Uusimmat maalaukset ja lomanjälkeinen elämä

Ladataan...
sanninen Sairaan Ihana Sanni

Olen niin onnellinen siitä, että eteisestä löytyneen lattiasienen aika on ohi. Ensimmäisen kuvan akkulaturi muistuttaa minua remontista, joka aiheutti ahdistusta. Nurkissa haisi home ja tarkkailin talon listoja kauhuissani (eteisen sieni kasvoi listojen alta), flunssa kertoi muka siitä, ettei talo ole terve. Pelko oli viholliseni. Nyt kun aikaa on kulunut ei koti enää ahdista minua. Tämä on taas lempipaikkani ja mielessä on rauha (ainakin talon suhteen).

Lomapäätökseni oli paras. En...

Jaksan laittaa (joskus) huulipunaa

Ladataan...
sanninen Sairaan Ihana Sanni

Olen ollut hiljaa, koska en ole pystynyt kirjoittamaan ja kertomaan. Ajattelin, että voin hyvin. Viimeisen kahden vuoden aikana tapahtuneet asiat (fyysiset vammat, homesairaus, migreeni, ero) tuntuivat olevan ns hallinnassa. Olin menettänyt, surrut, kohdannut ja hyväksynyt. En vältellyt asioiden käsittelyä. Siis ajattelin: voin olosuhteisiin nähden ihan hyvin. 

Silti minuun kai on pakkautunut joitakin asioita, joita en ole edes huomannut. Olen ehkä kohdistanut huomioni vääriin...