Lily

Lilyn kehitys jatkuu! Katso täältä uusimmat ohjeet ja päivitykset

Lilyn kehitys jatkuu! Katso täältä uusimmat ohjeet ja päivitykset
Toivottavasti viihdyt uudistuneessa Lilyssä. Tästä jutusta löydät blogikotimme viimeisimmät kuulumiset.
Teksti

Julkaistu 13.3.2019

Kiitos kaikille tärkeistä viesteistä ja palautteista uutta alustaa koskien. Palautetta voit antaa myös tässä kyselyssä. Iso osa uudistuksen yhteydessä ilmenneistä ongelmista on jo korjattu, mutta kehitystyö jatkuu edelleen. Esimerkiksi postauksen ajastaminen ja podcastien upottaminen suosituimmista palveluista onnistuu nyt normaalisti.

Työn alla on kuitenkin vielä joitakin ongelmia, joten listasimme tähän niihin liittyviä neuvoja sekä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, joihin uudistuksen tiimoilta on törmätty.

Etusivun karuselliin nousee vanhoja päivityksiä

Etusivun "tarinaan" nousee sillä hetkellä luettuja ja suosittuja postauksia. Joskus ne saattavat olla vanhempiakin tekstejä, jotka syystä tai toisesta houkuttelevat uusia lukijoita. Tähän vaikuttaa myös esimerkiksi Googlen hakujen kautta sivustolle tulevat kävijät. Olemme saaneet etusivusta palautetta, ja sitä tullaan kehittämään lähiaikoina, jotta se tarjoaisi lukijoillemme ajankohtaista sisältöä.

Seuraamani blogien postaukset ovat menneet sekaisin Bloglovinissa. Mistä se johtuu?

Jostain syystä Bloglovin ei ole vielä onnistunut hakemaan päivitettyjä tietoja kaikista uudistuneen Lilyn blogeista. Olemme informoineet tästä asiasta Bloglovinia, mutta emme ole valitettavasti saaneet vielä vastausta. Bloggaajalla, jonka postaukset eivät näy oikein, on kaksi vaihtoehtoa:

1. Odottaa, että Bloglovin hakee tiedot ja alkaa toimia. Monella bloggaajalla palvelu toimiikin jo aivan normaalisti.

2. Joissain tapauksissa Bloglovin on saatu toimimaan niin, että bloggaaja merkitsee omakseen www.lily.fi/blogit/blogin-nimi/feed/ -rakennetta noudattavan osoitteen blogiinsa ja siirtää ”vanhaa” osoitetta seuranneet seuraajat tälle /feed/-loppuiselle tilille. Bloglovinin omat ohjeet blogin merkitsemisestä omakseen löytyvät täältä ja seuraajien siirtämisestä täältä.

Sen sijaan Feedlyssä ja Blogit.fi-sivustolla suosikkiblogien seuraaminen onnistuu normaalisti.

En pääse kirjautumaan sisään, mitä teen?

Oliko sinulla tunnus vanhassa Lilyssä? Muistathan palauttaa sen ennen ensimmäistä kirjautumista. Valitse Oma Lily -sivulla Ota käyttöön vanha tunnus -painike ja syötä sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Huomaa, että sähköpostiosoitteesi täytyy olla sama, jonka olet listannut käyttäjätilisi tietoihin vanhassa Lilyssä. Se ei haittaa, vaikka tuo sähköpostiosoite ei olisi enää käytössä – voit vaihtaa sen uuteen tunnuksen tuomisen yhteydessä.

Miksi postausten tykkäykset ja Facebook-jaot ovat kadonneet?

Valitettavasti sekä postauksen tykkäämisen että sen jakamisen mahdollistavat järjestelmät ovat erilaiset Drupalissa (vanha järjestelmä) ja WordPressissä (uusi järjestelmä), joten noita tietoja ei ollut mahdollista tuoda uudistuneelle sivustolle.

Saan roskaviestejä, mitä teen?

Jos saat blogiisi spämmiä tai roskapostia, ei viestejä kannata poistaa vaan merkitä ne roskaviesteiksi. Näin järjestelmä oppii nopeasti suodattamaan roskapostin sille tarkoitettuun kansioon, eivätkä kommentit tule blogiin asti. Tämä tapahtuu blogin hallinnassa kohdassa Kommentit. Samasta paikasta voit asettaa päälle halutessasi myös kommenttien ennakkomoderoinnin. Valitettavasti Lilyssä on vielä pieniä ongelmia notifikaatioiden kanssa, joten roskaviesteistä voi tulla ilmoitus, vaikka ne menisivätkin automaattisesti roskapostikansioon. Yritämme ratkaista ongelman mahdollisimman pian.

Miten voin seurata suosikkiblogejani Lilyssä?

Blogien seuraamiseen tarkoitettu työkalu on vielä työn alla, mutta on tulossa pian. Löydät kiinnostavaa luettavaa Lilyn etusivulta, jonne nousevat kaikki uusimmat postaukset. Mikäli haluat selata uusimpia postauksia jostain tietystä aiheesta, löydät ne navigaation Aiheet-välilehdeltä. Lilyn suositellut ja nousevat blogit löydät myös navigaatiosta Blogit-välilehdeltä.

lmoitukset eli notifikaatiot eivät toimi oikein, mitä teen?

Notifikaatio-työkalua kehitetään vielä, minkä vuoksi se ei välttämättä näytä kaikkia ilmoituksia, kuten kuuluu tai saattaa lähettää ilmoituksen esimerkiksi roskaviesteistä. Tätä kuitenkin työstetään parhaillaan.

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi? Kurkkaa usein kysytyt kysymykset ja bloggaajan ohjeet. Jos näistäkään ei ole apua, voit ottaa meihin yhteyttä palautelomakkeella. Somessa lähetetyt bugi-ilmoitukset ja avunpyynnöt jäävät helposti huomaamatta, joten palautelomake on varmin tapa saada viestisi toimituksen luettavaksi.

Edit: Artikkelia päivitetty 29.3 ajankohtaisilla tiedoilla.

8 kommenttia