Trendi

Valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Viola Virtamo uupui kaksikymppisenä – "Masennusdiagnoosi oli sokki"

Valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Viola Virtamo uupui kaksikymppisenä – "Masennusdiagnoosi oli sokki"
Viola Virtamo uupui, koska hän tarttui kaikkiin mahdollisuuksiin. Nyt hän opettelee tekemään asioita vähemmän täydellisesti.
Julkaistu: 22.6.2021
"Olen urallani itseoppinut. Minulla on aina ollut intohimo oppia jokin uusi taito ja saada siitä osa ammattiani. Urani alkuvaiheessa mietin usein, voinko tehdä työtäni, koska en ole päässyt alan kouluun.
Hain lukion jälkeen monta kertaa Aalto-yliopistoon opiskelemaan graafista suunnittelua. Joka vuosi pääsin yhden vaiheen pidemmälle, mutten koskaan sisään. Opiskelin kuitenkin ammattiopistossa valokuvausta, kuvasin ruokaa ja tein ensimmäiset reseptikirjani.
Graafinen suunnittelu kiinnosti, joten mietin: voisinko alkaa opetella sitä itse? Äitini omisti osan kirjakustantamoa, ja sitä kautta sain taittaa ensimmäisen kirjani. Googletin paljon! Onneksi kirjapainossa oli ihana tyyppi, joka vastasi kaikkiin typeriin kysymyksiini. Projekti onnistui, ja uskalsin alkaa tehdä töitä muillekin.

Huijarisyndrooma nostaa päätään

Olen aina ollut herkkä ja vähän epävarma itsestäni. Voinko kutsua itseäni valokuvaajaksi tai graafikoksi? Minulla oli huijarisyndrooma: vaikka sain töitä, mietin, olenko niin hyvä kuin muut luulevat minun olevan.
Siihen auttoi, kun kävin läpi vanhoja töitäni ja huomasin, miten hienoja juttuja olen tehnyt. Tsemppasin itseäni: vitsit miten hyvännäköisiä nämä ovat! Moni luovalla alalla oleva menee vain eteenpäin seuraavaan projektiin ja unohtaa pysähtyä juuri tehdyn äärelle.
On minua kyllä epäilty ulkopuoleltakin. Kun aloin tehdä valokuvauksen ohella graafista suunnittelua, työkaveri kysyi, milloin meinaan valita alani – enhän kuulemma voi tehdä molempia hyvin. Silloin mietin, onko minun pakko valita ollakseni uskottava. Kun tekee asioita eri tavalla, aina on niitä, jotka epäilevät.
Minusta luovalla alalla on oltava intohimoinen työtään kohtaan, jotta jaksaa myös sen huonot puolet. Niitä kun on paljonkin. Harrastin pitkään musiikkia, mutta tiesin, ettei siitä tulisi ammattini, sillä en olisi jaksanut sen huonoja puolia: jokapäiväistä treenaamista, keikkojen sopimista ja niiden puutteen kanssa painiskelua. Valitsemallani alalla kaikki painiskelu tuntuu sen arvoiselta.

Masennusdiagnoosi oli sokki

Uuvuin, kun olin 20-vuotias. Siihen johti moni asia. Olin paahtanut töitä täysillä. Ajattelin, että koska olen urani alussa, minun on otettava vastaan kaikki tarjotut työt ja oltava koko ajan tavoitettavissa.
Viimeinen niitti oli se, että henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui vaikeita asioita. Itkin terapeutille, että olen niin loppu ja väsynyt.
Minulle tuli sokkina, että sain masennusdiagnoosin. Olin ajatellut, että kyllä tämä tästä, pian olo helpottaa. Ystävänikin sanoi, että ethän sinä Viola voi olla masentunut, koska olet aina iloinen. Itsekin ajattelin, että masentunut ihminen on sellainen, joka ei pysty tekemään mitään.
Diagnoosi oli helpotus ja pakotti kohtaamaan pääni sisällä olleet möröt. Sain pakkosairausloman, kävin terapiassa ja söin puoli vuotta masennuslääkkeitä. Olin vain kotona, enkä tehnyt mitään.
Se oli tärkeää: kehoni ja mieleni saivat levätä.
Ymmärrän, että olen perfektionisti. Minun on vaikea päästää käsistäni projekteja, jos ne eivät ole täydellisesti tehtyjä. Sitä joudun työstämään yhä. Siihen liittyy myös häpeä: pelkään mokaavani muiden edessä.
Mutta voisiko menestys syntyä siitä, että uskaltaa heittäytyä pelottaviin tilanteisiin ja tarttuu tilaisuuksiin? Menee ja tekee, vaikkei kaikki ole täydellistä.
Viola Virtamo, 25, on valokuvaaja, graafinen suunnittelija ja videotuottaja omassa yrityksessään. Hän on myös osakas ja Art director Niki Newd -tuorekosmetiikkayrityksessä sekä Cozy Publishing -kirjakustantamossa. Farkut H&M. Silkkipaita on ostettu New Yorkista vintageliikkeestä. Takki on R-Collectionin.

