Muutit noin kolme vuotta sitten Helsingistä Köpikseen. Miten päätös syntyi?
Köpikseen muutto oli erittäin tervetullut mutta käytännöllinen ratkaisu – olin nimittäin sattumoisin tutustunut ja rakastunut Helsingissä töissä olevaan tanskalaiseen mieheen pari vuotta aiemmin. Oltiin jo alkuaikoina puhuttu siitä, että jonkinlainen pysyvä päätös asuinmaan suhteen on edessä, jos meidän juttu kestää. Päätös oli sikäli helppo, että poikaystävä halusi ehdottomasti takaisin Kööpenhaminaan ja minä olin erittäin innoissani mahdollisuudesta muuttaa ulkomaille kiinnostavaan, sykkivään, uuteen kaupunkiin.
Aluksi me järkeiltiin, että asutaan Suomessa yhdessä jonkin aikaa ennen kuin aletaan harkitsemaan muuttoa Tanskaan ja varmistetaan, että yhteiselo lähtee sulavasti käyntiin. Kuinka ollakaan jo kai ekana iltana saman katon alle muuttamisen jälkeen juteltiin: No täähän toimii hyvin, pitäiskö alkaa katella niitä uusia duuneja? Alle puolen vuoden päästä poikaystävälle tarjottiin unelmatyötä Köpiksestä ja meillä oli kuukausi aikaa muuttaa.
Mitä täsmävinkkejä sinulla on ihmiselle, joka haluaa muuttaa ulkomaille?
Mun muutto tapahtui sitä helpompaa reittiä, pääsin matkaan vähän kuin miehen siivellä: tilanteessa, jossa toinen jo tuntee kaupungin ja miten hommat siellä toimii. Ei myöskään tarvinnut pelätä nälkiintymistä tai mitään muuta vastaavaa, kun poikaystävällä oli työpaikka valmiina ja itsekin sain jatkaa Suomi-työtäni etänä uuden duunin löytymiseen saakka.
Ellei ”no ala vaan seurustelemaan ihanasta kaupungista kotoisin olevan tyypin kanssa ja ujuttaudu sinne asumaan” lasketa neuvoksi, tässä olisi: Mieti, missä kaupungeissa haluaisit mahdollisesti asua. Selvitä, millaista kyseisissä kaupungeissa työskentely ja arki oikeasti on. Pähkäile kaupunkien palkkatasoa, asuntotilannetta ja mahdollisuuksia löytää työ kenties ilman paikallista kielitaitoa sekä muita käytännön juttuja. Hyvä paikka aloittaa selvitystyö on kyseisten kaupunkien expatien tai suomalaisten Facebook-ryhmät.
Saattaa käydä hyvä tuuri ja löydät duunin Suomesta käsin, mutta parhaat saumat siihen on lempikaupunkiin muuttamalla. Kyseinen temppu vaatii toki aika paljon rohkeutta ja kohtuullisen summan pesämunaa, ettei tarvitse tulla maitojunalla kotiin, jos ei työpaikkaa heti löydykään.
Koetko Helsinki-ikävää? Milloin olet käynyt läpi suurimmat tunneryöpyt?
Ehkä eniten uuteen elämään sujahtamista helpottanut juttu on tämä: Olin jo ennen pysyvästi Tanskaan muuttoa asustellut ulkomailla pari lyhyempää pätkää, kärvistellyt suuren osan ulkomaille muuttoon liittyvistä kipuiluista ja dramaattisista tunteista silloin. Olin jo kahteen otteeseen palannut Helsinkiin ja huomannut, ettei elämä vanhassa kotikaupungissa ollutkaan niin vaaleanpunaista kuin huonoina hetkinä ulkomailla joskus tuntuu. Varmaan nimenomaan tästä johtuen en tällä kertaa ole kokenut juurikaan ikävää, hengaillut vaan tyytyväisenä menemään.
Toki välillä tulee haikea mieli tai outo olo, kun en enää ole päivittäin osa Helsingin tyyppien elämää - tuntuvat peijoonit jatkavan elämäänsä ilman mua. Kaveripiiriini ei vielä ole putkahtanut juurikaan vauvoja, mutta voin kuvitella olevan aika kova pala, kun en pääse katsomaan vierestä parhaiden ystävieni lapsien kasvamista ja ystävien kasvamista vanhemmiksi. Onneksi kaiken maailman somet on keksitty ja lentoaika Köpiksestä Helsinkiin lyhyt.
Mikä on oudoin tanskalainen tapa?
Tämä on outoa varmaan vain suomalaisen mielestä: tanskalaiset koskettelevat paljon enemmän kuin suomalaiset, mutta kuitenkin ihan eri tavalla kuin vaikkapa eteläeurooppalaiset. Espanjassa fyysisyyttä osaa odottaa, toisin kuin melko jäyheän tanskalaisen äkillistä puristusta käsivarresta tai selän paijausta. Varsinkin toimistomaailmassa menen välillä ihan shokkiin, kun joku päättää hieraista selkää (niinä päivinä päällä on tietenkin aina jotakin selästä avonaista) tai rapsuttaa allia. Puhumattakaan spontaaneista, kerran kvartaalissa putkahtavista halauksista, joihin ei voi mitenkään henkisesti varautua.
Toinen hauska juttu on tanskalaisten kiintymys punavalkoiseen lippuunsa: Syntymäpäivinä koristellaan juhlapöytä Tanskan lipuilla, paketoidaan lahjat lippukuvioidulla paperilla ja toimitetaan onnittelut lippukorttiin raapustettuna. Töissäkin päivänsankarin työpöytä koristetaan lipuin.
Voisitko kuvitella palaavasi Suomeen?
Ei koskaan voi sanoa ei koskaan, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu kaukaiselta ja absurdilta. Olisi ihana jossain vaiheessa elämää omistaa kakkoskoti Helsingistä tai vaikka kesämökki pääkaupunkiseudulta ja viettää Suomessa nykyistä enemmän kiireetöntä aikaa. Olen kuitenkin tosi onnellinen Köpiksessä, ja siitä on tullut mun maailman lempikaupunki, eli en hevillä sitä jättäisi pysyvästi. Mutta eihän ikinä voi tietää, mihin suuntaan elämä kuljettaa.
