Kotitekoinen jäätelö syntyy vain kolmesta raaka-aineesta ja saa surkeimmankin päivän tuntumaan paremmalta

Kotitekoinen jäätelö syntyy vain kolmesta raaka-aineesta ja saa surkeimmankin päivän tuntumaan paremmalta
Kun arkeen ei kaipaa mitään monimutkaista, kannattaa tehdä jäätelöä. Ruokatoimittaja Suvi Kesäläisen jäätelöresepti on ihanan yksinkertainen ja sitä voi tuunata oman maun mukaan.
7.8.2020

"Ihmiset reagoivat eri tavoin stressiin, suruun ja tilanteisiin, joita eivät voi hallita. Läheisin ystäväni ja minä olemme täysin erilaisia. Ahdistuneena hän ei saa palaakaan kurkusta alas ja voi olla pitkiä aikoja syömättä juuri mitään, kunnes olo helpottaa.

Minä toimin päinvastaisesti. Menen selviytymismoodiin. Käyn läpi kaapit, ladon jämät pöydälle, teen suunnitelman siitä, mitä ruokaa pystyn valmistamaan, ja alan pilkkoa. Voin tehdä tätä tuntikaupalla: pilkon, siivoan ja kokkaan, kunnes jääkaappi on järjestyksessä ja täynnä valmista ruokaa. Kun jääkaappini on järjestyksessä, niin on myös elämäni.

Siivoaminen tai esimerkiksi jäätelön syöminen suruun ovat minusta harmittomia tapoja huijata itsensä voimaan paremmin edes hetkeksi. Tämä resepti on osittain jogurttijäätelö, osittain italialainen semifreddo. Olen karsinut raaka-aineet minimiin, joten kananmunien kanssa ei tarvitse pelata – ainut homma on vaahdottaa kerma ja sekoittaa siihen jogurtti.

Jogurttina kannattaa käyttää mahdollisimman rasvaista versiota, koska rasvattomat jogurtit sisältävät vettä, joka jäätyy kalikaksi. Semifreddo (italiaksi puolikylmä) kannattaa muutenkin valmistaa ja syödä vuorokauden sisällä, koska se ei parane pitkällä pakastamisella. Nosta jätski ainakin tuntia ennen syömistä huoneenlämpöön, jotta se pehmenee.

Semifreddon makuja on helppo vaihdella sesongin mukaan. Kokeile kevään edetessä esimerkiksi raparperia tai mansikkaa. Ohjeesta riittää neljälle hengelle jälkkäriksi – tai yhdelle ahdistuksen lievitykseen."

Jäätelöpohja

  • 2 dl kuohukermaa
  • ½ dl sokeria
  • 3 dl turkkilaista jogurttia

Vatkaa kuohukerma ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi isossa kulhossa. Kääntele jogurtti nuolijalla kermavaadon joukkoon.

Lisää haluamasi höysteet ja kaada seos muovikelmulla tai leivinpaperilla vuorattuun kulhoon tai vuokaan.

Pakasta ainakin 5 tuntia tai yön yli. Voit ottaa jätskistä palloja jäätelökauhalla tai kumota sen lautaselle ja leikata paloiksi.

Valitse makusi

Kirsikka-pistaasi

Lisää vaahtoseokseen 2 ½ dl kirsikkahilloa (esim. Filos) ja 2 dl rouhittuja (suolaamattomia) pistaasipähkinöitä. Sekoita kevyesti, jotta saat sattumia etkä hillomössöä. Voit tehdä hillosta ja pähkinöistä kerroksia.

Hunaja-sormisuola

Lisää vaahtoseokseen 1 ½ dl juoksevaa hunajaa (lämmitä tarvittaessa juoksevaksi) ja 1 tl sormisuolaa. Kääntele kevyesti, jotta saat hunajaraitoja. Voit myös kerrostaa hunajan ja vaahtoseoksen. Ripsauttele silloin suolaa hunajan kanssa kerrosten väleihin.

Stracciatella-minttu

Raasta 100 g tummaa suklaata ja hienonna 1 rkl tuoretta minttua. (Tarkista, että minttu ei ole ruohonmakuista viherminttua vaan purkantuoksuista piparminttua.) Sekoita suklaa ja minttu tasaisesti vaahtoseokseen. Voit myös sulattaa suklaan, jolloin jäätelö on tasaisen suklaista.

Juttu on julkaistu Trendissä.

Kommentoi »