Lumimittari

Rönsy

 

Tuon verran lunta oli kaverini mökillä, jossa vietimme viikonlopun. Kaverini oli siellä tekemässä graduaan, keskellä metsää ypöyksin, ja kuulemma hyvin sujui. Oli kirjoittanut saapumistamme edeltävänä yönä aamuseitsemään ja nukkunut neljään iltapäivällä. Yöeläjä, kuten itsekin tuppaan, mutta silti esitin ehdotuksen: Jos ympärillä on vain puita ja lunta eikä päivällä ole sanottavasti valoisampaa kuin yöllä eikä laajakaista toimi, niin eikö silloin voisi huijata itseään ja kääntää rytmin ihan toisin päin? Mennä vaikka seitsemältä illalla nukkumaan ja herätä aamuneljältä? En kyllä itsekään usko tähän. Yössä on jotain, joka kutsuu valvomaan.

Otimme lumesta irti kaiken sen ilon, mikä siitä irtoaa ilman suksia, pulkkaa tai lumikenkiä. Pyydystimme hiutaleita suuhun, kahlasimme reittä myöten lumessa (hanki ei kantanut) ja juoksimme saunasta lumeen kierimään (hanki kantoi ja repi näin ollen paljaan, saunapunertavan ihon naarmuille).

Tänään olen ihastellut lunta ja lumisadetta ikkunastani kotona yöpaita päällä. Tämä on puhelinhaastattelujen päivä, jollaisena ei kannata mennä toimitukseen, koska siellä voi olla mölyä. Kotikonttori on pieninä annoksina ihana, yöpaidassa suoritetut haastattelut ruokkivat pientä vapaudenkaipuutani. Nyt kaipaan jo toimitukseen, koska siellä on lankapuhelin, ja lankapuhelimen luuria on huomattavasti helpompi puristaa noin tunti kerrallaan korvan ja hartian välissä kuin slimmiä kännykkää. Niska huutaa liikuntaa. Illalla ehkä vihdoin hiihtämään?

Kommentit

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Näinä kahtena superlumisena talvena olen saanut lapsuuden pidäkkeetöntä riemua muistuttavia kokemuksia pulkkamäessä, hiihtoladulla ja luistellessa. Ehkä intoni johtuu siitä, että mulla oli esim. luistelussa yli vuosikymmenen mittainen tauko ennen viime talvea, ja sen vuoksi oikeasti kuvittelen, että tein tätä viimeksi lapsena, kun talvet olivat lumisia, kesät aurinkoisia, laivat puuta jne.

 

Hieno tunne joka tapauksessa, ja liitän sen nyt täysin lumiseen pakkastalveen. Tätä lisää!

Joanna Palmén
Rönsy

Joo, mä ihmettelin juuri eilen illalla keskuspuiston ladulla, että miksi mulla on hyvä olo, vaikka täällä on karmea viima, veri maistuu kurkussa ja sukset lipsuu tai ei luista vuorotellen. Mystistä. Psyykkistä.

Kommentoi