Miten elämäsi on muuttunut blogin perustamisen jälkeen?
”Kun perustin blogin, en ollut kovin onnellinen. Olin stressaantunut, koska tein samanaikaisesti kandiprojektia, työharjoittelua ja töitä. Tämän lisäksi olin sinkku ja kaipasin parisuhdetta, eli olin myös yksinäinen. Tutustuin tuohon aikaan mindfulness-kirjallisuuteen, josta kirjoitinkin blogin alkuaikoina paljon.
Elämässä on nyt tapahtunut paljon muutoksia. Viime kesänä valmistuin ja pystyin keskittymään vain työelämään. Olen nyt myös seurustellut kolme vuotta. Muutokset ovat lisänneet onnellisuutta elämässäni, ja samalla blogin käsittelemät aihepiiritkin ovat laajentuneet.”
Millainen vaikutus blogin kirjoittamisella on ollut onnellisuuteen?
”Kirjoittaminen on ollut minulle pienestä pitäen terapeuttista, ja blogin kirjoittaminen onkin minulle todella tärkeä harrastus. Se on tapa jäsennellä ajatuksia. En niinkään ajattele kirjoittavani lukijoita varten, vaan kirjoittaminen on itselleni tärkeää. On kivaa laittaa muistoja talteen elämän eri vaiheista, esimerkiksi toissa vuonna hankkimamme mökin remontista.
Olen pitänyt ekaluokkalaisesta lähtien päiväkirjaa ja 15-vuotiaana perustin nettipäiväkirjan, jota seurasivat ystävät ja jotkut tuntemattomatkin. Ajan mittaan sen päivittäminen väheni ja idea blogista syntyi. 19-vuotiaana minulla oli muotiblogi, mutta en silloin vielä kehdannut pitää blogia omin kasvoin. Aluksi Lilyn blogikin oli aika anonyymi, mutta vuosien mittaan olen uskaltanut tehdä siitä julkisemman ja avoimemman.”
Uskalsit vähän aikaa sitten luopua hyvästä työpaikasta, koska se ei tehnyt sinua onnelliseksi. Millaisia vinkkejä antaisit suuresta elämänmuutoksesta haaveilevalle?
”Jos joku asia ei tunnu omalta jutulta, kannattaa miettiä erityisesti sitä, miksi jäisi siihen tilanteeseen. Miksi ei lähtisi kokeilemaan jotain muuta? Useimmiten hyppy tuntemattomaan kannattaa ja siitä seuraa jotain hyvää. Se on sen heittäytymisen arvoista. Suosittelen miettimään, mitä oikeasti haluaisi tehdä elämällään ja millaisia pieniä askelia voi ottaa unelmatilannetta kohti. Aina ei tarvitse tehdä heti isoja muutoksia.
Myös muille puhuminen auttaa. Minulla itselläni oli pitkä pohdintaprosessi työpaikasta luopumiseen liittyen. Sain silloin läheisiltä tukea ja neuvoja, erityisesti mieheltäni ja ystäviltäni. Pitää uskaltaa puhua rehellisesti vaikeistakin asioista, mikä etenkin nyt sosiaalisen median aikana voi tuntua hankalalta.
Moni myös miettii sitä, mitä vanhemmat ja sukulaiset ajattelevat omista elämänvalinnoista ja miltä elämä näyttää paperilla. Siitä kannattaa luopua. Ihmiset, jotka välittävät sinusta, haluavat, että teet juuri niin kuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Muilla ei ole väliä.”
Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt?
”Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen koirani Frida! Olin haaveillut koirasta 20 vuotta ja nyt minulla on pieni kaksivuotias kleinspitz. On ihanaa, kun joku odottaa kotona ja näyttää niin iloiselta ja tyytyväiseltä. Frida on läheisyydenkipeä, se haluaa aina olla sylissä ja touhuta yhdessä. Se onkin ystävän ja vauvan sekoitus. Rakastan sitä, että Fridan voi ottaa mukaan kahviloihin ja kavereille.
Myös sisustaminen tuo hyvinvointia elämääni. Juuri nyt on mahtavaa fiilistellä joulua kotona ja mökillä. Emme ole ehtineet olla mökillä kovin paljon nyt talvella, mutta suunnitelmissa olisi viettää siellä enemmän aikaa.”
Tätä et tiennyt
Mikä omista postauksistasi on suosikkisi?
”Oma suosikkini on tällä hetkellä "Luovuin työstäni - onko se rohkeutta?" -postaus. Se käsittelee tosi henkilökohtaista aihetta ja sen julkaisu jännitti. Mielestäni aiheesta on kuitenkin tärkeää puhua, ja postaus saikin tosi hyvän vastaanoton ja paljon ihania kommentteja.”
Mitä postausta et meinannut julkaista?
”Vastaus tähän on sama kuin edellisessä kysymyksessä. Koska kyseinen postaus oli henkilökohtainen ja itselle kiperästä aiheesta, pelotti postauksen julkaiseminen. Pelkäsin, minkälaisen vastaanoton teksti saisi tai tulisiko aiheesta sanomista tosielämän puolella, mutta pelkoni osoittautuivat aivan turhiksi.”