Trendi

Leivo taikina jo illalla ja saat aamulla tuoreet aamiaispullat


Viikonloppuaamu alkaa ihanimmin, kun siihen sisältyy tuoretta pullaa. Ruokatoimittaja Suvi Kesäläinen neuvoo, miten leipomisen voi aloittaa osittain jo illalla.
Kuvat Suvi Kesäläinen

"Välillä se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta: hillitön tarve leipoa jotain, ihan mitä tahansa. Minulle se iskee joka kerta kello kymmenen jälkeen illalla. Puolisoni, jonka mielestä yöt pyhitetään nukkumiselle, ahdistuu aina, kun alan rapistella jauhopussia pimeässä keittiössä. Minusta yöllä on rauhallista, tunnelmallista, eikä kiire mihinkään – ei edes nukkumaan, sillä olen iltavirkku. Parasta leipominen on viikonloppu­iltaisin, seurana jotain kylmää lasissa.

Mieluisin yöleivottavani on aamupulla. Tuore leivonnainen aamulla on oppikirjaesimerkki somessa yhtenään vilahtelevasta arkiluksuksesta, ja samaan kategoriaan lasken rapsakat, valkoiset perkaali­lakanat. Ne samat, jotka sotken aamupullien muruilla, koska kiikutan viikonloppu­aamiaiseni sänkyyn. Aamupulla on nerokas, amerikkalaishenkinen konsepti, ja alkuperäisen ohjeen olenkin pihistänyt Smitten Kitchen -blogia luotsaavalta newyorkilaiselta Deb Perelmanilta. Pullat asetellaan pellille leikkuupinta ylöspäin, ja lopputulos on kuin bostonkakun ja korvapuustin lehtolapsi.

Pullat voi täyttää perinteisesti voilla ja sokerilla. Kokeilevampi valmistaa täytteen seesaminsiemenistä tehdystä tahinista ja kirsikkahillosta. Makea hillo ja kermainen, kevyesti kitkerä tahini sopivat yhteen loistavasti. Suosittelen Urtekramin tahinia, koska se on mietoa ja siinä on mukava rakenne. Sitä myyvät kaikki suuremmat marketit ja esimerkiksi Ruohonjuuri.

Pullat maistuvat superhyvän kahvin kanssa, ja mikä tahansa kahvi on parasta juuri jauhettuna. Jos et omista kahvimyllyä, monissa kahvipapuja myyvissä kaupoissa on mylly, jolla voit jauhaa kahvin pussiin."

Aamupullat (noin 12 pullaa)

  • 90 g voita
  • ½ dl sokeria
  • 1 muna
  • 4 keltuaista
  • 1,5 dl piimää
  • 7 dl jauhoja
  • 1 pkt kuivahiivaa
  • ½ tl hienonnettua kardemummaa
  • ½ tl suolaa

Lisää pehmeä voi, sokeri, muna, keltuaiset ja piimä kulhoon. Vaivaa ne sekaisin puuhaarukalla tai yleiskoneen taikinakoukuilla. Sekoita jauhot, hiiva, kardemumma ja suola keskenään toisessa kulhossa. Lisää kuivia aineita ensimmäiseen kulhoon pikkuhiljaa vaivaten, kunnes taikinasta muodostuu kiiltävä ja pehmeä pallero.

Vaivaa taikinaa yleiskoneella hitaalla nopeudella noin viisi minuuttia tai jos teet taikinan käsin, kaada se hyvin jauhotetulle pöydälle ja vaivaa 10 minuuttia. Taikina on tahmeaa, mutta vältä lisäämästä siihen jauhoja – öljyä mieluummin kätesi tahmaisuuden taltuttamiseksi. Siirrä taikina öljyttyyn isoon kulhoon ja peitä se liinalla. Laita kulho lämpimään paikkaan ja anna taikinan nousta 2–3 tuntia, kunnes se on paisunut kaksinkertaiseksi.

Öljyä noin 20x30-senttinen uuni-vuoka tai vuoraa vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja kauli siitä noin 40x30-senttinen suorakulmio. Levitä tekemäsi täyte veitsellä tasaisesti taikinalevyn päälle. Pyöräytä taikina tiukalle rullalle ja leikkaa rullasta noin 12 palasta sahalaitaisella veitsellä. Asettele palaset leikkuupuoli ylöspäin uunivuokaan niin, että niiden väliin jää tilaa. Peitä vuoka tuorekelmulla tai muovipussilla ja siirrä se jääkaappiin. Anna pullien nousta yön yli. Nappaa pullat aamulla noin puoli tuntia ennen paistoa jääkaapista tiskipöydälle lämmittelemään. Paista puolisen tuntia 150-asteisessa uunissa, kunnes pullat ovat kullanruskeita – ja kuorruta.

Täyte 1: Voi-sokeritäyte

  • 30 g sulaa voita
  • 1 dl ruskeaa sokeria
  • 1 appelsiinin kuori raastettuna
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl vaniljasokeria

Täyte 2: Tahini-kirsikkatäyte

  • 1 dl tahinia notkistettuna tilkalla kuumaa vettä
  • 1 dl kirsikkahilloa
  • (½ dl sokeria riippuen hillon makeudesta)

Kuorrute

  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl maustamatonta jogurttia
  • 1 rkl appelsiinimehua

Juttu on julkaistu Trendissä.

Julkaistu: 25.6.2019