Trendi

Muiden auttaminen ei ole sankariteko vaan velvollisuus, sanoo kriisialueilla työskentelevä Mirva Helenius

Muiden auttaminen ei ole sankariteko vaan velvollisuus, sanoo kriisialueilla työskentelevä Mirva Helenius
Älä ihaile avustustyöntekijöitä, vaan keskity apua tarvitseviin. Näin sanoo Afrikan, Lähi-idän ja Aasian kriisialueilla työskentelevä Mirva Helenius.
Julkaistu: 20.1.2020

Muutama vuosi sitten helsinkiläinen Mirva Helenius jutteli teinityttöjen kanssa filippiiniläisessä tyttöjen turvakodissa.

Tyttö nimeltä Gle kertoi, kuinka adoptioäiti oli pakottanut hänet prostituoiduksi. Joma taas oli paennut väkivaltaa kotoa kadulle, missä hänet oli pakotettu myymään seksiä.

Kerrottuaan tarinansa tytöt alkoivat kikatella ja kysyivät, seurusteliko Helenius ja mikä oli hänen suosikkirakkauslaulunsa.

”Tällaiset kohtaamiset näyttävät, kuinka samanlaisia me ihmiset olemme kaikkialla”, Helenius sanoo.

Helenius toimii Afrikan, Lähi-idän ja Aasian kriisialueilla valokuvaajana, viestintäammattilaisena, toimittajana ja kouluttajana. Työssään hän kohtaa vanhempia, jotka ovat menettäneet lapsensa väkivaltaisuuksissa tai luonnonkatastrofeissa. Ihmisiä, joita on kidutettu ja syövytetty hapolla. Perheitä, jotka ovat eläneet vuosikausia pakolaisleireillä.

Heleniusta vaivaa se, miten helposti valkoisten avustustyöntekijöiden ylle asetellaan sankarinviittaa.

Velvollisuus auttaa on kaikilla

Valkoisen sankarin myytti on hänestä monin tavoin ongelmallinen. Ensinnäkin se jättää paikalliset auttajat varjoonsa. Toiseksi se riistää hädänalaisilta arvokkuuden, kun heidät esitetään vain tekojen kohteina. Lisäksi se esittää halun auttaa poikkeustilana, vaikka ihmiset ovat luonnostaan taipuvaisia auttamaan.

”Onneksi varsinkin viime aikoina koulutuksien järjestämisestä paikallisille on tullut merkittävä osa työtäni. Tarinankerrontakoulutuksissa esimerkiksi slummien lapset saavat välineitä kertoa omat tarinansa niin kuin haluavat.”

Helenius ajattelee, että kaikilla, joilla asiat ovat suhteellisen hyvin, on velvollisuus auttaa muita.

”Ilmastonmuutoksen ja kansainvälisen politiikan suhdannemuutosten takia kuka tahansa voi joutua vaikeaan tilanteeseen. Silloin toivoisi itsekin, että muut auttavat.”

Hän pyrkii näyttämään muulle maailmalle, miten erityistilanteet vaikuttavat ihmisten elämään.

”Myös kauheuksia kokeneilla ja katastrofin keskellä elävillä pitäisi olla oikeus arkeen, arvokkuuteen ja inhimillisyyteen. Kansainvälinen yhteisö voi tukea heitä siinä.”

Avustustyö voimavarana

Pikkupaikkakunnalla maatalon lapsena kasvanut Helenius kiinnostui maailman tilasta ja ihmisoikeuksista jo nuorena.

Nyt, 34-vuotiaana, hän on työskennellyt lähes 30 maassa freelancerina tai Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kaltaisten avustusjärjestöjen riveissä. Heleniuksen mielestä avustustyön tekeminen on etuoikeus.

”Olen todella onnellinen, että saan auttaa vaikeissa tilanteissa olevia tulemaan kuulluiksi ja nähdyiksi.”

Hän ajattelee olevansa työssään vain väline hätää kärsivien tarinoiden välittämiseksi. Siksi kysymys siitä, miltä kauheuksien kohtaaminen hänestä tuntuu, ei ole aiheesta julkisesti puhuessa olennainen.

”Ahdistus, joka minussa herää esimerkiksi raiskattujen tarinoita kuunnellessa, ei ole mitään verrattuna heidän kokemuksiinsa. Siksi huomio pitää suunnata siihen, miten voimme parhaiten tukea heitä.”

Moni katastrofialueilla työskentelevä uupuu. Omasta jaksamisestaan Helenius huolehtii terapiassa, jossa hän purkaa kokemaansa ja kehittelee tapoja ottaa etäisyyttä siihen. Mieltä huoltavat myös keskustelut ja karaokesessiot ystävien kanssa, thainyrkkeilyharrastus ja noitapiiriksi nimetty feministikerho.

Helenius yrittää välttyä kyynistymiseltä.

”Näen paljon kauheuksia. Onneksi näen myös, miten apu menee perille, miten ihania asioita ihmiset tekevät ja miten hienoja tyyppejä maailma on täynnä.”

Yksi unohtumattomista oli Kongon demokraattisessa tasavallassa elävä entinen lapsisotilas, 16-vuotias yksinhuoltaja Riziki, joka oli tullut raiskauksesta raskaaksi.

”Olen tuplasti hänen ikäisensä, aivan toisesta todellisuudesta tuleva feministi, mutta opin häneltä paljon solidaarisuudesta. Riziki oli koko yhteisönsä tukipilari, joka elätti sukuaan, opasti ongelmatilanteissa ja puhui voimakkaasti tyttöjen koulutuksen puolesta.”

Juttu on julkaistu aikaisemmin Trendissä.

1 kommentti