Trendi

"Kolmekymppisillä voi olla takana 20 vuotta suorittamista" – Näin töihinpaluu onnistuu uupumuksen jälkeen


Burn out, sairausloma – ja mitä sen jälkeen? Onko mahdollista palata samaan työhön? Työterveyspsykologi ja työssään uupunut kertovat oivalluksensa.
Kuvat Sanna Lehto

Kuvittele, että olet palannut töihin pitkän sairausloman jälkeen. Lähtiessä olit väsynyt, itkuinen ja masentunut, ja nyt sinua jännittää. Onko normaali työn­teko enää koskaan mahdollista?

Kamppailu on tuttua Anna-Maria Kasaselle. Hän työskenteli 13 vuotta lähihoitajana mutta joutui toistuvasti sairauslomalle työuupumuksen takia. Lopulta hän lähti opiskelemaan, ja viime kesänä hän perusti tuttavien kanssa hyvinvointialan yrityksen.

Myös Liisa Uusitalo-Arola uupui vuosia sitten työssään, ja nyt hän auttaa samassa tilanteessa olevia työ- ja organisaatiopsykologina ja työterveyspsykologina.

He ymmärsivät, että asioiden oli muututtava työpaikan lisäksi myös omassa mielessä. Nyt Kasanen ja Uusitalo-Arola kertovat oivalluksensa siitä, miten töihin­paluu onnistuu työssään uupuneelta.

Puhu itsesi ulos häpeästä

Näet työkavereita pitkästä aikaa sairausloman jälkeen. Mitä sinun tekisi mieli kertoa vaikeasta ajanjaksostasi?

Ei yhtään mitään, vaan haluat jutella kaikesta muusta ja välttää leimautumista, eikö niin? Mutta se on virheistä suurin, sanoo Liisa Uusitalo-Arola. On tavallista, että työuupumus aiheuttaa häpeää, mutta sen vangiksi ei saa alistua.

”Häpeä ohjaa eristäytymään muista. Siksi pitää puhua juuri siitä, mistä kaikkein vähiten haluaisi puhua, ainakin läheisille”, hän sanoo.

Työuupumus tuntuu jo sukupolvikokemukselta. Moni kolmekymppinen on joutunut kokemaan, millaista on väsyä työssä niin, että sairausloma on ainut vaihto­ehto. Ensin on saatava itsensä tolpilleen, ja sitten on mietittävä, miten työnteko jatkuisi vielä seuraavat kolmisenkymmentä vuotta.

Anna-Maria Kasanen, 33, yritti toistuvasti palata samantyyppisiin työtehtäviin sairauslomiensa jälkeen. Hänen työvuorojaan muokattiin, mutta sen enempää hoitotyössä ei voitu tehdä. Lähihoitajan työ oli ja pysyi työpaikasta riippumatta samantyyppisenä: kiireisenä, vastuullisena ja täynnä vuorovaikutustilanteita.

”Tajusin, että jos teen asiat aina samalla tavalla, tuloksetkin ovat samanlaiset. Jollen voi muuttaa ympärillä olevia asioita, muutoksen on tultava sisältä.”

Uusitalo-Arolasta uupuneen on tärkeää ymmärtää, ettei ole ainut. Uupuneita on Suomi täynnä, ja moni ei tunne saavansa tukea töihin palatessaan. Juuri siksi asioista, jotka ovat johtaneet tilanteeseen, pitää puhua ääneen ja kovaa. Siten häpeänleima hälvenee – ja jonkun muun töihinpaluu sujuu ehkä paremmin.

”Kun palaa sairauslomalta töihin, normaalissa työyhteisössä ei pitäisi joutua selittelemään poissaoloaan. On esimiehen tehtävä huolehtia, että palaaja tuntee olonsa tervetulleeksi”, Uusitalo-Arola sanoo.

Palaajaa lämmittää jo se, että esimies ja työkaverit sanovat: On mukavaa, kun olet taas täällä.

Puhuminen auttaa koko tiimiä. On juteltava, mikä työssä on tärkeää ja miten sitä voisi helpottaa.

”Uupumisesta ei saa tulla yhden ihmisen ongelma, koska se ei koskaan ole sitä. Kun yksi uupuu, se tarkoittaa sitä, että muutkin ovat lujilla työtehtäviensä kanssa. Sillä yhdellä vain saattoi olla esimerkiksi hankala pari­suhde, joka vei loputkin mehut.”

Moni tuntee saavansa hankalan maineen, kun alkaa vaatia parempia työoloja. On helpompi leimata yksi kuin myöntää, että koko organisaatiossa mättää.

