Hurmaavat hoodit

Kaupunginosarakkaus on tärkeä tunne. Sillä sitoo itsensä paikkaan. Ankkurointi kasvattaa turvallisuudentunnetta, lisää oman elämän merkityksellisyyttä (joko oikeasti tai vähän valheellisesti, samapa se) ja vastaavasti tuottaa onnea.*

Minun kaupunginosani on Turun Port Arthur, eli Portsa.

20090414-1586.jpg

Puutalokorttelia toisensa perään. Useimmissa näistä puutalokämpissä kolme kerrosta (ullakolle ja kellariin rakennettu yhdet huoneet ja/tai sauna), meilläkin pieni ullakkokoppero, jota aluksi kutsuttiin mieheni studioksi, nykyään käytän rehellisesti sanaa varasto ja kuolen ketutukseen, kun emme ole pitäneet huonepolosta huolta.

Mutta asiaan! Piti kirjoittamani lähipalveluiden parhaudesta.  Niiden käyttämisestä tulee itselle hyvä mieli (”jee, meidän Portsa-jutut!”), se on käytännöllistä (ei tarvitse roudata vaikkapa jotain tavaraa bussilla toiselle puolen kaupunkia korjattavaksi), se pitää kaupunginosat ydinkeskustan ulkopuolella hengissä. Eläväisyydestä en suostu puhumaan, ennen kuin Portsassa on edes yksi kahvila.

Parasta kaikesta on se, että suoraan tien toisella puolella on Kosken leipomo. Liikuttavaa kyllä, se oli jonkun mummini luokkatoverin perheen yritys jo triljoona vuotta sitten. Toiminut Portsassa jo vuodesta 1918. Vinhaa! Ja yöpuvussa voi juosta hakemaan lämpimiä leivonnaisia. Pahapaha miinus on kyllä se, ettei Kosken leipomo ole auki viikonloppuisin. Miten suomalaista, miten paskaa.

Lähikauppamme, Portsan K-Market, petraa koko ajan. Ilmeisesti joku ihana ihminen jaksaa antaa palautetta ja toivoa, ja varmaan kauppiaskin haluaa pysyä ajan hermolla: hevi-osastosta raksataan jonkinlaista elämyskeidasta, olen huomannut, ja juustolaariin on tullut erikoisjuustoja tuorekelmuissaan (ei brändätyissä pakkauksissa siis), ja tofua (joo, uskomatonta, mutta sitä ei aluksi ollut) ja halloumia ja mascarponea ja kaikkea löytyy nykyään. Luomulihaakin silloin tällöin!

Kauneushuone Olivessa kävin ihan tällä tukemismentaliteetilla joskus värjäyttämässä kulmakarvat ja jossain jalkahoidossa, mutta sitten kolmanteen ajanvarausmeiliini ei koskaan vastattu, joten kimpaannuin ja hoidan turkkini tällä haavaa muualla. En siis ole mittaamattoman lojaali – vaadin myös laatua ja palvelua.

Siksi itkin lohduttomasti (no okei, kuvaannollisesti ainakin), kun ihana lähikukkakauppamme Kukka-Terttu kuopattiin. Seuraajalafka Mikaelinkukka ei onneksi hankkiutunut eroon Kukka-Tertun ihanan fuksiaisesta värimaailmasta, mutta muuten taso meni ihan plörinäksi. Ei ollenkaan kukkakauppa minun makuuni. Etsin muuten yhä Turun kivointa kukkakauppaa, toistaiseksi olen päätynyt proosallisesti toriin.

Pub Portsakaan ei ole niin sympaattinen kuin toivoisin, saatika Korona, jossa joku saa turpaansa aina viiden minuutin sisällä sisään astumisesta – jollei itse, niin ainakin joku kantisista. (No nyt liioittelen: viimeksi kun olin, kukaan ei saanut turpaansa, ainoastaan yksi nainen raahattiin pois sen jälkeen kun hän oli sylkenyt pöytäseurueensa päälle toistuvasti.) Pelottava, kamala paikka. Tilausta siis olisi vaikka mille palvelulle.

Korttelipesulan (ei noin hienoja nettisivuja voi ollakaan..) aion testata pian – Sulon läpipissaamat olkkarin matot suorastaan vaativat sitä. En ole koskaan käynyt pesulassa. Jotenkin newyorkilainen ajatus viedä sellaiseen mitään kuurattavaksi.

