Trendi

Ekstrovertti mahdollistaa introvertille tilan vetäytyä


Miksi iloisia ihmisiä pidetään vähemmän älykkäinä, pohtii Trendin kolumnisti Laura Friman.
Kuvat Sanna Lehto

”Taas tämä tyhjännauraja. Kanava vaihtoon.” Kuulijaviesti studioon on joka päivä sama. Vain sanamuoto vaihtuu. Ihmisistä on sietämätöntä, jos jollakulla on hauskaa. Tunnustan: minulla usein on. Höpötän hassuja ja nauran työkseni.

Vaikka häijy palaute kirpaisee joka kerta, minulla ei ole syytä marttyrointiin, sillä kyse ei ole ainoastaan radiojuontajan ongelmasta. Pidämme iloisia ihmisiä noin keskimäärin rasittavina ja vähemmän älykkäinä ihmisinä kuin kyynisiä mököttäjiä.

Muutkaan kupliviin tyyppeihin liittyvät määreet eivät ole erityisen mairittelevia. Vuolas small­talkkaaja nähdään pinnallisena, vaikka hän on useimmiten harvinaisen tarkkanäköinen ihmis­tuntija. Pulputtajan panosta pidetään vähäpätöisenä, vaikka hän tekee arvokasta työtä kannattelemalla vuorovaikutustilanteita silloinkin, kun se vaatii pinnistelyä.

Ekstrovertti mahdollistaa introvertille tilan vetäytyä. Muuten kaikilla on kamalaa.

Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse olla oman elämänsä Elastisia. Masennus ei kukistu tahdonvoimalla, ja fraasi 'posin kautta' on pahinta, mitä olen tällä vuosituhannella kuullut. On kuitenkin ihan eri asia kieltää kielteisten tunteiden olemassaolo kokonaan kuin kantaa vastuuta yhteisistä sosiaalisista tilanteista tsemppaamalla, vaikka se ei olisi itselle superluontaista. Tekopirteys on myös kohteliaisuutta ja toisten huomioimista.

Ja sori nyt vain, mutta hymyily on myös tehokasta itsesuggestiota. Kun käännät väkisin suupielet ylöspäin, tutulla tavalla aktivoituvat poskilihakset hämääntyvät ja lähettävät korvien väliin viestin: hei, täällä on ilmeisesti jotain mukavaa meneillään. Aivot ilostuvat.

Välillä voi siis valita hymyn, vaikka oikeasti tekisi mieli ommella kollegan tai kassaneidin muotoinen voodoo­nukke ja rituaaliteurastaa se. Se ei ole teennäisyyttä, vaan palvelus itselle.

Pakonomaisena viihdyttäjänä sympatiseeraan aina ihmisiä, jotka yrittävät olla iloisia silloinkin, kun elämä vetää lättyyn ja kaikki sortuu niskaan. On loukkaava ja kapeakatseinen harhaluulo, että kepeässä itseilmaisijassa ja naurattajassa ei olisi syvyyttä. Usein totuus on tismalleen vastakkainen. Paras huumori versoo sielusta, joka on ponnistellut myös pimeässä.

Siksi koomikoiden itsemurhat liikuttavat minua aina enemmän kuin myyttisimmänkään rocktähden poismeno. En pysty vieläkään ajattelemaan Robin Williamsin kuolemaa, saatika puhumaan siitä niin, ettei koko kehoni alkaisi täristä. Näen kaikista hauskimmissa ihmisissä usein rankimman ulkopuolisuuden ja pohjattomimman uupumuksen sävyjä.

Tähän kontrastiin pohjautuu myös oma, ärsyttävä elämän­asenteeni. Silloin kun en ole ahdistunut, olen niin kiitollinen ahdistuksen poissaolosta, että olen yleensä räjähtävän onnellinen. Siksi nauran ärsyttävyyden uhallakin aina silloin, kun naurattaa, ja välillä silloinkin, kun ei naurata. En suostu tuntemaan siitä sekuntiakaan syyllisyyttä.

Räkätä kanssani, anna mennä. On parempi nauraa tyhjälle kuin ei ollenkaan."

Julkaistu: 30.8.2019