Trendi

Miksi keskenmenosta kerrotaan vasta onnistuneen raskauden jälkeen? Siksi Laura Laitasalo perusti ryhmän keskenmenon kokeneille.

Miksi keskenmenosta kerrotaan vasta onnistuneen raskauden jälkeen? Siksi Laura Laitasalo perusti ryhmän keskenmenon kokeneille.
Laura Laitasalo kaipaa, että keskenmenosta puhutaan neuvolassakin: yksi lempeä infolehtinenkin riittäisi.
Julkaistu: 22.4.2021
Laura Laitasalo, 31, on vuoden sisällä synnyttänyt kaksi kertaa. Kumpikaan lapsista ei syntynyt elävänä, vaan Laitasalo sai keskenmenot viikoilla 21 ja 18.
Alusta asti Laitasalo on kirjoittanut ajatuksiaan ja tunteitaan ylös. Toisen keskenmenon jälkeen hän perusti Instagramiin @Keskenmenoklubi-tilin.
”Ihan ensimmäinen ajatus oli halu jakaa ajatuksiani tutuilleni. Halusin, että hekin, jotka eivät uskaltaneet kysyä, tietäisivät tuskani.”
Lopulta tili osoittautui tärkeäksi vertaistueksi monille ennestään tuntemattomille keskenmenon kokeneille.
”Monet kertovat kokemuksistaan vasta sitten, kun takana on myös onnistunut raskaus. Vertaistuki olisi kuitenkin tärkeintä juuri silloin, kun keskenmeno on tapahtunut eikä vielä tiedä, tuleeko raskaus koskaan onnistumaan.”
Vaikka keskenmenot ovat yleisiä, aihe on edelleen tabu. Kokemukseen voi liittyä häpeää ja epäonnistumisen tunnetta. Laitasalon mielestä on absurdia, että ensimmäisellä neuvolakäynnillä ei mainita keskenmenon mahdollisuutta, vaikka usein raskautta ei ole vielä edes todettu ultraäänellä.
”Kaikkien niiden ruokavalio- ja jumppaohjeiden väliin olisi hyvin mahtunut yksi lempeä infolehtinen keskenmenosta. Jos tämä on yhteiskunnassa niin pelottava aihe, ettei siitä uskalleta puhua, ei ole ihme, että keskenmenon kokenut tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi. Eihän näin pitänyt käydä muualla kuin Greyn Anatomiassa?”

Puhuminen auttaa toipumaan

Laitasalo on saanut kuulla olevansa rohkea, kun puhuu kokemuksistaan avoimesti. Hänestä itsestään se on tuntunut kuitenkin lähes pakottavalta tarpeelta.
Yhtä lailla rohkeutta vaaditaan toiselta osapuolelta – että pystyy kuuntelemaan ja seuraamaan vierestä pahinta. Hän tiedostaa, ettei lohduttajan rooli ole helppo. Juuri puhuminen on auttanut häntä eniten toipumisessa.
”Yllätyin, kuinka tärkeää minulle oli saada kertoa synnytyksistä, kuten kuka tahansa synnyttänyt nainen kertoisi omistaan.”
Hän arvelee, että moni ei tohdi kysyä kokemuksesta suoraan, koska jo ajatuskin kuolleen lapsen synnyttämisestä on kamala.
”Arvostan ihmisiä, jotka olivat tarpeeksi rohkeita kysymään, haluanko kertoa vauvoistamme. Halusin kertoa, kuinka kaiken sen karuuden keskellä synnytykset olivat toisaalta myös kovin kauniita kokemuksia, sekä minulle että kumppanilleni.”
Miehet jäävät usein täysin keskenmenokeskustelun ulkopuolelle. Naisen kroppa on se, missä tapahtuu, joten miehet jäävät auttamatta sivurooliin.
”Jos keskenmenoista pystyttäisiin puhumaan avoimemmin, myös miehille jäisi tilaa surra omalla tyylillään.”

Mihin ystävät katosivat?

Menetysten lisäksi paljon surua Laitasalolle on aiheuttanut kokemusten vaikutus ihmissuhteisiin.
”Ympäriltäni on kadonnut ihmisiä, joiden olisin toivonut jäävän. Kun itselle tärkeä ihminen ei ole ollut yhteydessä aikoihin, se on tehnyt kipeää.”
Samaan aikaan ystäväpiiristä on löytynyt timantteja, niitä jotka ovat uskaltaneet kysyä ja kuunnella.
Keskenmenon kokenutta voi lohduttaa erilaisilla pienillä teoilla. Voi kysyä, haluaisiko sureva kertoa lisää tapahtuneesta, vaikka osa ei lopulta siitä haluakaan puhua. Voi lähettää kortin, kukkakimpun, laittaa viestin silloin tällöin tai vaikka tilata hänen lempiruokaansa ovelle.
Pahinta on täysi hiljaisuus. Hiljaisuuden takana saattaa olla pelko siitä, että jos kysyy, toinen romahtaa.
”Itse olen kokenut kaikkein tärkeimpinä juuri ne hetket, kun on kysytty ja olen saanut romahtaa. Eräs mieleen jäänyt hetki on juhannuksen vietosta, kun juhannusateriaa valmistaessa eräs ystävä rohkeni kysyä minulta, miten pärjään. Siitä seurasi tunnin mittainen puhdistava itkusessio.”
Lopulta tärkeintä tukemisessa on aito läsnäolo ja se, ettei yritä lakaista surevan kipua maton alle vähättelemällä tapahtuneen vakavuutta.
”Surevan täytyy antaa itse oivaltaa, että keskenmenon jälkeenkin on elämää.”
Juttu on julkaistu Trendissä.
Kommentoi »