Trendi

Muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen: "Arkipäivä paljastaa arvosi"

Jos haluat saavuttaa unelmasi, käännä huomio ajankäyttöön arkena, sanoo muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen.
Kuvat All Over Press

”Elämä koostuu päivistä – siitä, mitä niiden aikana tekee. Jos haluaa saada aikaan asioita, se onnistuu harvoin pohtimatta, mihin päivät oikeasti kuluvat. Päivittäin käytetty aika ennustaa sitä, mihin suuntaan elämä kehittyy.

Helposti sekoittaa sen, mikä on tärkeää, siihen, minkä kuvittelee olevan sitä. Arjessa kuulee paljon määritelmiä hyvästä äitiydestä, menestymisestä, naiseudesta ja terveellisistä elämäntavoista. Moni esimerkiksi omaksuu somesta esikuvansa arvomaailman sen kummemmin pohtimatta, ovatko arvot omia.

On myös paljon asioita, joista on muotia olla tiettyä mieltä. Terveydestä huolehtiminen on yksi esimerkki. Jos omassa elämäntilanteessa ei pysty noudattamaan ihannetta, seuraa arvoristiriita.

Mentorointityössä olen huomannut, että se, mitä moni tekee päivittäin eniten, ei välttämättä ole omien arvojen mukaista. Tämä on tutkimusten mukaan ylivoimaisesti suurin syy työuupumukseen.

Eräs asiakkaani oli koulutettu nainen, joka oli valinnut kotiäitiyden. Arvoharjoituksessa selvisi, ettei perheestä huolehtiminen ollut häntä luontaisesti kiinnostava asia. Edelle kiilasivat hänen oma hyvinvointinsa ja vapaus tehdä, mitä itse halusi. Ei ihme, että hän oli jatkuvasti tyytymätön.

Miten itselle tärkeimmän asian sitten tunnistaa? Ensin kannattaa miettiä, mistä asioista ei voi luopua missään olosuhteissa. Tai voi kokeilla tehdä not to do -listan. Kun päättää asiat, joihin ei lähde mukaan, elämä selkiytyy. Se ei ole helppoa. Kun sanoo toiselle ihmiselle ei, joutuu keskustelemaan hylätyksi tulemisen pelon kanssa. Some vahvistaa tätä – siellä tapahtuu koko ajan jotain.

Itse olen rajannut niin, että tiettyinä talvikuukausina vain kirjoitan. Silloin en tee keikkoja tai mene edes kavereiden synttäreille, vaan keskityn luomaan täyspäiväisesti. Jokaisen on itse mietittävä, mihin antaa aikaansa.

Kyse on hyväksymisestä ja siitä, että on rehellinen omille tarpeilleen: minä olen tällainen, ja se on tosi ok.

Päivässä ei kannata yrittää tehdä monia asioita, vaan pohtia, minkä yhden asian tekeminen edistää sitä, mikä on tärkeintä. Ja jos sitä ei ehdi tehdä, itsemyötätunto auttaa: Tänään meni näin, ja huomenna on uusi päivä.”

Julkaistu: 10.1.2020
Kommentoi »