Trendi

Jani Toivola haaveilee merkityksellisestä ihmissuhteesta: "Haluaisin rakastaa, mutta samalla koen, etten osaa sitä maailmaa"

Jani Toivola haaveilee merkityksellisestä ihmissuhteesta: "Haluaisin rakastaa, mutta samalla koen, etten osaa sitä maailmaa"
Kun Jani Toivola jätti eduskunnan kaksi vuotta sitten, hän pysähtyi kunnolla itsensä äärelle. Nyt hän miettii, miten voisi olla mies, joka kantaa persoonansa ja helmansa ylpeydellä - ja uskaltaisi olla rakastettu.
Julkaistu: 22.4.2021
Saako mieskansanedustaja käyttää korvakorua? Mitä jos päällä olisikin jotain värikästä tumman puvun sijaan? Onko se ongelma, että työyhteisön lähimmät ystävät ovat naisia?
Kun Jani Toivola aloitti vihreiden kansanedustajana vuonna 2011, hän alkoi pohtia uusia asioita. Tuntui, että hän oli joutunut takaisin normitettuun maailmaan.
Vielä hetkeä aiemmin hän oli saanut olla rauhassa uniikki ja persoonallinen – hän teki töitä yhteisöissä, joissa sitä arvostettiin.
Eduskunnan käytävillä hän tunsi tekevänsä aikahypyn alakouluun 1980-luvulle. Sinne, jossa välitunnilla tytöt ryntäsivät hyppäämään twistiä, pojat ehkä potkimaan kiviä - tai siltä se ainakin näytti nuoresta Toivolasta. Hän ei ollut kiinnostunut kivistä, sillä hän rakasti twistiä.
Valinta oli selkeä, vaikka siitä seurasikin ongelmia.
”Olin jo varhain se kysymyksen äärellä, että ketä kuuntelen. Onko tärkeämpää mennä sääntöjen mukaan, jotta saan olla rauhassa, vai kuuntelenko itseäni, vaikka siitä tulisi ongelmia?”
Samaa hän pohti eduskunnassa. Koulunpiha oli täynnä kirjoittamattomia sääntöjä, ja niin oli Arkadianmäkikin. Molemmissa valtaa käytettiin määrittelemällä sanattomasti sitä, millainen kenenkin pitää olla. Miltä pitää näyttää, jotta kuuluu joukkoon ja näyttää arvokkaalta.
”Oli hämmentävää hypätä aikuisiällä taas sellaiseen ja löytää uudelleen itsestään epävarmuus. Yhtäkkiä olikin taas kynnys olla oma itsensä.”
Aluksi Toivola häivytti persoonaansa. Jälkikäteen hän ajattelee, ettei se olisi ollut tarpeellista.
”Sitä kuuluukin haastaa, miten valtaapitävät tekevät työtään ja hoitavatko he lupaamiaan asioita. Mutta on kaikkien etu, että he, jotka taloon valitaan, ovat kosketuksissa itseensä. Sitä kautta tulevat parhaat ajatukset.”
Toivola toivoo, että eduskunta olisi enemmän kansansa näköinen. Silloin politiikka ei tuntuisi niin etäiseltä.
”On vallankäyttöä antaa ymmärtää, että kuuluu näyttää tietynlaiselta. Itse pohdin tätä erityisesti mustana homona, jonka on aina ollut vaikea löytää itseään tarjolla olleesta suomalaisen miehen ihanteesta. Olin kirjaimellisesti ainoa huoneessa.”
Ja jos valitaan yhdenlaisena eduskuntaan, miksi pitäisi olla sinne päästyään joku toinen? Hänen antinsa oli nimenomaan tuoda myös vähemmistön näkökulma asioihin.
Toivola myös ajattelee, että jokaisessa työpaikassa, harrastusryhmässä ja yhteisössä pitää miettiä, voivatko kaikki tulla sinne omana itsenään ilman, että tuntevat joutuvansa peittämään osia itsestään.
”Kun persoonansa häivyttää, se väistämättä tuo epävarmuuden kerroksen. Sitten alkaa epäröidä myös omia ajatuksiaan ja kyvykkyyttä.”
Mutta Jani Toivolako epävarma! Monen silmiin Toivolan teot näyttävät äärimmäisen rohkeilta. Hän oli ensimmäinen tummaihoinen kansanedustaja, ja hän on puhunut julkisuudessa avoimesti homoseksuaalisuudestaan ja yksinhuoltajuudestaan.
”Joku voisi ajatella, että olen mennyt ja tehnyt, ollut oma itseni. Mutta koko ajan on ollut myös mahdollisuus, että pelkään ja vetäydyn.”
Vaadittiin siis oikeastaan lähtö eduskunnasta ja monta hiljaista, itsensä kanssa vietettyä hetkeä, jotta Toivola uskaltaa olla tilassa kokonaan, omana itsenään, kaikkinensa. Hän tunnistaa silti itsestään sen kymmenvuotiaan Janin, jonka elämännälkä oli iso ja joka halusi taistella tärkeiden asioiden puolesta. Tavoitteet ovat vain kirkastuneet.
”Olen varmasti enemmän oma itseni kuin koskaan aiemmin.”

