Trendi

Ronja Salmi: "Minulle on sanottu, että olen liian fiksu ja se on ongelma"

Ronja Salmi: "Minulle on sanottu, että olen liian fiksu ja se on ongelma"
Kukaan ei menesty yksin, sanoo toimittaja ja Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi. Siksi unelmien työtä voi miettiä myös siltä kannalta, kenen kanssa sitä haluaisi tehdä.
Julkaistu: 29.9.2020

"Urani alussa olin juontanut yhden kauden nuortenohjelmaa. Tuottaja sanoi minulle kuvausten päätyttyä: haluamme, että juonnat seuraavan kauden. Hän lisäsi, ettei se johdu siitä, että olisin erityisen hyvä juontaja. Minut haluttiin siksi, että kaikki tykkäsivät tehdä kanssani töitä.

Viesti oli ristiriitainen. Ensin minua kehuttiin ja sitten lyötiin. Jäin miettimään tuottajan sanoja. Niissä oli viisautta, ja ne ovat ohjanneet valintojani myöhemmin. Olen yrittänyt kiinnittää enemmän huomiota siihen, millainen työkaveri olen ja millaista energiaa tuon mukanani. Se ei tarkoita, että pitäisi olla aina hyvällä tuulella. Olen ollut töissä myös paskana, ahdistunut ja väsynyt. Tärkeämpää on, miten asiat käsittelee.

Kun valitsen projekteja, haluan tietää, kenen kanssa työskentelen. Mitä mietit, Ronja Salmi? -ohjelmassa puhutaan herkistä aiheista, ja tiimissä pitää olla turvallinen olo. Olen kertonut ohjelmassa siitä, että minulla on ollut syömishäiriöistä käyttäytymistä ja avautunut kuukautiskierrostani. Se oli kiusallista ja minua hävetti, mutta puhuin siitä silti. En voisi tehdä niin, jos minulla olisi tunne, että joku tiimistä arvostelisi minua ihmisenä.

Asia liittyy vahvasti #metoo-keskusteluun: mikään työ ei ole sen arvoista, että ihminen pitäisi rikkoa prosessissa. Sillä on väliä, miten muita kohtelee.

Kukaan ei menesty yksin

Jos jotain inhoan, niin amerikkalaisia sankari­tarinoita, joissa joku kaivautuu yksin ylös maakuopasta – sellainen ei pidä paikkansa. Jokainen tarvitsee muita ihmisiä.

Moni luulee, että minä olen vastuussa kaikesta, koska ohjelma kantaa nimeäni. Saatan saada kiitosta kuvaustyylistä. Viestin pitäisi mennä kuvaaja Jesse Jokiselle.

Ohjelman työryhmä on minulle tärkeä. Uusinta kautta varten kuvasimme 30 pitkää päivää, joten hengasimme paljon yhdessä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Essi Hellén oli merkittävä työkaveri. Hän on valovoimainen, empaattinen ja herkkä, mikä on ohjaajan työssä suorastaan edellytys.

Helsingin kirjamessujen porukka on toinen tärkeä ryhmä. On mukavaa tehdä töitä tiimissä, jossa jokainen tekee osansa rautaisella ammattitaidolla.

Kolmas tärkeä työporukkani on toimistollani Vallilassa. Emme tee töitä yhdessä, vaan eri alojen ihmiset ovat vuokranneet tilasta työpisteen. Heidän tukensa on tärkeää, ja saan tavallaan työkaveruuden parhaat puolet: koska he tekevät eri töitä, he eivät ole samoissa stressaavissa työ­projektin vaiheissa, ja voimme avautua monista asioista.

Eniten olen tehnyt töitä ystäväni Veera Ojolan kanssa. Hän on ensimmäinen, kenet palkkasin yritykseeni. Kun kirjoitamme yhdessä, vahvuutemme tulevat esiin. Minä olen nopea ja se, joka keksii isoja kokonaisuuksia. Veera on muun muassa superhyvä kirjoittamaan dialogia. Kun laitamme taidot yhteen, lopputulos voi olla vaikka mitä.

Perheen tuesta itseluottamusta

Ajattelen, että olen joutunut ylittämään monia esteitä. Perheeni on elänyt toimeentulotuella, äitini oli yksinhuoltaja ja myöhemmin elimme sateenkaariperheessä.

Toisaalta olen saavuttanut monia asioita siksi, että olen myös etuoikeutettu. Olen valkoinen ja tulen perheestä, jossa on arvostettu kulttuuria. Olen neljännen polven feministi ja käynyt eliittilukion. Siksi minulla on kova itseluottamus ja pokkaa tehdä juttuja. On ihan eri juttu tulla perheestä, jossa on aina painettu alas.

Olen myös pystynyt palkkaamaan assistentin, ja olen voinut keskittyä ydintyöhöni.

Kun ajattelee kaikkea tätä, olisi tosi itsekästä sanoa, että olen tehnyt tämän kaiken itse.

Jotkut tuntevat painetta siitä, että olen saavuttanut paljon nuorena. Muistutan silloin, etten ole käynyt korkeakoulua. Siksi minulla on ajallinen etumatka moniin ikäisiini, mutta toisaalta se saattaa kostautua minulle vielä. Yrittäjänä en vaadi itseltäni muodollista pätevyyttä, mutta joihinkin tehtäviin sitä saatettaisiin vaatia.

Miten niin liian fiksu?

Kun korona iski, olin jo päättänyt kirjoittaa romaaniani. Sängyllä työskennellessäni sain idean: mitä jos tekisi podcastin, jossa soiteltaisiin ihmisille? Sängyssähän mietitään aina syvällisiä. Ajattelin, että tämä on Maria Veitolan podcast: hän tekee sen paremmin kuin minä, ja hänellä on lämpimät välit ihmisiin, joiden luona hän on käynyt yökylässä. Syntyi Maria tässä moi -podcast, jonka käsikirjoitin.

Halusin tehdä töitä Marian kanssa, sillä hän on ystäväni ja esikuvani. Meillä on riittänyt puhuttavaa siitä, millaista on olla suorapuheinen nainen media-alalla. Jo teininä ihailin Mariassa sitä, että hän ei pyytele itseään anteeksi.

Minullekin on sanottu monta kertaa: Meille on ongelma se, että olet noin fiksu. Siis pitäisikö minun esittää, että olen pihalla, jotta olisin samaistuttavampi? Eivätkö nuoret naiset voi samaistua fiksuun ja skarppiin ihmiseen?

Uuden projektin äärellä aina pohdin: Vastaako työ arvojani? Onko se merkityksellistä? Saanko riittävästi palkkaa? Opinko sitä tehdessä jotain – se on minulle tärkeää, koska en ole käynyt niitä kouluja. Ja ennen kaikkea: kenen kanssa työskentelisin?”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Kommentoi »