Trendi

Papu-merkin Hanna-Riikka Heikkilä ja luovan työn raakuus – "Kuosin suunnittelu on yksinäinen kammio, mutten voisi olla ilman sitä"

Papu-merkin Hanna-Riikka Heikkilä ja luovan työn raakuus – "Kuosin suunnittelu on yksinäinen kammio, mutten voisi olla ilman sitä"
Hanna-Riikka Heikkilä ymmärsi jo nuorena elämän varjopuolet. Siksi hän haluaa elämäänsä värejä ja huumoria.
Julkaistu: 7.10.2021

"Parikymppisenä minulle tuli jännä tunne, että löydän oman juttuni päälle kolmekymppisenä. Se oli hullua luottamusta, vähän naiiviakin uskoa siihen, että kyllähän maailma tarvitsee tätä, mitä minä teen.

Se asenne murtaa esteitä: uskaltaa kokeilla rohkeasti ja laittaa itsensä likoon.

Ja niin kävi. Jokainen työ, jota tein aiemmin, johti Papuun. Nykyisessä työssäni yhdistyvät taiteellinen, graafinen ja leikittelevä puoli. En edes tiedä, mitä tekisin Papun jälkeen – edessä on tyhjä kohta.

Hanna-Riikka Heikkilä, 42, on Papu Designin kuosisuunnittelija ja AD. Hän asuu omakotitalossa Tampereella miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Lapsena piirsin ihan koko ajan. Kotona järjestelin paikkoja, ompelin ja tein käsitöitä. Myös musiikki kulki rinnalla: lauloin kuorossa ja bändissä sekä soitin pianoa ja saksofonia. Oli muoto mikä tahansa, itseilmaisu taiteen keinoin on ollut minulle aina tärkeää. Jos unohdan sen, voin huonosti.

Kävin kuvataidelukion ja pääsin Taideteolliseen korkeakouluun ensi­yrittämällä. Se tuntui heti luontevalta paikalta.

Lopputyönäni järjestin näyttelyn, ja se sai hyvän arvostelun Hesarissa. Maalasin, pidin näyttelyitä ja opetin aikuisia työväenopistossa.

Kun sain ensimmäisen lapseni, huomasin, etten pysty maalaamaan samalla. Siksi perustin blogin vuonna 2009 ja aloin esitellä töitäni siellä ja myydä kortteja ja julisteita.

Sitten Anna Kurkela otti minuun yhteyttä. Hän oli päättänyt perustaa ekologisen lastenvaatemerkin ja etsi kuosisuunnittelijaa. Olin aina haaveillut kuosisuunnittelusta, ja yhtäkkiä olinkin tekemässä sitä ensimmäistä kertaa Papu Designiin.

Usein korostetaan, että usko itseesi ja tee paljon töitä, niin kaikki on mahdollista – universumi tietää kaiken. Se luo paineita ja virheellisen uskomuksen, että kaikki menee hyvin, kun yrittää tarpeeksi. Mutta töissä on paljon kyse siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

En ole koskaan ajatellut urakeskeisesti ja miettinyt, mikä näyttää hyvältä cv:ssä.

Joku sanoo, että on tehnyt paljon töitä unelmansa eteen. Minä en ole koskaan tiennyt, mikä seuraava unelmani on, vaan se on läsnä siinä, mitä teen nyt. En osaa enkä halua suunnitella kovinkaan pitkälle eteenpäin, enkä ole pyrkinyt vahvasti kohti jotain päämäärää.

Pikemminkin ajattelen: mitä jätän tekemättä ja mistä kieltäydyn. Jossain vaiheessa vähensin opettamista, jotta sain tilaa kuosisuunnittelulle.

Epävarmuuden tunteeni ovat liittyneet juuri siihen, olenko varmasti rehellinen itselleni. Teenkö varmasti oikeita asioita?

Ruokapöydän tuolit ovat Modeosta ja Yrjö Kukkapuron suunnittelemia. Heikkilä halusi kaikki eri värisinä, eikä se tuonut lisäkustannuksia vaan lisää ihanuutta. Pöytälevy on Duratilta, jalat teki miehen kummisetä. Vintage-valaisin Bumling ja kello Normann Copenhagen.

