaisia töitä, opiskelin ja treenasin. Kun tunsin uupumusta, tein aina radikaalin muutoksen. Ajattelin, että en ole sairaanhoitaja tai lääkäri, joten minun työni ei voi uuvuttaa. Vaihdoin työpaikkaa, parisuhdetta tai matkustin ulkomaille. Silti mikään ei muuttunut.”

Sitten tuli päivä, kun Kolu rojahti rinkka selässään eteisen lattialle eikä päässyt ylös. Silloinen poikaystävä tuli nostamaan. Alkusokin jälkeen Kolu hyväksyi vähitellen tunteensa, mutta kesti vuosia, ennen kuin hän hakeutui lääkärille.

”Se, että hyväksyin oloni, oli ensimmäinen askel siihen, että asiat alkoivat muuttua. Hyväksymisen myötä löytyy myös se paljon puhuttu lempeys ja armollisuus itseä kohtaan.”

Puolitoista vuotta sitten Kolu kirjoitti uupumuksestaan Uusi muusa -blogiinsa. Hän sai valtavasti palautetta samankaltaisista kokemuksista. Moni oli uupumuksensa kanssa yksin, ja se huoletti Kolua.

Nyt Kolusta tuntuu hyvältä. Hän keskittyy etsimään iloisia asioita ja naurua. Hän viettää aikaa ystävien ja eläinten kanssa ja hoitaa puutarhaa mökillä.

Samalla hän tietää, että uupumisesta toipuminen ei lopu tiettyyn päätepisteeseen. Uupuminen voi kuulua ihmiselämään ihan samalla tavalla kuin ihanat, iloiset asiat.

Näiden ajatuksien pohjalta hän julkaisee tänä syksynä esikoisteoksensa Korkeintaan vähän väsynyt (eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä).

”Meidän ja varmaan monen muunkin suomalaisen suvussa on tosi syvällä ajatus siitä, että pitäisi pärjätä ja olla sitkeä. Voi olla kauhistus näyttäytyä muiden seurassa heikkona. Nykyään uskallan tehdä niin”, Kolu sanoo.

”Kirjankin kirjoittamisen aikana sain itseni uuvutettua. Mutta nyt olen löytänyt rajani ja tiedän, milloin pitää hengittää, nukkua ja juoda vettä.”

Kaikki tietävät kokemuksesta, että joskus on niin väsynyt, että ystävienkään seura ei tunnu houkuttelevalta. Olisin kuitenkin vain huonoa seuraa. Tätä ajatusmallia Kolu haluaa ravistella. Kun joku sanoo ääneen, että tänään en jaksa olla hauska, muutkin rentoutuvat. Siten keskustelut ja ihmissuhteet syvenevät. 

”Kun annamme itsemme ja muiden olla keskeneräisiä ja heikkoja, empatia lisääntyy.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Julkaistu: 11.9.2020
Kommentoi »