Hyvän elämän makuun.

Ladataan...
miiajohanna miiajohanna

Viime aikoina elämä on alkanut tuntua taas aika hyvältä. Toki haasteita on, niinkuin kenellä tahansa. Ja vaikka loma teki hyvää, siinä oli se "huono" puoli, että oli liikaa aikaa ajatella. Liikaa aikaa läpielää niitä omia hankalia tunteita ja... no, ajatella. Näin myös paljon painajaisia. Siltikin uskon kaiken tuon olevan eteenpäin menemisen kannalta tarpeellista, ei suinkaan turhaa....

30 x ekoteko arjessani

Ladataan...

Ekologisuus on isoja ja pieniä asioita. Ekologisemman elämäntyylin harjoittelu kannattaa aloittaa pienistä asioista ja tehdä ensin niistä itselle tapa, ja sen jälkeen on pikkuhiljaa helppoa siirtyä taas uusiin juttuihin. Ekologisuutta voi toteuttaa ihan pikkuisissakin jutuissa, eikä koskaan kannata ajatella, ettei niillä ole väliä - ihan ehdottomasti on! 

​Koska blogiin on pyydetty niin arkeen kuin ekologisuuteenkin liittyviä postauksia, päätin yhdistää nämä asiat ja listata...

Laitteiden hurmassa siivous sujuu

Ladataan...
Urban dreams Urban dreams

Siisti koti on ihana. Siisti, siis hygieeninen oikeasti, mutta myös hyvin järjestelty. 

Siisteydellä on aika iso osa hyvinvointiin: silloin kun kämppä on mullin mallin, olokin on samanlainen. Kun saa kämpän siistiksi, tuntuu, että fiiliskin on hyvä :D

Olen viime aikoina haaveillut hirveästi uusista siivousvälineistä ja kehittänyt hyviä siivouskikkoja,...

kotiin

Ladataan...

Eilen saatiin viimeiset kortisonit. Supistusten estolääkkeestä luovuttiin, koska se aiheutti niin kovan päänsäryn ja hirvittävän pahoimvoinnin, mikä provosoi supistuksia kiitettävästi.

Pienen sykkeet ovat olleet priimaa. Nesteytystä ja lepoa saatuamme supistukset asettuivat, niitä ei enää tule tauotta. Ultrassa kaikki oli hyvin, vauva ihana vilkas itsensä. 

Saimme luvan tulla kotiin. Loppuviikko pitää himmailla, ensi viikolla saa olla normaalisti. Toivotaan, että kohdunkaula...

Koti just sellaisena kuin se on

Ladataan...
Janina F The Feel Good Diary

Näitä kuvakokoelmia oli elokuun aikana useissa blogeissa ja vitsit, mä tykkään tällaisista postauksista! Ehkä se on se kuvien aitous ja siloittelemattomuus yhdistettynä mun pieneen sisäiseen Ulla Taalasmaahan, en tiedä. On vaan yllättävän mielenkiintoista kurkistaa toisten koteihin ilman että kaikki paikat on tiptop, vaikka ovat ne ”täydelliset” jututkin hyviä sisustusinspiraation lähteitä. Koti just sellaisena kuin se on- haaste lähti alun perin liikkeelle ...

Koti sellaisena kun se on

Ladataan...
Sanna R. Sanna R.

Aika monessa blogissa tämä on jo kiertänyt parin viime viikon aikana, joten sopuloin ja kannan korteni kekoon. Kuvat on napsittu eilen duunin jälkeen, paitsi yksi, jonka otin vasta illalla, koska valtavan hieno valo. 

Meillä on siis käytännössä aina melko siistiä. Olen todella tarkka tavaroiden suhteen, tai siis sen suhteen, että jos niille ei ole tarkoitusta, niitä ei ole, joten tämä helpottaa asiaa. Lisäksi muutama vuosi samalla kokoonpanolla (minä, mies ja koirat) liki puolet...

Yhteenmuuton ulottuvuudet

Ladataan...
SariannaÖ Sarianna Ö.

Muutimme mieheni kanssa yhteen reilu puotta sitten. Yhteenmuutto ehti olla kiikareissa aika pitkään ja käytännön syistä se siirtyi jatkuvasti vuodella eteenpäin, kunnes tuo lähes maaginen epätodelliselta tuntuva hetki koitti viime joulukuussa. Yhteen muuttaminen ja yhdessä asuminen on siis ollut elämässä aika paljon tapetilla (oikeasti onneksi maalatuilla seinillä) viime kuukausina ja siksi siitä halusinkin sanan jos toisenkin kirjoittaa.

On huvittavaa, miten toiset ihmiset tuntuvat...

Kuosillinen suihkuseinä

Ladataan...
saarah visual diary

 

 

Olin teininä usein lapsenvahtina eräälle pariskunnalle, jolla oli kolme pientä tyttöä. Lasten äiti oli ihanan suorapuheinen ja kun kyselin jotain heidän juuri rakentamastaan talosta ja sen sisustusratkaisuista, äiti sanoi: 

Joo mä aina ajattelin että kun rakentaa oman, niin on superihanaa kun voi valkata kaikki...

Pages