Ilo syntyy elämän varjoista

Olen halunnut tehdä elämässäni valintoja, joita en joutuisi katumaan.

Ehkä se johtuu siitä, että elämän rajallisuus tuli selväksi jo pienenä tyttönä. Kun olin 6-vuotias, isäni joutui onnettomuuteen ja vammautui.

Tapahtunut on vaikuttanut merkittävästi elämääni ja varsinkin siihen, että olen halunnut ilmaista syviä tunteitani taiteen avulla.

Väreilläni ja pirskahtelevuudellani on kääntöpuolensa. Maalaukseni mielletään värikkäiksi, mutta osa näkee niissä myös synkkiä sävyjä, virheitä ja kömpelyyttä – ja niitä haluan tietoisesti viljellä. Kontrastisuus ja elämän varjopuolet näkyvät tekemisissäni.

Elämän rajallisuuden kokemisen myötä myös ilo on kirkkaampaa, ja sen läsnäolo on tärkeämpää.

Epäsovinnaisuus viehättää

Aloin maalata makkaroita vuonna 2010, koska se on aiheena brutaali ja tunteita herättävä. Kontrastit viehättävät minua: esimerkiksi jos huoliteltu ihminen käyttäytyy epäsovinnaisesti – tai kun ylevässä maalauksessa on makkaroita.

Makkarat ovat päätyneet taulujeni lisäksi Papun vaatteisiin.

Vaatemalliston suunnitteleminen alkaa kuoseista. Mietimme ensin malliston teeman ja sitä, mitä värejä tuomme siihen, ja sitten alan töihin.

Luovan työn prosessi ja sen tuomat tunteet tulevat minulle aina yllätyksenä. Kun alan tehdä kuosia, olen alamaissa. Se on yksinäinen kammio ja raskastakin, mutten voisi olla ilman sitä.

Ruokin luovuuttani niin, että laitan kaikki tuutit kiinni ja menen luontoon. Tyhjyys on parasta luovalle ajattelulle.

Huumori on tärkeä arvo

Tarvitsen synkkyyden vastapainoksi huumoria, ja leikkisyys on minulle tärkeä arvo. Otan herkästi hauskuuttajan roolin, heitän härskiä läppää ja keksin sanamuunnoksia.

Hassuttelu piristää mieltäni ja keventää tunnelmaa, koska olen helposti hirvittävän suorituskeskeinen. En päästä itseäni helpolla.

Olen joskus työkavereille sanonutkin naureskellen, että olen muuten kiva tyyppi, mutta rasittavan tarkka! Se häiritsee välillä luovaa ajattelua.

Haluaisin olla paljon rennompi! Toisaalta tinkimättömyys on vahvuuteni.

Sommittelun into

Olen aina tykännyt sommitella asioita: siirtelen esineitä kodissa kivoihin paikkoihin, ja saan perustavanlaatuista hyvää oloa kauniista väriyhdistelmistä.

Minun on pakko poistaa melske ympäristöstä, koska sisäinen melske päässäni on jatkuva.

Olen onnellinen, kun saan työskennellä värikombojen kanssa. Minun ei tarvitsisi saada edes maalata, jos saisin vain tehdä värisuunnittelua lopun ikäni!

Mielestäni kaikki voivat kehittää väriajatteluaan. Paras vinkkini on: Valitse väreistä inhokkivärisi. Kokeile sitten yhdistää yksi inhokkiväri yhteen suosikkiväreistäsi. Miltä yhdistelmä näyttää?”

Maalaus on Heikkilän oma. Ankka on tyttären tekemä ja sen takana Jasmin Anoschkin keramiikkateos. Pahkakuppi on anopilta, valaisin Ferm Livingin. ”Jotain randomia pitää aina olla.”
”Rakastuin Hayn lilan kynttilänjalan muotoon. Siinä on huumoria, josta tykkään.” Maljakko on Hayn ja alusta Duratilta.
Työhuoneessa on &Traditinin valaisin, Ikean työpöytä ja kaapit sekä Finarten matto. Seinällä oikealla on Meri Westlinin Käspaikka-teokset. ”Täällä ei voi roiskia, mutta juuri nyt en maalaa niin paljon vaan keskityn Papuun.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Kommentoi »