Keskustelu ammattilaisen kanssa auttaa monia. Useilla työpaikoilla on mahdollisuus kolmeen tai viiteen käyntiin työpsykologilla.

”Uupumisen syy ei ole koskaan mysteeri. Kun on keskellä uupumusta, tilanne tuntuu sillisalaatilta, mutta jälkikäteen tarina on kuitenkin ihan looginen ja selkeä”, Uusitalo-Arola muistuttaa.

Vertaistuki auttaa häpeän käsittelyssä. Esimerkiksi Facebookissa on kahden nelikymppisen naisen perustama ryhmä Ex-suorittajat.

Tunnista suorittaja itsessäsi

Anna-Maria Kasasen opiskeluvuodet olivat kiireisiä. Hän halusi hoitaa koulun hyvin mutta samaan aikaan tehdä keikkatyötä hoitajana.

”Otin kaikki tarjotut vuorot vastaan. Olin loputon joustaja. Oli ihanaa olla tarpeellinen ja hyödyksi.”

Vuosi valmistumisesta Kasanen jäi sairauslomalle ensimmäistä kertaa. Työn hektisyys, raskaat ihmiskohtalot sekä vuorotyö olivat haaste, mutta Kasanen on myös tajunnut olevansa suorittaja.

On yleinen harha, että vain suuri työn määrä uuvuttaa. Uusitalo-Arola kertoo ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa mitattiin stressihormonien tasoa. Huomattiin, että paljon töitä tekevällä mutta työstään innostuneella ei välttämättä ollut haitallista stressiä ollenkaan. Sitä vastoin leipääntyneellä tai epävarmassa pätkätyössä olevalla huoli saattoi kalvaa koko ajan, vaikkei töitä määrällisesti ollutkaan liikaa.

Omat ajatukset vaikuttavat siis osaltaan siihen, miten raskaaksi työn kokee. Suorittaja-mentaliteetti yhdistää monia uupuneita.

”Kolmekymppisillä voi olla jo takana 20 vuotta täyttä suorittamista. Jo alakoulussa on aloitettu numeroiden jahtaaminen ja ajateltu, että aina on pantava parastaan. Se voi olla ainut elämäntapa, jonka tietää.”

Suorittamiseen liittyvä tunnollisuus on Uusitalo-­Arolan mukaan tyypillinen piirre uupuneilla. Siihen usein vielä yhdistyy perfektionismi: minun täytyy tehdä kaikki ja mahdollisimman hyvin. Uupunut saattaa ajatella, että on täysi nolla, jos ei onnistu tässä työssä.

”Itselleen on asetettava raja: Yhdessä tai kahdessa asiassa voi olla hyvä, muttei missään nimessä kaikessa.”

Kasanen ajattelee, että suorittaminen on ollut hänen selviytymiskeinonsa ja samalla tuhonsa. Sen avulla hän pystyi hankkimaan itselleen apua ja muuttamaan työtään – eli sai tehokkaasti hoidettua kaiken muun paitsi juuri suorittamisen. Sitä hän työstää nyt terapiassa.

”Suorittaminen on ollut hyväksynnän tarvetta. Olen tarvinnut palautetta ja kehuja muilta. Nyt olen oppinut, että olen hyväksytty, vaikken tekisi yhtään mitään.”

Kasasen suuri hellittämisharjoitus on ollut raskaus. Hän oli ajatellut hoitaa ravitsemusalan opintonsa loppuun, mutta edessä onkin äitiysloma – ja hyvä niin.

”Raskaus on pakottanut ymmärtämään, etten voi kontrolloida kaikkea. Pitää antaa elämän tapahtua.”

Ota kaveri hankaliin tilanteisiin

Töihin palatessa on useimmilla edessä kolmikanta­neuvottelu, johon osallistuvat esimies ja työterveyslääkäri tai -hoitaja. Se jännittää monia.

Uusitalo-Arola tietää, että moni kolmi- ja nelikymppinenkin tuntee olevansa neuvotteluissa heikoilla. On asuntolainat, lapset, määräaikainen työ tai vihdoin työ, jonka on aina halunnut – eli liian paljon riskeerattavaa.

Jos on saanut kasvatuksen, että kaikille on oltava ystävällinen ja kiva, on hyvä muistaa, ettei vastapuoli välttämättä ole. Siksi auttaa, kun miettii etukäteen, mitä aikoo sanoa – ja voi ottaa mukaan jonkun tueksi.

”Jos itsellä pettää muisti, kaveri voi muistuttaa, että halusit puhua siitä ja siitä.”

