Katastrofiturtumus

Kaksi-nolla

En puhunut viikonloppuna Japanista. En hakenut tietoa ulkomaisilta uutissivustoilta, en katsonut uutisia useammin kuin tavallisesti, en pysähtynyt  tutkailemaan erityisen tarkasti Hesarin Japani-sivuja. En seurannut Facebookista, kun ihmiset jakoivat tuoreimpia uutisia Fukushiman reaktoireiden kuumenemisesta ja räjähdyksestä ja olivat huolissaan.

Maailmanloppua muistuttaneet uutiskuvat tekivät pahaa mutta eivät vieneet yöunia. Voimakkain katastrofiin liittyvä tunteeni oli raivon vihlaisu, jonka aiheutti karttakuva Japanin ydinvoimaloista. Niitä on siellä aika monta aivan lähellä kahden mannerlaatan liitoskohtaa, tunnetusti järistysherkällä alueella. Tämäkö se on sitä vastuullista energiapolitiikkaa? Tuhojen maksimointia pikemminkin.

Olin hiukan huolissani tuntemuksistani - tai oikeammin niiden puutteesta. Eikö miljoonien ihmisten kärsimys enää kiinnosta? Eikö ydinvoimalaonnettomuuden uhka huoleta? Se tuho, joka tapahtuu kaukana minusta, ei kauhistuta? Sillä tietenkin huolehtisin, jos minulla olisi läheisiä katastrofialueella. Nyt kukaan ystäväni ei ollut järistyksen ja tsunamin aikaan vaarassa.

Osoitan sormella mediaa (mediaahan on näppärä syyttää kaikesta). Nopea ja tehokas tiedonvälitys on hieno asia. Mutta se on myös tehokakas turruttaja. Mitä enemmän minulle tarjotaan tietoa katastrofeista, sitä vähemmän tunnen tarvetta pysyä ajan tasalla tapahtumista - ja sitä vähemmän järkytyn.

Haitin maanjäristyksen perusteellisen uutisoinnin ansiosta tiedän maasta paljon enemmän kuin ennen järistystä. Koskettavat jutut saivat minut ja monet muut tekemään lahjoituksia apujärjestöille, mikä on tietysti loistava asia. Mutta jossain vaiheessa tuhokuvien katsominen ei enää tunnu juuri miltään. Ne muuttuvat median vakiosisällöksi.

En usko, että olen muuttumassa kyyniseksi. Välittämistä ei onneksi mitata sillä, kuinka monta klikkausta teen uutissivustoilla tai kuinka monen ihmisen suuresta murheesta jaksan järkyttyä. Teen lahjoituksen katastrofirahastoon. Ja äänestän eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka ei kannata ydinvoiman rakentamista. Ei edes sellaisiin paikkoihin, jossa mannerlaatat eivät ole törmäyskurssilla.

Kommentit

Papupata

Samanlaista turtumusta täälläkin havaittavissa, jotenkin on vain sellainen olo, että ei jaksa lukea miten media "mässäilee" asialla. Viime viikko oli itselläni todella kiireinen töissä, ja niin kauhealta kuin se kuulostaakin, Japanin katastrofi meni minulla aika lailla "ohi", koska en ehtinyt syventymään uutisiin netissä, lehdissä tai televisiossa. Viikonloppuna sivistin itseäni Hesaria lukemalla ja tänään pystyin töissä kertomaan muille (tilanteesta yhtä lailla ulkona oleville) kuinka ydinvoimala toimii ja mitä oikein tapahtui räjähdyksessä (kiitos Hesarin havainnollistavat kuvat ja grafiikat!).

Yleisesti ottaen media on näistä suurista katastrofeista kirjoittanut todella paljon, etenkin jos ne sattuvat ns. hyvinvointivaltioissa, joihin Japani voidaan lukea. Toisaalta onhan se hyvä, että ihmiset oikeasti tajuavat kuinka isoja juttuja nämä ovat ja miten kauan menee ennen kuin elämä asettuu takaisin uomiinsa katastrofialueilla. Kiinnostavaa on myös seurata mitä muita "pakko-uutisia" tyrkätään ilmoille tällaisina aikoina, sillä nythän on hyvä julkaista ne ikävätkin uutiset vaikkapa koti-Suomesta.

Itse en osallistu myöskään Facebookissa tai maileissa kiertäviin "klikkaa tätä ja tue katastrofialuetta" -juttuihin, mutta jos se joillekin tuo paremman mielen, niin siitä vaan. Kyllä se auttaminen on mielestäni tehtävä muulla tasolla. Toisaalta, onhan se tärkeää saattaa asioita ihmisten tietoisuuteen ja tuoda maailman tapahtumia kahvipöytäkeskusteluihin, mutta turhaa jeesustelua voitaisiin välttää näissäkin asioissa.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Juu, tiedonvälitys on supertehokasta. Esim. Ylellähän on tv:ssä nykyään käytössä ruudun ylälaitaan tuleva infonauha, jolla voidaan pyörittää uutisia muidenkin ohjelmien aikana. Näin tapahtui esim. sunnuntaina, kun seurattiin Fukushiman reaktorin kuumenemista. Tausta-ajatuksena on, että ihmiset haluavat tietoa koko ajan - vai että ihmisillä on oikeus saada reaaliaikaista tietoa koko ajan? Ja että sitä saadakseen ei tarvitse mennä nettiin vaan sen saa tv:stä kesken luonto-ohjelman.

Totta, Papupata, että sosiaalinen media on vienyt jeesustelun ihan uusiin ulottuvuuksiin. Varmasti monelle on terapeuttista ja tärkeää päästä lausumaan osanottonsa erinäisistä tragedioista julkisesti, mutta minulle noista keskusteluista jää useimmiten suuhun imelä sivumaku.

Kommentoi