Trendi

Vapaus tuntuu parhaalta, kun sillä on rajat


Avioero sai minut huomaamaan, että vapaus on parasta silloin, kun sitä ei ole liikaa, kirjoittaa Trendin kolumnisti Laura Friman.
Kuvat Sanna Lehto

"Minä tiedän, miltä vapaus kuulostaa. Tältä: kahdelta avaimelta, jotka kilahtelevat toisiaan vasten kylmän nyrkkini sisässä. Toisella avaan talon alaoven, toisella yläoven. Rappu­käytävä kaikuu, merituuli suhisee hormeissa ja ovessa lukee vielä väärä nimi.

Tiedän senkin, miltä vapaus tuoksuu: vastamaalatulta lautalattialta, kylppärin kiinni unohtuneelta hajulukolta ja tunkkaiselta matolta, jonka kerin auki tärisevin käsin.

Ja tältä vapaus tuntuu: huimaavalta, oksettavalta, pelottavalta ja surulliselta. Mitä helvettiä olen mennyt tekemään?

Olen valinnut vapauden itse ja eronnut kolmentoista vuoden suhteesta. Mieheni on huipputyyppi ja paras ystäväni, mutta minä olen loputtoman onneton. Olen kadottanut itseni ja meidät, eikä kumpikaan meistä jaksa enää etsiä.

Kun olen viettänyt joulun itkien, yllätän itsenikin ja ilmoitan, että minun on pakko olla vapaa. Viikkokaupalla tunnustelen, onko toiveeni sittenkin leikkiä tai vitsi. Ei se ole.

Mieheni on yhtä mieltä siitä, että olemme sössineet suhteemme muussiksi. Hitto, että se kirpaisee. Pahinta on, että omien vanhempieni avioero on vielä neljänkympin kynnykselläkin traumaattisinta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Olen luvannut itselleni, että en koskaan tee samaa omille lapsilleni. Tässä sitä ollaan.

Free by name, free by nature, free by profession. Ärsyttävän nokkela Twitter-esittelytekstini on oodi lempijutulleni: olen freelancer, Friman ja kirjoittanut vuosikymmenten ajan itselleni narratiivia, jossa en ole kenessäkään kiinni. Toisin sanoen olen hulluna vapauteen.

Siksi voisi kuvitella, että sinkkuelämäni olisi unelmieni täyttymys. Kun lapseni ovat isänsä kanssa, voin mennä töistä suoraan museoon tai kuntosalille – tai molempiin. Kun menen kauppaan, voin ostaa mitä tahansa. Ihan mitä tahansa! On sanomattakin selvää, että en mene museoon tai salille, enkä osaa ostaa kaupasta kuin pähkinäpussin ja islantilaista rahkaa. Syön huonosti, nukun huonosti ja teen työni huonosti. Leijun pitkin poikin ilman ankkuria, eikä siinä ole mitään hohdokasta.

Vapaus tuntuu nimittäin parhaalta silloin, kun sitä ei ole liikaa. Tiedättehän: viikonloppu on suloisin silloin, kun on päivätöissä, ja tyhjä koti silloin, kun tietää, että sinne palaa vielä joskus joku. Vapauskin kaipaa rajoja.

Viikot ja kuukaudet kuluvat. En ole vieläkään tehnyt itselleni kertaakaan lämmintä ruokaa, mutta muuten elämä tuntuu päivä päivältä vähän erilaiselta. Mikä huojentavinta, vapauskin näyttäytyy jo muunakin kuin rusentavana kourana kaulalla. Se on lähmäinen viiva puhelimen näytöllä, kun swaippaa elämänsä ensimmäistä kertaa Tinderissä oikealle. Iltaisin uhmakkaasti palava lukulamppu, jonka häiritsevästä valosta kukaan ei enää valita, ja viikonlopun junalippu melkein minne tahansa.

Ennen kaikkea se on ihan kaiken tiivistävä Whatsapp-viesti lapselta: 'Mulla on ikävä, mutta myös kivaa.' Niin minullakin."

Juttu on julkaistu Trendissä.

Julkaistu: 16.5.2019