Aikuisuus on huijaus

Eduskunnan jälkeiset vuodet ovat olleet pitkiä ja samalla mahtavia. Aluksi vastassa oli tyhjyys. Toivola jätti taakseen jotain, joka täytti elämän konkreettisesti ja mielellisesti ja jonka kautta hänellä oli status ja merkitys.
”Kun suljin oven ja astuin hiljaisuuteen, piti miettiä, hyppäänkö seuraavaan hälyyn vai pysähdynkö kuuntelemaan, mitä minulle kuuluu.”
Hän valitsi kuuntelemisen. Kahden vuoden aikana on vahvistunut ajatus siitä, miten monta kertaa itsensä voi löytää uudelleen. Hän on yrittänyt katsoa ennakkoluulottomasti itseään ja miettiä, mitä ovat ne asiat, joita hän ei ole uskaltanut näyttää tai tehdä.
Mikä huijaus aikuisuus onkaan, Toivola ajattelee nyt. Annetaan ymmärtää, että aikuisena sitten tiedetään kaikki ja asiat ovat koko ajan hallinnassa.
”Helposti meille annetaan käsitys, että aikuisuus on muuttumatonta. On muka lukittuja käännekohtia: saat lapsia, tai lapset lähtevät kotoa, ja on staattinen työelämä, joka laahaa mukana. Mutta kyllä me olemme loppuun asti herkkiä olentoja, joissa tapahtuu asioita. ”
Hiljaisuus on symbolista, sillä Toivolan kotoa ei ääntä puutu – siitä pitää huolen 7-vuotias tytär, jota Toivola kutsuu julkisuudessa Pantteriksi. Rutiininomaista ja arkista, niin Toivola kuvailee elämäänsä, ja hyvä niin. Pantteri aloitti koulun syksyllä, joten kaksikko on ollut uuden äärellä.
Joka aamu Toivola herää tuntia aiemmin kuin tyttärensä, jotta ehtii meditoida ja latautua päivään. Pantteri herää, todetaan, onko kasin vai ysin aamu, syödään aamupala. Sitten Toivola saattaa tyttärensä kouluun ja tekee toisen rutiininsa: ui avannossa.
Päivä kuluu kirjoittaessa, illalla käydään luistelemassa ja pulkkamäessä. Pantteri menee (suostuu menemään, sanoo Toivola helpottuneena) nukkumaan kahdeksalta, ja silloin hänellä on hetki aikaa itselle.
”Miten elämänrytmi onkaan muuttunut. Välillä tajuan illalla sohvalla istuessa, että tuolla on vielä kokonainen maailma, ihmiset ovat kuntosaleilla ja kaupoissa, ja itse olen sammuttelemassa jo valoja!”
Instagramissa Toivola kuvaa kaksikon arkea näin:
Huomenna koulussa luistelua. Arki meinaa mennä raiteiltaan. Oikeen kokoiset luistimet puuttuu. Oon kuullut huhua et kaupunki on tyhjennetty luistimista. Pantteri sano et hoida homma. Mä sanoin et hoidan. Kohta alkaa metsästys. Tää on ehdottomasti asioita, joita en tiedostanut kun haaveilin isyydestä. Huomenna luistellaan. Tuli mitä tuli.
Teksteissä näkyy vanhemmuuden koko kirjo: ilon hetket, arjen rutiinit, epävarmuus. Moni sanoo: kiitos vertaistuesta. Kiitos, kun sanot näitä asioita ääneen.
Toivolalle se on tärkeää, sillä sen lisäksi, että vanhemmuuden kokemukset ovat hyvin universaaleja, ei myöskään julkisesti puhuvia homovanhempia ”ole ainakaan liikaa”.
”Omankaltaista vanhemmuutta näkee niin vähän, että se on ollut keino raivata itselle tila, normalisoida asiaa. On tärkeää löytää itsensä yhteiskunnan kuvastoista.”
Hän ajattelee olevansa vanhemmuudessa samalla viivalla kuin muutkin – yhtä polvillaan ja riittämättömänä, yhtä varmana ja epävarmana kuin kuka tahansa. Mutta se on ollut mahdollista vasta sen jälkeen, kun hän sai tilan unelmoinnille. Kun hän New Yorkissa näki miesparin lapsineen kahvilassa, hän ymmärsi, että sama unelma on mahdollista myös hänelle.
”Jotta voi unelmoida, pitää tuntea, että on oikeuksia ja vapautta tehdä niin. Unelma voi kyllä tulla mieleen sitä ennenkin, mutta jos on kokemus, että unelma on väärä tai siitä ei saa puhua, sen vaientaa.”

