Trendi

Ilmastoahdistus muutti Pauliinan elämän. "Olen alkanut miettiä elämän tärkeimpiä asioita eri tavalla."


Kun Pauliina Vuorinen, 28, luki viime syksynä ilmastoraportin, hän tajusi, että on jo kiire. Siinä hetkessä hänestä tuli ilmastoaktivisti.
Kuvat Getty Images

"Yhdestä lokakuisesta viikosta tuli elämäni käänne­kohta. Ensin ystäväni suositteli Naomi Kleinin kirjaa Tämä muuttaa kaiken – Kapitalismi vs. ilmasto. Ilmastonmuutos oli kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa, mutta kirja herätti minut toden teolla.

Se sai minut tajuamaan, että en voi luottaa täysin poliitikkoihin ja siihen, että asiat järjestyvät kyllä. Ilmastonmuutoksesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta päättäjät eivät ole oikeasti tehneet tarpeeksi. Talouskasvu on aina mennyt edelle. Olin raivostunut.

Luin kirjaa lauantaina, ja sitten sattumalta seuraavana maanantaina julkaistiin IPCC:n ilmastoraportti. Se oli hälyttävää luettavaa. Tajusin, että nyt on jo kova kiire, ja se sai minut huolestumaan. Hätäännyin: mitä minä voisin tehdä? Poliitikot puhuivat sosiaalisessa mediassa kevään vaaleista, mutta puoli vuotta on tässä tilanteessa pitkä aika. Halusin tehdä jotain ihan heti.

Päätin osallistua ilmastomarssille saman kuun lopussa. Se oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin mielenosoitukseen, ja kokemus oli voimauttava. Senaatintorille kokoontui tuhansia ihmisiä, mistä tuli olo, etten ole yksin tämän asian kanssa. Tunsin, että rattaat lähtivät pyörimään. Marssin jälkeen kirjoitin sometililläni, että tästä tulee elämäni missio. Alkaisin ilmastoaktivistiksi.

Ilmastoahdistus saattaa lamaannuttaa. Minä yritän kanavoida huoleni niin, että toimin. Näen tämän ongelmana, joka voi parhaimmillaan yhdistää koko ihmiskunnan, jos taistelemme yhdessä.

Lopetin lihansyömisen kolme vuotta sitten. Olin miettinyt muutosta jo jonkin aikaa, ja kun näin dokumentin lihantuotannon ongelmista, tein päätökseni. Naudanliha on kaikkein epäekologisin ruoka-aine. Puolisen vuotta olin vegaani, mutta nykyisin saatan syödä maitotuotteita ja kalaa.

Pari vuotta sitten vaihdoimme poikaystäväni kanssa ekosähköön, ja lisäksi olen muuttanut kulutustottumuksiani. Olin nuorena hirveä shoppailija, ja käytin kaiken ylimääräisen rahan pikamuotiin. Tänä vuonna kokeilen olla ostamatta mitään uutta. Jos tarvitsen jotain, yritän löytää sen käytettynä.

Tietoa olen löytänyt uutisista ja sosiaalisesta mediasta. Seuraan ilmastoaiheisia tilejä, kuten Facebookissa Greenpeacea ja Hyvän sään aikana -ryhmää sekä Instagramissa Ilmastoahdistusta. Ilmastouutiset YouTubessa on todella hyvä: aihetta käsitellään huumorilla mutta tosissaan.

Tärkein muutos on se, että olen hakeutunut vapaa­ehtoistyöhön. Olen mukana Ilmastoveivi 2019 -kampanjassa, jonka tavoitteena on saada Suomi vaikuttamaan ilmastotyöhön EU:n puheenjohtajamaana ensi syksynä.

Vaikeinta minulle on ollut ajatus siitä, että luopuisin lentämisestä. Rakastan matkustamista. Elämäntapatestin mukaan hiilijalanjälkeni on verraten pieni suomalaiseksi, mutta haluaisin pienentää sitä entisestään. Lentäminen taas vie ison osuuden yksittäisen ihmisen hiilijalanjäljestä. Olen alkanut lämmetä maata pitkin matkustamiselle, ja haaveilen pitkästä junamatkasta. Tänä keväänä lennämme Islantiin lomamatkalle, ja kompensoin lentopäästöt. Mietin, että pitäisin sen jälkeen taukoa lentämisestä.

Myös juustosta luopuminen tuntuu vaikealta. Juuston ilmastovaikutus on melkein yhtä iso kuin naudanlihan. Pyrin ostamaan kotiin vegaanista juustoa, mutta pitsa on vaikea. Vegaanijuusto ei vain maistu yhtä hyvältä.

Mitä jos Etelä-Suomessa ei ole enää lunta talvisin 30 vuoden kuluttua? Tai mitä jos pienet saarivaltiot hukkuvat mereen? Riittääkö ruoka kaikille, ja miten ihmisoikeudet toteutuvat, jos yhä useampi joutuu pakenemaan asuinkelvottomasta kotimaastaan? Myös sukupuuttoon kuolevat eläinlajit surettavat.

Koko maailmankatsomukseni on muuttunut. Nyt katson maailmaa ilmastonmuutoslasien läpi. Se on välillä ahdistavaa, mutta se on tuonut elämääni myös hyvää. Vielä vuosi sitten etsin itseäni ja kärsin kolmenkympin kriisistä. Tuntui, ettei elämälläni ole tarkoitusta, enkä ollut löytänyt omaa paikkaani. Olen ammatiltani graafinen suunnittelija, ja alan kilpailuhenkisyys vaivasi minua. Ajatus uralla etenemisestä tuntui ahdistavalta ja stressaavalta.

Nyt olen pystynyt päästämään irti paineista. Olen alkanut miettiä elämän tärkeimpiä asioita eri tavalla. Ilmastonmuutoksesta on tullut ykkösprioriteettini, ja voin hyvällä tavalla häivyttää itseni. Minun suorituksillani tai menestykselläni ei ole mitään väliä sen rinnalla, mitä maapallolle tapahtuu.

Tämä on minun elämäni tarkoitus ja tätä minun kuuluu tehdä.”

Juttu on julkaistu Trendissä.

Julkaistu: 27.3.2019