Moni haluaa olla sekä tunnollinen että olla aiheuttamatta pahaa mieltä muille.

”Silloin on mietittävä: mihin kaikkeen pystyn yhtä aikaa? Jos on valittava terveys tai se, että on kiva, on selvä, että täytyy vain sanoa asiansa jämäkämmin.”

Siihenkään ei maailma kaadu, jos pääsee itku.

”Tunteita tulee ja menee, ja se kuuluu elämään. Jos alkaa itkettää, sitten itketään, ja sen jälkeen jatketaan.”

Kevennä työtä ja innostusta

Mitä jos väsyn heti uudestaan, miettii töihin palannut. Siksi on tärkeää järjestellä työtehtäviä uudelleen.

Kasanen teki vuorotyötä, joten kerran sairauslomalta palatessa hänelle tehtiin niin sanottu ergonominen työvuorolista. Siinä on määritelty tarkkaan eri työvuorojen ja vapaapäivien suhde.

”Käytännössä lista oli hankala tehdä, ja itsekin jouduin toivomaan muutoksia viikonloppumenojen takia.”

Moni hyötyy lyhennetystä viikosta ja osasairauspäivärahasta. Uusitalo-Arola muistuttaa, että vaikka sairauslomalla olisi jaksanut nousta aikaisin ja puuhailla, ei välttämättä jaksa tehdä töitä kahdeksan tuntia.

”Työ voi kuntouttaa, jos sitä on sopivasti ja se on sopivanlaista. Missään nimessä ei voi paahtaa samalla tavoin kuin aikaisemmin. Sama määrä samaa, uupumukseen johtanutta työtä ei voi kuntouttaa.”

Työmäärän lisäksi on tärkeää hillitä innostustaan. Intohimoammatissa työskentelevän on ehkä tarkkailtava, milloin työ vie liiaksi mennessään.

”On opittava vahtimaan itseään ikään kuin ulkopuolelta: mitähän tuo puuhailee.”

Kasanen on oppinut, että hänen on herkkänä kiinnitettävä paljon huomiota palautumiseen. Työpäivinä hän pitää kiinni tauoista: ennen lounasta hän tekee lyhyen meditaatio- tai joogaharjoituksen, jotta työasiat siirtyvät sivummalle ja kierrokset laskevat. Sitten hän syö lounaan niin, ettei mieti työtä ollenkaan.

Aiemmin Kasasella oli univaikeuksia.

”Nyt se tuntuu hassulta, mutta pitkään ajattelin, että minä vain olen tällainen, joka nukkuu huonosti.”

Enää vaikeuksia ei ole, kunhan hän on tarkkana.

”Edelleen työasiat jäävät takaraivoon, jos teen töitä illalla. Unenlaatu heikkenee heti.”

Vaihda tarvittaessa suuntaa

Kasasen suuret oivallukset tulivat hyväksymisestä. Hän jaksoi viimeiset vuodet lähihoitajan työssä, kun hän tajusi, mikä kaikki vain kuuluu työn luonteeseen.

”Aloin toistella itselleni, että sen sijaan että kamppailen vastaan, menen flow’n mukana. Jos vaikka olin jakamassa lääkkeitä ja tuli keskeytys, aiemmin tulin kärttyisäksi. Nyt aloin ajatella, että keskeytykset kuuluvat työhön.”

Toinen oivallus liittyi hoitajan rooliin: voi olla empaattisempi hoitaja mutta pitää suojakuoren. Aiemmin hän otti potilaiden palautteet itseensä. Kun leikkaus vaikkapa peruttiin, Kasanen oli hoitajana se, johon potilas purki vihansa.

”Oivalsin, että niinhän sen täytyykin mennä. Minun kuuluu ottaa vastaan se kaikki, mutta voin silti suojata itseni.”

Lopulta Kasanen joutui toteamaan, ettei hoitajan työ tee häntä onnelliseksi. Yrittäjän arki sopii hänelle paremmin.

”Työ oli minulle liian hektistä. Kaipaan säännöllisyyttä ja rauhaa, vaikka pitkään en halunnut myöntää sitä. Nyt ymmärrän, että haluan johtaa työtäni itse enkä vastata muille.”

Myös Uusitalo-Arola siirtyi uupumuksensa jälkeen psykologina palkkatyöstä yrittäjäksi. Hänestä monia asioita on mahdollista muuttaa työssä, mutta aina se ei yrityksestä huolimatta onnistu.

Silloin on kysyttävä itseltään: haluanko vain pinnistellä seuraavatkin vuodet vai haluanko elämääni muutakin kuin työtä?

Julkaistu: 26.9.2019