"Rakastan itsetehtyjä, jättikokoisia marenkeja: niiden muodossa ja koossa on jotain vastustamattoman pompöösiä, ja minusta se ei ole ikinä huono asia jälkiruokalautasella. Ainut huono puoli marengin teossa on se, että keltuaiset jäävät käyttämättä, ja ruuan roskiin heittäminen on ehdottoman vältettävää.
Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen voi tuntua musertavalta yksittäiselle ihmiselle, mutta ruokahävikki on yksi niistä asioista, joihin jokainen voi vaikuttaa. Olen tehnyt tälle vuodelle lupauksen yrittää hyödyntää kaiken. Minulla on esimerkiksi pakastimessa pussi, jonne jemmaan kaikki vihannesten kanttipalat, kuoret ja nahistuneet yrtit, ja kun pussi tulee täyteen, keitän kasvisliemen.
Sama hävikkiperiaate pätee marengin teosta ylijääviin keltuaisiin. Lemon curd on sitruunatahnaa, johon käytetään usein koko kananmuna, mutta sen voi tehdä myös pelkästään keltuaisesta. Se on kuin sitruunakiisseliä, johon vispataan voita, ja lopputulos on täydellistä paahdetulla leivällä.
Pavlova on maailman nopein ja helpoin jälkiruoka, kun marengin ja lemon curdin tekee etukäteen. Rahkavaahto on täydellinen lisä rapean marengin ja tujun, sitruunaisen tahnan kanssa. Itsetehdyt marengit ja lemon curd ovat maultaan tietysti parempia, mutta jos olet kiireinen ja haluat silti tehdä pavlovan, osta kaupasta valmiita marenkeja ja lemon curdia ja sekoita itse vain rahkavaahto. Hyvää niinkin!
Skumppa on pavlovan ehdoton kumppani. Tutun turvallinen Gancia Asti Dolce on sille sitruunainen ja makea pari. 11,99 e, Alko."
Sitruunainen pavlova
(4–6 annosta)
- 4–6 kpl marenkeja (resepti alla)
- 2 dl lemon curdia (resepti alla)
- 2 dl kuohukermaa
- 2 dl maitorahkaa
- Päälle mustaherukkajauhetta
Valmista marengit ja lemon curd etukäteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen 1 desilitra lemon curdia ja maitorahka. Lisää sitten loppu lemon curd varovasti sekoittaen, jotta vaahtoon muodostuu sitruunaisia raitoja.
Annostele lautasille marengit ja maustettu rahka juuri ennen tarjoilua. Ripottele päälle mustaherukkajauhetta ja tarjoa.
Marenki
4–6 marenkia
- 5 valkuaista huoneenlämpöisenä
- 2,5 dl tomusokeria
- 1 tl maizenaa
- 1 tl sitruunamehua
Varmista ensimmäiseksi, että käyttämäsi kulho on puhdas, sillä rasva ja vesi ovat marengin vihollisia. Erottele keltuaiset ja valkuaiset huolellisesti toisistaan ja säästä keltuaiset lemon curdia varten.
Vatkaa valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri hitaasti samalla vatkaten. Vatkaa lopuksi mukaan maizena ja sitruunamehu. Massa on valmis, kun vaahto on kovaa, kiiltävää ja sen huiput pysyvät pystyssä.
Laita leivinpaperi pellille. Tee vaahdosta pellille c4-6 kekoa riippuen siitä, kuinka monta ja minkä kokoista pavlovaa haluat. Pyöräyttele vaahto pyörteiksi.
Paista marenkeja 100-asteisessa uunissa kaksi tuntia. Laske lämpö sitten 50 asteeseen ja paista 2–3 tuntia. Tämä takaa sen, että marengit eivät ruskistu ja niiden rakenne kuivuu kunnolla.
Lemon curd eli sitruunatahna
- 150 g sokeria
- 5 keltuaista
- 2 sitruunan raastetut kuoret
- 1,5 dl sitruunamehua
- 100 g voita kuutioina
Mittaa sokeri ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita hyvin. Lisää sitten sitruunan kuoret ja mehu. Siirrä kattila liedelle ja sekoita seosta matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes seos paksunee ja muodostuu kiisselimäiseksi.
Lisää voi kuutioina ja vispaa koko ajan, jotta seos paksuuntuu. Tahna on valmis, kun vedät vispilänvarrella viivan seokseen ja se jää näkyviin pohjalle.
Anna jäähtyä ja purkita. Lemon curd säilyy jääkaapissa noin 3 viikkoa.
Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.