"Olen saattanut löytää oikotien onneen. Tai ainakin, jos siihen liittyvät aamiaiset, ihanasti venyvä, uunissa sulanut juusto ja nopea valmistus.
Croque monsieur on pesunkestävä klassikko: lämmin leipä, johon tulee kinkkua, dijon-sinappia, béchamel-kastiketta ja gruyère-juustoa. Leivällä on myös monta erilaista muunnosta ja ranskalaista nimeä. On tomaattia, lohta, kananmunaa, makkaraa ja pinaattia ja miljoona heittomerkkiä hienojen ranskalaisten nimien päällä.
Kyseessä on mahdottoman herkullinen resepti, mutta tartun siihen harvoin valkokastikkeen takia. En erityisemmin pidä sen mausta, vaikka pidän valkokastikkeen tuomasta mehevyydestä. Kastikkeen teko on myös aikamoinen jännitysnäytelmä: palaako maito, tuleeko kokkareita.
Elämässä oikominen ei yleensä onnistu, tai ainakaan lopputulos ei ole sitä mitä toivoo. Onneksi näin ei tarvitse ajatella valkokastikkeen kanssa. Rakastan internetin loppumatonta reseptivirtaa, joissa muutkaan mukavuudenhaluiset eivät halua väkertää valkokastiketta. Törmäsin (moneen) reseptiin, jossa croque monsieur onkin paistos ja kastikkeen teko sivuutetaan täysin.
Omassa versiossani leivät uitetaan hellästi ranskankerma-maito-munaseoksessa. Mukaan heitetään tomaatteja, ja koko komeus kuorrutetaan gruyère-kerroksella. Tämä jos mikä on loistava brunssiruoka, koska vuoan voi valmistaa edellisenä iltana ja siitä riittää monelle. Ja on vain plussaa, jos tyhjennät vanhat, kuivuneet leivät ja juustot vuokaan.
Voit muunnella vuokaa helposti. Tee esimerkiksi lohiversio: korvaa tomaatit 100 grammalla kylmäsavulohta ja ripottele päälle runsaasti tuoretta tilliä. Tai käytä savustettua kalkkunaleikettä ja tuoretta ruohosipulia."
Croque monsieur
(3–4 annosta)
- 300 g kuivahtanutta leipää
- 2 rkl dijon-sinappia
- 3 rkl voita
- 200 g ranskankermaa
- 3 munaa
- 1 dl täysmaitoa
- suolaa ja mustapippuria
- ½ rasiaa kirsikkatomaatteja
- 2 dl raastettua gruyère-juustoa
- Tarjoiluun
- rucolaa
Voitele uunivuoka. Leikkaa leipä viipaleiksi ja voitele viipaleet voilla ja sinapilla. Asettele leivät vuokaan tasaisesti, mutta älä päällekkäin.
Vatkaa keskenään ranskankerma, munat ja maito. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla ja kaada se leipien päälle. Anna nesteen imeytyä ainakin tunnin, tai mielellään yön yli jääkaapissa. Reseptin voi siis valmistaa jo illalla, ja laittaa leipä-maitoseoksen jääkaappiin odottamaan.
Ennen paistamista ripottele leipien päälle huuhdellut ja puolitetut kirsikkatomaatit sekä raastettu juusto. Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia, tai kunnes paistos on kullanruskea. Anna paistoksen tasaantua 10 minuuttia ja käy kiinni. Tarjoa rucolan ja ekstrasinapin kanssa.