Trendi

Suomalaiset mökkirytkyt paljastavat, millaisia vaatteita oikeasti haluamme pitää

Suomalaiset mökkirytkyt paljastavat, millaisia vaatteita oikeasti haluamme pitää
Väitätkö, että pukeudut vain itseäsi varten? Kolumnisti Laura Friman kertoo, miten korona osoitti väitteen vain mielikuvitukseksi.
Julkaistu: 17.9.2021

Vuosi sitten tein kaikkien aikojen heräteostoksen: mökin. Yritin olla originelli ja toitotin, että kesäkodistani ei tulisi perisuomalaista loppusijoitusläävää, johon muilutetaan kaikki ykkösasuntoon kelpaamaton. Minä en downgraidaisi kaupunkikodin kalusteita, minä upgreidaisin.

Roudasimme varsinaissuomalaiseen tuppukylään Hakolan sohvan ja törkeän kalliita marokkolaismattoja. Salonkiin hankittu William Morris -tapetti maksoi suunnilleen Kambodžan bruttokansantuotteen verran.

Ylevä filosofiani tyssäsi vaatekaapin kohdalla. Pakkaisinko kotimaisten pikkubrändien leikkisät mekkoni ja statuslenkkarini mökkikassiin? En ikinä.

Kaksi hyllyllistä vaatteitani näyttävät etäältä ihan kivoilta: Adidaksen verkkarihametta koristavat nostalgiset neppariraidat ja keveässä kirsikanpunaisessa hellemekossa voisi teoriassa emännöidä eteerisiä teekutsuja omenatarhassa.

Oikeasti hameen jääkylmät nepparit hiertävät kinttuja sietämättömästi ja törpösti leikattu, tekokuituinen mekko tarraa sähköisenä juuri vääriin paikkoihin. Toisin sanoen mökkivaatteissani on kerta kaikkiaan kamala olla.

Olen ratkaissut pulman vohkimalla poikaystäväni vetimiä. Möksäunivormuni koostuu hänen flanellisista pyjamahousuistaan ja norjalaisesta villapaidastaan. Kombo on hirvittävän näköinen, mutta järjettömän mukava.

Suomalainen mökki paljastaa, miten tahtoisimme pukeutua. Enkä puhu nyt siitä, että vedetään ylle retromekko, huumorilippis ja juuri oikeanlaiset kumpparit ja naputetaan Insta-kuvan häshtägiksi #mökkicore. Nämä lookit ovat performanssia, joka on vain artesaanikukkaseppeleen päässä samojen ihmisten Flow-festivaalin sunnuntaiasusta. Todellinen mökkicore on venynyttä henkkamaukkaa, anopin capreja ja lady fit -bändipaitoja vuodelta 2004.

Etkö usko vieläkään? Ajattele pandemiaa. Kun korona iski, muurauduimme koteihimme – ja reikäisimpiin, mukavimpiin verkkareihimme. Panostimme korkeintaan huuli­punaan ja kahvitahrattomaan paitaan – eli siihen osaan itsestämme, jonka palaverisovelluksen kamera meistä työkavereille näytti. Alaosalla ei ollut hiivatinkaan väliä. Koska se oli itsellemme.

Kaikki tietävät kliseisen jauhannan siitä, miten joku käyttää krapulaisella sunnuntaiaamiaisellakin huolella höyrytettyä silkkimekkoa, koska pukeutuu ”vain itseään varten”. Hyvät tälle mielikuvitusolennolle!

Minä pukeudun tasan tarkkaan muiden vuoksi. Välillä tahdon näyttää skarpilta ja ikäiseltäni, välillä boheemilta ja nuoremmalta. Pukeudun, jotta näyttäisin viehättävältä, ajanmukaiselta, hauskalta. Ja anteeksi nyt vain, siksi me kaikki pukeudumme: viestiäksemme, keitä ja millaisia olemme. En väitä, että emme ollenkaan itsellemme, mutta ennen kaikkea muille.

Kun muiden katseet karsitaan pois, päästään todellisten tarpeiden äärelle. Niitä ei ole montaa, ehkä vain yksi. Mukavuus ajaa yli kaiken muun: näyttävyyden, seksikkyyden, trendikkyyden. Kun kukaan ei näe, muotonsa menettänyt halpahallikerrasto on parasta, mitä meille on tapahtunut."

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Kommentoi »