Mitä jos joutuu Hel Yesissä ääliön viereen?

Piireissä on metelöity Kalasataman Hel-Yes-pop-up-konseptiravintolasta jo hyvän aikaa. Tiedän erään ikähaitariltaan kattavan seurueen, joka juuri vietti siellä iltaa. Vispipuuroa aaltopeltihallissa – joku nyt kyllä kusettaa meitä, sanoivat heistä ne hieman varttuneemmat. Eräs nuoremman sukupolven edustaja taas kehui hyvää tunnelmaa ja erinomaista vispipuuroa.

En ole syönyt Hel Yesissä, mutta arvaan, että Hel Yesin vispipuuroelämys ei mitenkään voi voittaa lapsuuden vispipuuroa, jo tunnesyistä. Ja kyllähän niitä suomalaisia kotiruokia voi muutenkin tehdä kotona.

Mutta ravintolaan mennäänkin myös tunnelman, ympäristön, seuran ja tarjoilijan hyvin valitseman viinin vuoksi, kuuluu seuraava argumentti. Ja suunnilleen sitä käyttikin eräs toinen haastattelemani tyytyväinen Hel Yes -kävijä. Ravintolassa oli kuulemma ”oikeanlaista porukkaa”, ja sen porukan kanssa vieläpä istutaan isossa yhteisessä pöydässä.

Tämä yhteinen pöytä, jossa voi joutua tai päästä kenen tahansa viereen, on todella ärsyttävä ja snobbaileva, noh, konsepti. Sitä on Helsingissä kokeiltu ainakin jo lopettaneissa ravintola Viassa ja ravintola La Placessa, ja nyt siis Hel Yesissä. Muistan lukeneeni tai kuulleeni erityisesti Vian aloittaessa monta saarnaa siitä, että ”nyt kyllä opetetaan suomalaiset puhumaan vieraille” ja ”se tekee meistä sivistyneen kansan että osaamme small talkata isossa lounaspöydässä kenen tahansa kanssa”.

Varsinkin jos maksan vaikka nyt vispipuurosta itseni kipeähköksi, niin kyllä vaan menee tunnelma pilalle, jos vieressä istuu ja urputtaa joku tuntematon ääliö. Ei auta yhtään, että ääliön kanssa keskusteleminen tekee minusta sivistyneen.

Toki tuossa voi voittaakin, mutta se on silti arpapeliä, ja nuo arvat ovat melko kalliita. Rikkaat ääliöt ovat sitä paitsi pahempia kuin köyhät ääliöt.

Kommentit (4)
  1. Heh. Sanottakoon nyt vielä, että uteliaana ihmisenä mielelläni kävisin Hel Yesissä jos sinne mahtuisin. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista varmaankin.

    Ina, oli tosi kiva tavata sut ja muut Lilyt!

  2. ;D Löysin näemmä lisää hengenheimolaisia Lilystä. Vai vispipuuroa. No se nyt tän kaupungin snobbailevista ravintolakonsepteista enää puuttukin. Hel no.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *