Hukassa

Ladataan...
vilhelmiinah VILHELMIINA H.

Olen positiivinen ihminen, tiedän sen itse ja niin minun läheisetkin. Hymyilen ja nauran paljon, minut saa helposti nauramaan ja onnenkyyneleet valumaan silmäkulmista. Positiivisuus on minulle ominainen piirre ja elämäni kietoutuu suureksi osaksi niiden ajatusten ympärille.

Mutta kun kaikessa, kaikilla, on se toinen puoli. Synkkyys kolkuttaa joskus ovea ja vahingossa avaan oveni raolleen...

Nyt.

Ladataan...
miiajohanna miiajohanna

Olen tarvinnut pienen hengähdystauon.

Olen käynyt täällä kyllä lähes päivittäin, avannut alustan ja tuijottanut tyhjää - tekstiä ei synny. Yleensä saavun tänne kirjoittamaan suorastaan palavasta halusta. Jostain voimakkaasta intuitiivisesta tarpeesta tuottaa tekstiä, saada sanoiksi se, miltä sisälläni tuntuu. Nyt tilanne on ollut itselle hiukan omituinen...

Kuka minä olen ja miksi olen tässä?

Ladataan...

Hyvät lukijat.

Tästä se lähtee. Ensimmäinen blogipostaukseni. 

Kuka minä olen? 

Olen parikymppinen nuori nainen. Olen paljasjalkainen savolainen varustettuna ripauksella herkkyyttä, rauhallisuutta ja tottakai lupsakkuutta. Osaan myös olla aika jääräpää - härkä kun olen. Suorasanaisuus on myös toinen nimeni. Rakastan luonnossa liikkumista, tai no, kesäkuun jälkeen tämäkin harrastus...

Kuolemasta, surusta ja elämästä

Ladataan...

Päätin kirjoittaa teille kuolemasta, surusta ja elämästä. Kuolemasta puhutaan vähän, vaikka se asuu meissä kaikissa. Me synnymme ja me kuolemme. Siinä välissä elämme.

*

Sain puhelun sairaalasta aamuyöllä, juhannuspäivänä. Hoitaja kertoi isäni kuolleen hetki sitten. Lopetin puhelun ja tärisin. Isäni oli joutunut sairaalaan viikkoa aiemmin, syövän takia...

Vuoroin

Ladataan...
Aamuisin Valossa

Olen ruvennut heräämään aikaisin, sarastaviin aamuihin. En saa enää unta, koen oloni liian virkeäksi, nousen ja laitan kahvia. 

Kuukautiset alkoivat eilen. Olin ensin yllättävän cool ja olo oli jopa hyvä. Mietin vapautuneesti uutta hiusväriä ja sheivasin jalat pitkästä aikaa. Sitten suru vilahti miehen...

Surutyötä viikolla 23

Ladataan...

Aikaa ei ollut vuotta, ei kuukausia, ei viikkoja, vain muutama päivä. Niin lähti hän, elämästä kyllänsä saaneena. Hän on perillä, hän on valossa. Me kaipaamme ja suremme, mutta surumme ei ole toivoton eikä kaipuumme lohduton <3

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, kuinka juoksu on minulle henkireikä kaiken surun, pelon ja ahdistuksen...

ensimmäinen äitienpäivä, jolloin ei itkettänyt

Ladataan...

Äitienpäivä on vuosia ollut yksi vuoden vaikeimmista päivistä. 

Viime vuonna Mies vei minut päivää pakoon, rotkoretkelle tuulettumaan ja tuulettamaan ajatuksia sekä kipeistä kipeintä sydäntä.
 
En olisi arvannut, että viime vuoden äitienpäivästä tähän päivään taivaslapsia tulisi yksi lisää. 
 
En olisi arvannut sitäkään, että tänä äitienpäivänä ahdistus on pienempi, siedettävämpi ja helpompi kantaa. Että ikävän ja kaipauksen yllä soi vahvemmin kuin koskaan...

Surusta

Ladataan...
CougarWoman CougarWoman

Ykkösmiehen kuolema oli oikeastaan elämäni ensimmäinen suuri suru. Sitä edellinen oli rakkaan mummuni poismeneminen, mutta siitäkin on jo yli kymmenen vuotta aikaa. Mummu oli sitäpaitsi yli yhdeksänkymppinen ja jo joutunut sairaalahoitoon; olin hänen kuolemastaan enemmänkin helpottunut kuin surullinen. Minulla oli aikaa valmistautua siihen, ettei mummu enää eläisi kauaa – kai vanhojen ihmisten kuolema on sitten jotenkin helpompi sekä käsittää että käsitellä.

...

Sä oot poissa

Ladataan...
miiajohanna miiajohanna

 

"My love, leave yourself behind, beat inside me, leave you blind, my love, you have found peace, you were search for relief"

 

Viime kesänä juotiin punaviiniä mun entisessä kodissani Hyväntoivonkadulla. Tulit suoraan töistä ihan hikisenä mun luo pakettiautolla, sulla oli takana taas pitkä työpäivä. Harmittelit ettei...

Pages