Millainen miehen pitää olla

Tammikuussa Toivolalta ilmestyi lastenkirja Poika ja hame. Kirja on Toivolan kolmas: vuonna 2016 hän kirjoitti identiteetistään ja nuoruudestaan kirjassa Isona minusta tulee valkoinen, ja vuonna 2018 vanhemmuudestaan kirjassa Kirja tytölleni.
Poika ja hame -kuvakirjan Roni ihastuu äitinsä punaiseen hameeseen, mutta äidistä sen käyttäminen ei ole hyvä idea. Kirjan teema linkittyy monin tavoin Toivolan elämään – esimerkiksi siihen, että hän on alkanut käyttää hameita.
Hameen käyttö on symboli sille, että hän yrittää olla asettamatta itse itselleen rajoja. Teko sen puolesta, että uskaltaa antaa itselleen luvan olla mies omalla tavallaan.
”Minulla on ollut paljon kokemuksia siitä, kelpaanko mieheksi. Nyt olen oivaltanut, että riitän sellaisena kuin olen. Voin tuoda mieheyteen itseni mukaisia asioita.”
Ystäviensä kautta hän on ymmärtänyt, miten moni kannattelee miehen roolin taakkaa. Sääntöjä on monia: Paljonko mies saa näyttää herkkyyttä? Mitä miesten välinen ystävyys on, ja millä tavalla mies saa koskettaa toista miestä?
Viime aikoina hän on alkanut ajatella, että homomiehenä hän on ehkä ollutkin vapaampi säännöistä kuin moni muu mies. On tehnyt kipeää tuntea olevansa ulkopuolinen, mutta samalla on saanut tehdä asioita rauhassa, sivussa.
Samalla hän on oivaltanut uutta ystävyydestä.
”Vasta viime aikoina on syntynyt hyviä ystävyyksiä miesten kanssa, ja olen saanut huomata, miten paljon intiimiyttä ja haavoittuvuutta niihin liittyy: sellaisia asioita, joiden en ajatellut olevan sallittuja miesten maailmassa. On hienoa löytää ystävyyksiä, joissa ne toteutuvat.”
Ahtaat roolit ulottuvat isyyteen. Toivola on ­ollut tyttärensä lähivanhempi syntymästä asti, ja se näkyy kehossa.
”Tästä puhutaan hyvin vähän. Myös mies tuntee kehossaan rakkauden lapseensa: kaikki ne tunteet, huoli, valvominen ja kantaminen jättävät jälkensä.”

Toiveena merkityksellinen elämä

Kyky rakastaa itseä ja muita. Sitä Toivola on pohtinut viime aikoina. Nyt, 43-vuotiaana, hän tuntee hieman oivaltaneensa, mistä tässä on kyse.
”Alan ymmärtää, miten voisin olla kokonainen, oikea oma itseni ja oikeista syistä paikalla. Osaisin rakastaa, mutta uskaltaisin myös tulla rakastetuksi.”
Hän on ymmärtänyt, miksi rakkauden opettelu on hänelle niin vaikeaa: siihen liittyy vahvasti homoseksuaalisuuden negatiivinen historia. Hän oppi jo nuorena häpeämään sitä, kuka on.
”Häpeä on niin väkivaltainen tunne, etteivät kaikki pääse siitä koskaan eroon, mutta mahdollista se on. Siihen ei riitä, että lait muuttuvat. On myös opittava itse rakastamaan itseään. Tekemään valintoja itsestä käsin, ei siksi, että miellyttäisi muita. Jokaisen on voitava olla osa yhteisöä omana itsenään.”
Hän tunnistaa suuren ristiriidan suhteessaan rakkauteen.
”Toisaalta olen romantikko, suunnittelen häitä ja odotan prinssiä. Ja samaan aikaan on tämä häpeä siitä, kuka olen. Haluaisin rakastaa, mutta samalla koen, etten osaa sitä maailmaa. Haluan tulla tässä paremmaksi.”
Merkityksellisyys on tämän hetken tärkein sana Toivolalle. Hän haaveilee merkityksellisestä elämästä ja työstä – ja merkityksellisestä ihmissuhteesta.
”Nyt tuntuu, että minulla on ollut sellaisia rauhan ja intiimiyden hetkiä itseni kanssa ja tunnistan olotilan, jossa voisin asettua toisen ihmisen vierelle.”
Tyyli: Patisse a Lody
Meikki & hiukset Juho Lehiö
Juttu on julkaistu Trendissä.
Kommentoi »