"Kirjoitin lapsuuden ystäväkirjoihin, että lempiruokani on pitsa ja toiveammattini ratsastuksenopettaja. Hevoset eivät päässeet uravalintoihini mukaan, mutta pitsa on yhä tiukasti lempiruokieni topvitosessa.
Pidän kaikenlaisista pitsoista: ohutpohjaisista roomalaisista, kuohkeista napolilaisista, amerikkalaistyylisestä pannupizzasta ja itsetehdyistä kotipitsoista (huomaa vaihtuva kirjoitusasu). Paitsi siitä yhdestä vuonna 2010 Palermossa, joka rikkoi kitalakeni kuukaudeksi. Onneksi uskoni on sittemmin palautettu.
Pitsat ovat siitä ihania, että ne voivat olla arkisia jääkaapintyhjennyspitsoja, tai sitten kulinaristisia elämyksiä, joissa on sesongin raaka-aineita. Nyt keväällä kerään ne villiyrtit, jotka tunnistan, ja syön ne pitsassa valkosipulisen ricotta-juuston kera. Tilalla voi käyttää esimerkiksi nokkosta, vuohenputkea, pinaattia tai lehtikaalia.
Resepteihin liittyvät termit grandma pie ja italian sausage. Molempien termien alkuperä on Italiassa, mutta niihin törmää nykyään lähinnä amerikkalaisessa pitsakulttuurissa. Grandma pie tarkoittaa paksua, focacciamaista pannupitsaa, joka leivotaan suorakulmaiselle pellille. Italian sausage on tuoremakkaraa, johon fenkolinsiemenet tuovat anismaisen makunsa. Kehittelin tofusta vegaanisen makkaramurun, koska halusin lihattoman version. Voit myös käyttää valmista vegaanista salamia.
Pitsataikina kannattaa tehdä jo edellisenä iltana jääkaappiin kohoamaan. Jos haluat todella rapean kuoren, tee taikina suoraan pellille ilman leivinpaperia ja lisää rutkasti öljyä. Voit myös jakaa taikinan puoliksi ja paistaa puolikkaat valurautapannulla uunissa.
Tarjoa pitsa hyvässä seurassa esimerkiksi kombutsan kera. Kokeile greipillä ja humalalla maustettua The Good Guys -kombutsaa, 3,99 e, Ruohonjuuri."
Peltipitsataikina
(1 pellillinen)
- 1 pss kuivahiivaa
- 4 dl vettä
- 3 rkl oliiviöljyä + 3 rkl pellille
- 2 tl suolaa
- 8 dl vehnäjauhoja (pitsajauho)
Liuota hiiva lämpimään veteen ja lisää vähän jauhoja hiivan ruuaksi. Kun hiiva kuplii, lisää puolet jauhoista ja öljy. Sekoita ja lisää suola ja vähitellen loput jauhot. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia, kunnes se alkaa tuntua sileältä ja kimmoisalta. Pane taikinapallo öljyttyyn kulhoon ja peitä kelmulla. Anna taikinan tekeytyä yön yli jääkaapissa.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja valuta päälle 3 rkl oliiviöljyä. Painele taikina pellillä hellästi öljytyin käsin kohti reunoja (älä kaulitse). Jos taikina vastustelee, anna sen levätä 5 minuuttia ja jatka. Peitä taikina keittiöliinalla ja anna kohota tunnin ajan lämpimässä.
Lämmitä uuni 250 asteeseen. Levitä täytteet pitsan päälle, paista uunin alatasolla noin 20 minuuttia (tarkista 15 minuutin kohdalla). Nauti heti.
Vihreä ricottapitsa
- 1 annos pitsataikinaa
- 1 l vihreää (pinaattia, lehtikaalia, villiyrttejä, esim. nokkosta)
- 250 g ricottajuustoa
- 1–2 valkosipulinkynttä
- 3 dl raastettua parmesaanijuustoa
- suolaa ja mustapippuria
- oliiviöljyä ja chilihiutaleita
Käsittele ensin vihreät: huuhtele, ryöppää nokkoset, valuta ja hienonna kevyesti. Mittaa vihreät täyttämällä litran mitta löyhästi. Sekoita ricotta, raastetut valkosipulinkynnet ja 1 dl parmesaanijuustoa kulhossa. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Levitä pitsataikinan päälle ricotta ja vihreät. Ripottele päälle loppu parmesaani, lorauta hiukan oliiviöljyä ja chilihiutaleita koko komeuden niskaan ja työnnä pitsa uuniin. Nauti kuumana.
Vegaaninen italian sausage -pitsa
- 1 annos pitsataikinaa
- 150 g kylmäsavutofua
- 3 rkl öljyä
- 1 rkl fenkolinsiemeniä
- 1 tl rouhittua mustapippuria
- 1 tl savupaprikaa
- 1 tl chilihiutaleita
- 2 valkosipulinkynttä
- 3 rkl tomaattipyrettä
- suolaa maun mukaan
- 2 dl tomaattisosetta
- 1 punasipuli
- 250 g juustoa (Violife mozzarellaa tai muuta vegaanista juustoa)
- 1 tl oreganoa
Raasta tofu juustoraastimen karkealla terällä tai murustele se käsin. Lämmitä öljy pannulla ja lisää fenkolinsiemenet, mustapippuri, savupaprika ja chilihiutaleet, paista kunnes mausteet tuoksuvat. Lisää hienonnettu valkosipuli, tomaattipyree, tofu ja 1 tl suolaa. Paista tofua mausteisessa öljyssä 5–10 minuuttia ja jäähdytä. Maista ja tarkista suola.
Levitä tomaattisose pitsataikinan päälle. Ripottele maustettu tofu soseen päälle ja levitä ohueksi suikaloitu punasipuli päälle. Raasta juusto ja lisää se yhdessä oreganon kanssa pitsan päälle. Paista pitsa kypsäksi ja nauti kuumana.
Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.