Trendi

Tosiystävä on pikkumainen ja kateellinen eli ihminen kuten muutkin

Tosiystävä on pikkumainen ja kateellinen eli ihminen kuten muutkin
Tuntuuko ystävän jatkuva valitus raskaalta? Onnittele itseäsi: olet päässyt ystävyyden ytimeen, kirjoittaa Laura Friman.
Julkaistu: 2.8.2021

"Näin ystävänpäivän jälkeen haluaisin paljastaa, millaisia ystäväni todella ovat. Täältä pesee: itsekkäitä, pikkumaisia, kateellisia, mustasukkaisia, marttyyrimaisia, rasittavia ja toisinaan aivan helvetin tylsiä. Harva noita kaikkia, tai ihan aina, mutta noin periaatteessa.

Yksi antaa itsestään liian paljon ja toinen liian vähän. Yksi jaarittelee aina samat anekdootit ja toinen saa lapselliset kilarit aina, kun jotkut käyvät lounaalla keskenään ilman häntä. Voisi sanoa, että he ovat aikamoisen epätäydellisiä. Tai sitten ihan vain ihmisiä.

Minun pitäisi antaa potkut koko joukolle. Ainakin, jos uskoisin Instagramin miete­lausetehtailijoita. He ovat toitottaneet jo pari vuotta putkeen, että toksiset ihmiset saa – tai oikeastaan pitää – siivota pois elämästä. Sinä ansaitset vain parasta, girl!

Ilmeisesti ”paras” tarkoittaa ystävyys­evankelistojen mielestä inhimillisten olentojen sijasta robotteja, jotka on ohjelmoitu myönteisiksi, kannustaviksi ja kepeiksi seuralaisiksi, 24/7. Näiden miellyttävien kyborgien kanssa vietetään sitten tasapainoista, antoisaa laatuaikaa, jolloin kukaan ei tuijota zombien elkein varttia puhelintaan kesken kahvilatreffien.

Minä olen viettänyt ystävieni kanssa ihan toisenlaista laatu­aikaa. Rujo esimerkki: olen kuunnellut kuukausikaupalla jankutusta siitä, kuinka ystäväni haluaa tappaa itsensä. Kerta kaikkiaan toksista kontenttia! Olen tolkuttanut hänelle vastaukseksi kuukausikaupalla, että hänen ei kannata tehdä sitä. Kuluttavaa, kohtuutonta ja ahdistavaa.

Olen itse ihan yhtä lahjakas: olen rasittanut ystäviä henki­hieveriin neurooseillani ja jättänyt kuuntelematta heidän ihan yhtä arvokkaat arkihuolensa. Minä, minä, minä. Olen ollut juuri sellainen energiasyöppö, josta elämäntaitovalmentajat varoittavat. Mitä sitten?

Ystävyys vaatii hermoja ja muskeleita. Se on kantamista ja kannattelemista. Sen ytimessä ollaan juuri silloin, kun yhdessä on erityisen tylsää tai raskasta. Oikeaa ystävää tarvitaan hetkinä, jotka vaativat sietokykyä – itseltä ja toiselta. Ystävyys vaatii lukutaitoa ja hyväksymistä. Muiden vikat ja mokat sulattaa, kun osaa katsoa niiden lävitse: lounasloukkaantuja triggeröityy ulkopuolelle jäämisen tunteesta, kateellinen potee urakriisiä, ja niin edelleen.

Tietenkin ymmärrän, mistä ystävyyden siivoustalkoisiin kannustavat puhuvat: ihmisistä, jotka käyttävät toisia julkeasti hyväkseen eivätkä anna mitään takaisin. Ihan oikean narsistin rinnalla ei tietenkään viihdy kukaan, sillä ystävyys toimii vastavuoroisuuden periaatteella.

Joskus vaakakuppien tasaantuminen vie kuitenkin ihan tolkuttomasti aikaa ja viitseliäisyyttä. Lupaan antaa sitä muille ja vaadin samaa myös heiltä.

Kepeitä ja kuplivia hetkiä voi nimittäin jakaa puolitutunkin kanssa. (Jos joku lukija tahtoo lähteä kaljalle, laittakaa viestiä.) Tosiystävyys taas maistuu säännöllisesti myrkyltä. Rakastan teitä, elämäni ongelmajätetynnyrit. Kolistellaan kyljikkäin vielä seuraavat vuosikymmenetkin. Eläköön toksinen ystävyys!"

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Kommentoi »