Ladataan...

Terveisiä Helsingistä, 

Instagram, ja facebook-seuraajat ovatkin jo varmaan huomanneet, että mulla on hauskoja pikku uutisia, nimittäin olen saanut KAKSI diplomia Styleroomilta! Ohhohh, ja ne tuli kyllä ihan täydellisenä yllätyksenä minulle. 

Oikein sopivasti sattui niin, että olimme aikoneet viettää juuri viime viikonlopun helsingissä ystävien kanssa, joten jäin vielä yhdeksi yöksi helsinkiin, jotta pääsin maanantai-iltana A-lehtitaloon, kulosaareen, kohottamaan maljaa. Olen ihan hirmu kiitollinen ja otettu tästä kunniasta, sillä voin ihan rehellisesti kertoa, että kun jokin aika sitten sain kutsun Styleroomin 1-vuotispäiville, niin minulla ei ollut harmainta hajua, minkälainen tilaisuus voisi olla.

(oikeastaan kuvittelin, että sinne on kutsuttu varmaan sata ihmistä (siis koska minutkin), ja sitten saan taputtaa kun joitakin suosittuja palkitaan)

Tosiasiassa siellä olikin vain kymmenkunta suosituinta jäsentä ja minä itse sain pokata kaksi palkintoa. Hyvänen aika! Mä en osannut kun tuijottaa suu auki ja sanoa varovasti -vau, kiitos (olin kyllä ihan pihalla). En osannut kuvitellakkaan, että minun albumini Styleroomissa olisivat suosituimpien, tai katsotuimpien joukossa, ja pääsin Top 3.seen! Ja erittäin otettu olen myös siitä, että juuri Avotakka valitsi minut suosikikseen! Se on varmasti aina ollut ihan lemppari sisutuslehteni. Hurjaa. 

(Ja sitten asiasta ihan johonkin muuhun: Synttäreillä oli tarjolla tuollaisia suloisia läpinäkyviä rullia, sellaisesta ravintolasta kuin RULLA, yrjönkadulla. Aivan ihania vietnamilaisia riisipaperirullia, joita oli neljää laatua: lohi-avokado, siitake-fenkoli, ankka-omena ja chili-scampi-mango. Suosittelen, todella herkullisia! )

Vaikka minä olenkin hirmu sosiaalinen ihminen, niin olen kuitenkin myös hiukan ujo. Jännitin kyllä tätä uusien ihmisten tapaamista ihan hurjasti. Vielä kun liikenteessä on yksin, eikä tiedä mihin on menossa, eikä tiedä kuka siellä on. Ja viimeisenä jännitysmomenttina: ei ole koskaan, ikinä kulkenut helsingissä metrolla (kröhöm, kyllä, noloo, minä jännitin sitä niin, että mies jo pottuili, että kannattaako sitä ollenkaan mennä, tuu vaan kotiin turvaan, et sä taida osata...haha)  että semmonen "maailman kansalainen", muhhaha. En oikein voinut itseäni maalaistolloksikaan tässä tituleerata, kun kuitenkin asutaan kahden ison kaupungin keskustassa... No joo, mut siis jos sä osaat lukee ja liikkuu eteenpäin, ni sit sä osaat mennä metrollaki, sellanen ajatus nyt ehkä jälkeenpäin jos ajattelen.

Styleroomin albumini pääset näkemään TÄSTÄ. Styleroom, on siitä kiva, että siellä voi jakaa omia ideoitaan sisutuksista, remontista ja askartelusta. Sinne on helppo ladata kuvia, ja tehdä omia kuva-albumeita. Eikä tosiaan tarvitse olla blogia, vaan sinne voi liittyä ihan kuka vaan, ja laittaa kuvia silloin kuin haluaa. Ja jos ei itse halua omia kuvia laittaa, niin siellä voi tehdä albumeita myös muiden kuvista. Sieltä voi tallennella omatekemiin albumeihin muiden jäsenten kivoja kuvia tai askarteluohjeita itselle muistiin. 

Ja vielä iso Kiitos StyleRoomille, kaikille StyleRoomin jäsenille, ja Avotakalle tällaisesta kunniasta! Täällä on yksi erittäin iloinen ja onnellinen StyleRoomilainen!

Kuvat: Anna / A&A at HoMe

Ladataan...
A&A at HoMe

Ihan mummoina tässä mummon pistaasinvärisen perintömaljakon vieressä! haha, ruusut ja kaikki!

Pakko vinkata teille hauska juttu, olen mukana Styleroomin jäsenesittelyssä, ja siellä on pieni haastattelu/esittely minusta. 

Tästä pääset lukemaan sen.

Kuvat: Anna / A&A at Home 

ps. olisit kyllä kuollut nauruun, jos olisit nähnyt tämän selfiesessioni. Kauhea kiire, piti saada äkkiä valokuva minusta omassa kotonani? Niin paljon kun niitä kuvia onkin, niin minä olen aina kameran takana... Kaikki oli niin vanhoja, että päätinpä ottaa uuden, yksin... haha... aina meni naama pilalle. Tästä kuvasta tulee paljon hauskempi, kun tietää että se on sählänny itselaukaisimen kanssa ja yrittäny olla ihan muina muijina vain.

 

Ladataan...
A&A at HoMe

 

 

 

 

Tässä on meikän keskiviikon ajatus! Kauhean pieni asia, ihan nolokin jo, mutta pakko kirjoittaa vähän siitä, kuinka on hyvä muistaa olla rohkea. 

Minä meinaan olin tänään rohkea, ylitin itseni, ja astelin bodypump-tunnille. Yksin, ja vieraalla kielellä pidettävälle. Melkein vuosi sitä rohkeutta sitten kerättiinkin, ja vähempikin ois taatusti riittänyt. Alkuvuodesta aloin käymään paikallisella kuntosalilla säännöllisesti, ja vaikka sinne ryhmä-tunneille mieli vähän tekikin, niin jotenkin vaan en saanut itseäni sinne kerättyä. 

Olen monesti katsonut ikkunan takaa varovasti ja koittanut laittaa mieleen, että nyt tuo klo 11.00 jumppa näyttää kivalle, tarviikin kotona netistä tarkistaa, minkä niminen se tunti on...  No, BodyPump nyt on BodyPump, mutta sitten voi olla myös köht, selg, tuhar -tunti? (jonka suomentamiseen meni tosiaan se vuosi, puoli minuuttia, kun äsken sanakirjasta kurkkasin, siis vatsa, selkä, pakarat) 

Jotenkin, se ajatus, ettei ymmärrä mitä sanotaan, eikä ymmärrä mitä tehdään, minkälaiset painot sitten on mulle hyvät, ja jaksankohan mä, ja joudunko lopettamaan kesken kaiken, punasena puuskuttaen? Ja mitä sitten, jos en jaksa? Ja entä jos en osaa?, ja... On vaan paljon helpompaa pysytellä niissä tutuissa kuntosalilaitteissa ja tutuissa liikkeissä, ja piukkaan nappulat korvilla, niin kukaan ei kysele mitään. 

No, nekin tutut ja turvalliset liikkeet alkaa välillä tökkimään. Olis kiva kokeilla jotain muutakin, mutta se vaatii ihan pienen rohkeuden tehdä se, sen ensimmäisen kerran. Seuraavalla kerralla sitä onkin jo ihan ku kotonaan. 

Katsoin eilen salin tunniplaania/lukujärjestystä netistä, ja päätin, että tällä viikolla menen jollekkin tunnille. Ihan sama, kyllä mä nyt varmasti pärjään ja osaan. Menen johonkin takariviin ja katon muilta mallia. Ei se voi olla niin vaikeeta. 

No, aamulla yhdeltätoista se koitti. Menin kymmenen minuuttia aikaisemmin saliin ja matkin ihan apinana kaiken muilta. 

Jaahas, ensin toi hakee ton laudan ja maton ja noi painot ja... Raahasin kaikki samat ku muillakin eteeni, ihan vanhana tekijänä, jännäka**a jo melkeen housuissa, eikä kukaan varmasti huomannut epävarmuuttani siinä hetkessä... Siinä sitten olin valmiina ja mietin, että onkohan mulla noita painoja nyt liikaa vai liian vähän? (Koska mä en edes tiedä,  mitä täällä tullaan tekemään?)

(kerrottakoon vielä tässä välissä, että en osaa kovinkaan hyvin viron kieltä, siis ymmärrän tyyliin kiitos ja näkemiin, haluatko muovipussin yms tärkeää, mutta jos joku sanoo jotain nopeasti, niin mulla jää helposti suu auki...)

Ja sitten tuli mies, joka laittoi musiikin soimaan ja sanoi musiikin seasta jotain? (mietin hetken, että mitä se nyt vois sanoa tällasessa tilanteessa? Hei...jotain "esimest kord", äh, ehkä se kysy et onko joku ekaa kertaa? ) Ja ennen kuin olin saanut nostettua käteni ylös, kuuluikin jo "suppper" peukku ylös ja lähettiin jumppaamaan... (Välillä mietin, että toivottavasti se ei nyt mulle sano mitään, mietin, että miten saan kaiken metelin läpi huudettua, etten mä mitään ymmärrä, kun vaan katon naapurilta mallia! )

Mutta hei, kaikki suomalaiset tajuaa varmasti ihan hyvin sanat, "veel kaheksa", "veel kuusteist", "kaks veel ja hoia", "pumpa". Hoia-sana oli tosin mulle uusi, mutta joka kerta ku tyyppi sano "hoia", ni kaikki pysähty, että tosi vaikee oli arvata mitä se tarkotti! 

Ja yleisesti tunninpitäjä kesken liikkeen saattoi vislasta, katsoa silmiin ja siellä edessä näyttää mallia, miten korjata liike. Kerran se tuli mun luo, piti käden polvea vasten ja sanoi että "hoidma polvi paigal", HUH, aika helppo.... Jes, ja mä vastasin: OK!

Kielinaisia siis, kaiken tän rohkeuden ja vielä urheilullisuuden lisäks, buhahahaaaa.... 

Ja kun kerroin siskolle viestissä, että olin bodypumpissa reippaana, niin sain takaisin viestin, jossa luki, että hänen piti kahdesti tarkastaa, että kuka oikeen on viestin lähettäjä, just! :)

Että semmoisia ajatuksia mulla. Kun välillä kerää rohkeutensa ja uskaltaa jotain, niin siitä tulee hirmu hyvä mieli! Menee tilanteeseen omana itsenään, ja katsoo vaikka sitten muilta mallia, kyllä sitä varmasti osaa, kun osaahan ne muutkin, hyvänenaika! Ja seuraavalla kerralla sitä on jo paljon parempi! 

Ole Rohkea ja uskalla kokeilla jotain uutta, oli se sitten joku harrastus tai ihan joku muu juttu!

Ja kuvituksena tässä toimii Porkkana, sillä mitä rohkeampaa voikaan olla, kuin pieni lapsi, joka näkee ja kokee kaiken vasta elämänsä ensimmäistä kertaa. Kaikki on niin uutta, ja silti se suinpäin sukeltaa joka paikkaan, maistaa ja tunnustelee, ihmettelee ja oppii. Yhtälailla se aikuinenkin oppii, mutta en nyt kuitenkaan alkanut ottamaan itsestäni kuvia bodypumpin tahdissa, haha. 

Kuvat: Anna / A&A at home

 

Pages