Emme puhu italiaa, mutta yhden sanan osaamme vaikka unissamme: gelato, eli jäätelö. Yksi monista tavoista tehdä italialaishenkistä gelatoa, on valmistaa jäätelö kiisselipohjaan.
Jep, luit oikein. Esimerkiksi Sisiliassa tiivis gelato tehdään valmistamalla kiisselipohja maidosta ja maissitärkkelyksestä. Kiisselijäätelön edut? Se on kevyempää kuin munista ja kermasta valmistettu gelato, ja kiisselipohjan neutraali maku päästää makuaineet loistamaan. Lisäksi se on helppo tehdä.
Kokeile maustaa jäätelösi suolatuilla, paahdetuilla manteleilla ja manteliliköörillä, eli Amaretolla. Likööri hienontaa sopivasti jäähileitä, ja jäätelö tuntuu silkkisemmältä suussa. Suola taas antaa pientä särmää makeaan kesäherkkuun.
Suolamantelijäätelö
(3 - 4 hengelle)
5 dl täysmaitoa
1 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
3 rkl Amaretto-likööriä
2 dl kuorittuja manteleita
pieni ripaus sormisuolaa
(Tarjoiluun vohvelitötteröitä)
Lisää maissitärkkelys ja 2 dl maitoa lasiin ja vispaa sekaisin niin, että maitoon ei jää klimppejä. Lisää loppu maito (3 dl) ja sokeri paksupohjaiseen kattilaan. Lämmitä höyryäväksi, mutta älä anna kiehahtaa.
Vispaa maissitärkkelys höyryävään maitoon ja anna kuplia pari kertaa, vähennä sitten lämpöä ja sekoita viitisen minuuttia, tai kunnes seos paksuuntuu. Ota kiisselikattila pois levyltä ja anna jäähtyä.
Paahda mantelit kuivalla pannulla, mausta kevyesti suolalla ja rouhi karkeaksi rouheeksi.
Kaada jäähtynyt seos laakeaan kannelliseen kippoon, sekoita mukaan Amaretto ja 3/4 mantelirouheesta.
Siirrä jäätelö pakastimeen, ja anna seoksen jähmettyä tunnin. Sekoita ja muussaa jähmettynyt seos haarukalla sileäksi. Voit toistaa tämän tunnin välein, jotta jäätelön tekstuuri pysyy pehmeänä. Kun jäätelö on jähmettynyt kunnolla, ripottele loput pähkinät jäätelön päälle ja jäädytä vielä hetken.
(Jos käytät jäätelökonetta, tee jäädytys koneen ohjeiden mukaan)
Tarjoa valmis jäätelö kiposta tai vohvelitötteröstä.