Haaveena tasapainoinen arki

Kun kerron uupumuksestani, moni sanoo: voi sinua raukkaa. Se oli kuitenkin paras asia, mitä minulle on tapahtunut. Herkkyys on minusta myönteinen asia, mutta ennen myönnyin liiankin helposti muiden tahtoon ja ajattelin muiden mielipiteitä.
Terapian myötä opin tervettä itsekkyyttä. On hyvä olla ystävällinen ja empaattinen muille, mutta sitä on oltava myös itselleen.
Opettelen tasapainoisempaa arkea töiden ulkopuolella. Uupumisen jälkeen kaipasin elämääni rauhoittavia asioita, joissa en voi kontrolloida kaikkea ja joihin en voi ulottaa perfektionismiani. Siksi aloitin taulujen maalaamisen sekä puutarhanhoidon mökilläni. En kummemmin halua tuoda taulujani näytille. En halua, että siitäkin tulee asia, jossa on tavoitteita.
Ruuanlaitto on oma hetkeni alkuillasta. Teen töitä iltaisinkin, mutta kokkaamisen ja syömisen ajaksi laitan koneen pois ja rauhoitun. Tykkään kokeilla uutta: jos näen Instagramissa herkullisen annoksen, saatan tehdä siitä oman versioni.
Sairastuminen muutti ajatustani hyvästä elämästä. Aiemmin olin urakeskeisempi. Ajattelin, että hyvä elämä muodostuu siitä, että saavutan tavoitteitani – esimerkiksi sen, että saan taittaa kirjan. Nyt ymmärrän, että se ei mene niin: mikään ei koskaan riitä, koska aina tulee seuraava tavoite. Tärkeämpää on kysyä itseltään: millaista elämää haluan elää kokonaisvaltaisesti ja millainen työ siihen sopisi? En tarvitse hullun paljon rahaa ja siten työtä, josta tienaan paljon. Haluaisin asua vanhassa puutalossa, jossa on iso puutarha, joten haluan tehdä töitä, jotka sopivat siihen elämään.
Tietysti minulla on yhä työunelmia. Haluaisin esimerkiksi päästä mukaan elokuvaprojekteihin. Mutta paine on helpottanut. Vaikka en saavuttaisi sitä, minulla on jo paljon asioita unelmaelämästäni: oma kaunis koti, koira, perhe, läheisiä ystäviä ja kesämökki, jossa on iso puutarha. Minulla on vapaus tehdä valitsemaani työtä ja elää sellaista elämää kuin haluan. Jo se tekee onnelliseksi.”
Virtamo osti ensimmäisen oman kotinsa neljä vuotta sitten. Sohva oli ensimmäinen huonekalu, ja sen hän hankki Bukowskista. Carl Hansenin nojatuoli on Nomartista, jalkalamppu &Traditionin, matto Annon ja sohvapöytä Adean.
Isompi taulu on Anna Niskasen. Se on Virtamon ensimmäinen taidesatsaus. Lintuopetustaulu löytyi parilla eurolla kirppikseltä.
Samettinen nojatuoli löytyi parillakympillä kierrätyskeskuksesta – siinä oli vain pieni reikä. Peili on isovanhempien vanha ja lojui pitkään varastossa. Virtamo ihastui sen sirouteen. Matto Anno, laukku Samuji, shaali mummin kutoma.
Juttu on julkaistu Trendissä.
1 kommentti