Juontaja Jenni Alexandrova vakuuttui tuotteen vaikutuksista. Alexandrova uskoo, että säännölliset ihonhoitorutiinit ovat hyväksi iholle ja hän noudattaa niitä tarkasti. Jenni pesee aamulla ensimmäisenä kasvonsa jääkylmällä vedellä ja ravitsee sitten kasvojensa ihoa peptidejä sisältävällä seerumilla ja A-vitamiinia sisältävällä voiteella. Aamun rutiinit täydentyvät C-vitamiinilla ja pussillisella kollageenijauhetta sekoitettuna puoleen lasilliseen vettä.
Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmisteesta tuli viime syksystä lähtien osa Jenni Alexandrovan päivittäistä ihonhoitoa. Hän testasi tuotetta aluksi kahdeksan viikkoa, ja havaitsi hyviä muutoksia ihossaan heti testijakson jälkeen.
– Ihoni tuntui kimmoisammalta. Se ei myöskään kiristellyt pesun jälkeen kuten aikaisemmin. Iho ei enää tunnu korpulta kasvojen pesun jälkeen, vaan kosteutetulta ilman mitään voiteita, Jenni iloitsee blogissaan.
”Minun ei tarvitse enää kiinnittää niin paljon huomiota ihooni, ja hiukseni ja kynteni näyttävät paremmalta.”
Kun Jenni oli käyttänyt Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmistetta säännöllisesti puolen vuoden ajan, hän huomasi ilokseen, ettei hän kiinnitä ihoon enää niin paljon huomiota kuin aikaisemmin. Jennin mielestä hänen ihossaan oli aiemmin paljonkin epäkohtia: punoitusta, kiristävää tunnetta ja kuivia läikkiä.
– Mielestäni ihon pintajuonteet ovat nyt tasoittuneet, mutta naururypyt ovat edelleen tallella, Jenni toteaa.
Kollageenin vaikutusta selluliittiin on Jennin mielestä vaikea havaita – hän ei nimittäin tuijottele pakaroitaan suurennuslasilla. Hän tietää kuitenkin, että muutosta on tapahtunut.
– Personal trainerini totesi eräänä aamuna, että käsivarsistani on ”höttö” hävinnyt.
Hiuksetkin näyttävät elinvoimaisilta
The Solution -kollageenivalmiste vaikuttaa tutkitusti ihoon ja selluliittiin, mutta Jenni on huomannut muutoksia myös kynsissään ja hiuksissaan. Takkuiset ja kiillottomat luonnonkiharat hiukset ovat kollageenin käytön jälkeen muuttuneet elinvoimaisemmiksi ja sileämmiksi. Myös kynnet ovat paremmassa kunnossa.
– Kynteni lohkeilivat aikaisemmin, mutta nyt ne kasvavat yllättävänkin pitkiksi, Jenni toteaa tyytyväisenä.
Hän kuitenkin muistuttaa, että hyvinvointiin ei pelkkä kollageeni riitä.
– Hyvä iho ja hyvä olo tarvitsevat kumppaneikseen ainakin jokseenkin terveellisen ruokavalion, vettä, lepoa, ulkoilua ja positiivisuutta!
Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmiste on vaaleaa jauhetta, joka liuetessaan on väritön, hajuton ja mauton. Tuotteeseen ei ole käytetty mitään lisäaineita, vaan se sisältää ainoastaan hydrolysoitua eli pilkottua kollageenia. Se tarkoittaa, että kollageeni on pilkottu entsyymien avulla peptideiksi eli aminohappoketjuiksi. Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmiste auttaa lisäämään ihon kimmoisuutta, tasoittaa juonteita ja ryppyjä ja ennaltaehkäisee niiden syntymistä koko kehossa.
Lue lisää Jenni Alexandrovan kokemuksia Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmisteen käytöstä hänen blogistaan.
Blogissaan Jenni vastaa myös lukijoiltaan saamiinsa kysymyksiin kollageenista
Oslo Skin Lab tarjoaa nyt Lily.fin lukijoille ensimmäisen pakkauksen The Solution™ -kollageenivalmistetta -65% alennuksella. Tee tilaus tästä.
Tuotepakkauksessa on 28 erillispakattua annosta, ja on siksi erityisen näppärä ja helppo käyttää. Tutustu tuotteeseen tarkemmin täällä.