Trendi

Unohdetaan bileet ja pidetään vain etkoja!


Eihän baarissa kuule mitään, jonokin on kamala - ja muut syyt keskittyä etkoihin.
Kuvat Sanna Lehto

Ihan tavalliset bileet. Ne ovat ystäväni Marin suurin unelma. Se kuulostaa vähän kummalliselta: Marilla on paljon ystäviä ja vilkas sosiaalinen elämä illanviettoineen. Tavallisiin bileisiin hän ei silti ole mielestään päässyt vuosiin.

Miten niin? Mitkä siis ovat ihan tavalliset bileet? Tietysti sellaiset, joihin olemme tottuneet. Sellaiset, joiden perusteella loimme aikanamme mielikuvamme siitä, mitä bileet pitävät sisällään.

Mari on nelikymppinen, joten hän kasvoi ysäribileissä. Siitä vinkkelistä tavalliset bileet ovat todellakin kuolleet sukupuuttoon. Juhlista on tullut spektaakkeleja.

Meidän nuoruudessamme bileet tarkoittivat kourallista kavereita, valkosipulipatonkia ja rasiallista tuorejuustoa. Ei ollut kuppikakkuja ja soittolistoja. Muovikassissa paikalle kannettu kalja oli kaljaa, ei artesaaniolutta, eikä juhlilla ollut nokkelaa hashtagia. Kaikki olivat ihan tyytyväisiä.

Ymmärrän Maria: jos käsitys hyvistä biletarjoiluista on pussillinen suolatikkuja, joutuu 2010-luvulla potemaan syyllisyyttä surkeista emännöintitaidoista.

Olen itse siitä onnekas, että minulle uuden vuosituhannen juhlat ovat luonteva juttu. Rakastan teemabileiden ideointia ja pastellisävyisten paperipalluroiden ripustamista kattoon. Reseptien plärääminen on intohimoisin harrastukseni. Tiedän jo suunnilleen, mitä perheessäni syödään ensi jouluna. Siis jouluna 2018.

Juhlien paras osuus on minulle alkuilta, kun kenelläkään ei ole vielä kiire minnekään. Kaveripiirissäni minut tunnetaankin liikanimellä ”feidaaja-Friman”. Viimeistään kymmenen jälkeen alan muistutella juhlaseuruetta kitkerästi siitä, että lempiravintolaamme on kamala jono. Musiikki soi niin kovalla, että juttelu menee huutamiseksi. Baarissa menee hirveästi rahaakin. Jaksaako sitä lähteä ollenkaan?

Jospa avataan vielä yksi viinipullo – ja pitkällinen keskustelu siitä pomosta, jonka tunneilmaisu on taaperon tasolla.

Olen siis ehdottomasti etkoihmisiä. Jatkot sen sijaan ovat pahinta, mitä tiedän. Karkaan yleensä salaa baarista ennen kuin kukaan ehtii edes ehdottaa niitä.

Jatkoihmiset ovat vastakohtani: dekadentteja, jaksavaisia ja spontaaneja. Heille ilta on valomerkin aikaan vasta nuori. Nyt voidaan lähteä kuuntelemaan klassikkolevyjä ja juomaan teetä tai vodkaa jonkun luo!

Totuus on kuitenkin sen, että paikan päällä yritetään vain tekohengittää hiipuvaa yötä vielä eloon ja tarrata sen loittonevaan selkään. Ei sellaisesta tule mitään. Jatkot sössivät draaman kaaren.

Rennot jatkoihmiset ovat muuten niitä samoja, jotka hehkuttavat kollektiivisia krapuloita. Eikö olekin ihanaa maata koko sunnuntai yhdessä läjässä ystävien ja pitsalaatikoiden kanssa?

Me takakireät tosikot tiedämme, että ei todellakaan ole. Krapulassa tuijotetaan morkkiksen sysi­pimeään kuiluun, diagnosoidaan itselle internetissä auto-immuunisairauksia ja yritetään pakottaa lasillista vissyä alas.

Tiedän, tiedän: tietysti sunnuntaihengaajilla on paljon hauskempaa. Heidän juhlansa senkun jatkuvat.

Juttu on julkaistu Trendissä.

Julkaistu: 27.2.2019