Täysin kreisiltä tuntuu vieläkin, että olen päätynyt asumaan Turkuun, johon minulla ei ollut minkään valtakunnan suhdetta, ennen kuin tapasin nykyisen (ja toivottavasti tulevankin!) elämänkumppanini. Olen asunut Portsassa kohta neljä vuotta, mutta silti koko paikka – ja koko Turku – tuntuu vielä täysin eksoottiselta. Ja varsin ihanalta uutuudenviehätyksessään. (Tuttujen ei tarvitse älähtää sieltä takarivistä – en peittele myöskään sitä, että välillä koen voimakkaita vihaanturkuavitunturkulaisetjuntit -kausia. Helsinki-ikävä on loputon, sillä siellä ovat rakkaimmat ystävät.)

Täällä kuitenkin ollaan ainakin toistaiseksi, koska tuntuu hyvältä. Ei mitään hajua, missä vuoden, saatika viiden tai kymmenen päästä.

* Sivuhuomio: Tästä koko Laura lovesissa on tähänastisten merkintöjeni perusteella kyse — onnen tavoittelusta ja saavuttamisesta, joka ei onneksi ole vaikeaa.

Kommentit (6)
  1. Ilmeisesti blogisi on niin kiva, että kommentoin nyt vähän kaikkea antaumuksella. Pahoittelut.

    Mutta siis vähän samoista syistä olen ihastunut Helsingin Munkkiniemeen. Muutin tänne noin puolitoista vuotta sitten kaakkois-suomalaisesta pikkukaupungista ja pelkäsin, etten viihdy. Olin väärässä.

    Ensinnäkin julkinen liikenne pelaa: raitiovaunu tulee melkein oven eteen ja bussit kulkee, vaikkei ollakaan ihan keskustassa. Mahtavinta täällä silti on, että noin kilometrin säteellä ja muutamassa tapauksessa parin metrin säteellä kotiovesta on halpa ja luotettava suutari, pankki, makuuni, antiikkikauppa, luontaistuotekauppa, rautakauppa(!), arviolta neljä kukkakauppaa, isovarpaani pelastanut jalkahoitola, pesula, kirjasto, R-kioski ja kolme kivaa kahvilaa, joista yhdessä on terassi merinäköalalla. Tavalliset ruokaostokset voi tehdä kahdessa Alepassa. Niiden lisäksi on kyläkauppa Mumu, mistä saa esimerkiksi luomulihaa, tuoretta leipää, luomuvihanneksia ja juustoja. Vähän reilun kilometrin päässä Munkkivuoren ostarilla on isommat marketit, alko ja posti. Kynttilätkin käyn ostamassa pienestä lahjatavaraliikkeestä, jonka myyjä käski kerran tulla maksamaan ne sitten kun ehdin, koska oli laittanut maksulaitteen kiinni, eikä minulla ollut käteistä.

    Syömässä voi käydä Sushi-Sanissa, tai hyvää lounasta ja kielen vieviä croissanteja tarjoavassa ranskalaisessa (puhun siellä noloa lukioranskaani) leipomokahvilassa. Oluen voi juoda lähipubi Ukko-Munkissa. Viinilasilliselle ja joskus ihanalle illalliselle voi mennä Michelin-maininnan saaneeseen bistro Solnaan. Löytyypä täältä krapulapizzeriakin nimeltä Pizza-Paja. Kaikki herkut voi sitten sulattaa pikkuisella kuntosalilla, jonne kävelee noin minuutin. Eivätkä ulkoilumahdollisuudetkaan ole huonot puolimaalaisen näkökulmasta, koska kävelymatkan päässä on Seurasaari, pari puistoa ja uimaranta.

    Mitä arkkitehtuuriin tulee, niin sekin on kivannäköistä. Pääosa kerrostaloista on 30-luvulta, ja Hollantilaisentiellä voi käydä kuolaamassa ehkä Suomen kauneinta Eliel Saarisen suunnittelemaa rivitaloa.

    Kirjoitin tämän ylipitkän tekstin siltä varalta, että joskus harkitsen muuttoa muualle Helsinkiin. Voin sitten lukaista tämän uudestaan ja lopettaa sekoilun.

  2. Kati kyllä kruunaisi Turun. Voi että! Äänestän eduskuntaan jonkun, joka suostuu virallistamaan suhteenne.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *