Mielenmaiseman muutos matkalla kohti minimalismia

Ladataan...
nestori.es Nestories

Oon taas vähä funtsinu, miks olin enne nii paljo enemmä väsyny ja kuormittunu ku nykysi…

Miksi joskus muinoin murehdin turhia huomattavasti nykyistä enemmän?

Miksi arkeni oli harmaata ja mieleni synkkä?

Miksi minulla ei ollut aikaa arvostamilleni asioille?

Miksi keksin tekosyitä?

Useasta syystä.

 

Olen nykyisin huomattavasti huolettomampi, aikaansaavampi ja rehellisempi itselleni osaltaan siksi, että olen jo...

Mistä löytää aikaa sijoittamiselle?

Ladataan...
admin Hyvän päivän varalle

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Huawein kanssa. Kuvissa käytössäni on Huawein uusi Mediapad M5, jota voin lämpimästi suositella niin omien sijoitusten vilkuiluun, nettisurffailuun kuin leffojen katseluun. 

On ollut ilo huomata kuinka moni lukijoistani on innostunut sijoittamisesta rohkaisevien haastattelujen ja blogikirjoitusten myötä. Usein sijoittamisen aloittaminen...

Tempus Fugit

Ladataan...
Ace Von S Herkuleen Urotyöt

Aika rientää. 

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt jo lähes kaksi kuukautta. Hupsista keikkaa.

Elämässäni ei vain ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Voisinhan aina kirjoittaa jostain muusta kuin omasta elämästäni. Voisin kirjoittaa siitä miten rahan käyttöni hallinta edistyy (tai ottaa takapakkia), voisin kirjoittaa siitä miten ihanaa on kun saa tehdä työtä jota rakastaa ja saa kokea onnistumisen tunteita lähes joka päivä. Voisin kirjoittaa siitä, miten...

Viis veisaamisen taika

Ladataan...
saarah visual diary

 

 

Kuva on epätarkka, mutta minä viis veisaan siitä. 

Koska se on tämän jutun idea. 

Minulla on nykyisessä elämässä paljon amerikkalaisia kavereita. He puhuvat aina siitä, miten elämä täyttyy kaikesta sellaisesta, mitä ei haluaisi tehdä, mutta kun ei vaan voi kieltäytyä, koska se olisi...

Odottavan aika on pitkä

Ladataan...

On keskiyö. Odotan miestäni leikkauksesta. Viimeiset 10 päivää ovat olleet enimmäkseen odottamista. En pidä odottamisesta. Hyväksyn, että on asioita joihin en voi vaikuttaa mutta en pidä siitä. 

Tapaturman sattuessa kaikki kiire katosi. Kaikki muu kiire, paitsi toisen saaminen hyvään hoitoon. Paljastuu, kuinka kiire on pitkälti itse luotua. Paljastuu, mikä on kaikkein tärkeintä. Pelästyin, että menetän elämäni ykköstyypin. Kaikki nämä päivät suhtautumiseni on ollut, kuin hän olisi...

Enemmän aikaa, vähemmän rahaa

Ladataan...
Millian Tällä hetkellä

Sitähän tuo arki tiivistetysti on viimeiset kuukaudet ollut. Pinnalla on kuitenkin tuo ajan paljous, eikä juuri ollenkaan rahan vähyys. Omien aikataulujen suunnittelu ja joustavuus ovat olleet minulle nyt jotain ylellisen hunajaista. Aikaisempi työni ei sisältänyt juuri minkäänlaista joustoa. Liukuva työaika ei kerta kaikkiaan tullut kyseeseen etätöistä puhumattakaan. Ylitöitä karttui sen sijaan viikoittain, mutta niiden nollaaminen oli äärimmilleen viedyssä arjessa usein melkein mahdotonta...

Kun oppimatta jättäminen olisi pelkkää laiskuutta – ajatuksia kielten opiskelusta

Ladataan...
Aniaa no delays

Viime postauksessa kirjoittelin siitä, kuinka olen täällä Australiassa alkanut opiskelemaan italiaa. Koska kieliin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni, niin tekee mieli kirjoitella aiheesta vähän lisää. Vaikka kerroin viime postauksessa, kuinka syyni italian aloittamiselle oli se, että halusin päästä töihin italialaiseen ravintolaan, niin se ei missään nimessä ollut ainoa syy.

Rakastan kieliä ja rakastan kielten opiskelua. Minulla on mielessäni lista kielistä, jotka jossain...

Pages