Ladataan...
A&A at HoMe

Hennosti vaaleanpunainen polkka, 

Värin nimi oli ihan oikeastikin strawberry blond, aika sööttiä, eikö? 

Tulin laittamaan ihanaisen Jennin loihtiman polkkatukkani kuvat tänne, kun sain siskon miehen valokuvaamaan sopivasti uuden uutukaista tukkaa (tai no, on se nyt ehkä jo parin viikon takainen, mutta edelleen ihan priimakunnossa)! 

Tykkään hirmuisesti tuosta suorasta leikkauksesta, joka kuitenkin on kevyt, vaikka onkin aika pitkä polkka tällä kertaa. 

Olen käynyt Jennillä jo yli kymmenen vuotta, välillä säännöllisesti ja välillä vähän epäsäännöllisemmin. Tiedän, että Tallinnassa olis paljon halvempaa, mutta kun se hyvän kampaajan löytyminen on vaan niin hankalaa. Sitten, kun on käynyt niin kauan samalla kampaajalla, niin tulee myös ikävä, ja haluaa jutella ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Siksi palaan aina vain takaisin! 

Että jos jollain on hakusessa kampaaja Turusta, niin ainakin Puutarhakadun Avantgardessa on Jenni Saari, sekä muut tytöt, jotka osaa homman!

Siskolle me laitettiin latvat vaaleanpunaisiksi ihan kotona, kc.n colormaskilla, ja siitäkin tuli kiva. Minä olen myös koittanut kerran värjätä latvat tuolla samaisella värillä, mutta se ei oikein tarrannut mun tukkaan , ja lopputulos oli niin hailakka, että käytän väriä nykyään maskina koko päähän! Sekoitan sitä kämmenellä hoitoaineen joukkoon, ja annan olla hetken aikaa. Näin saan pidettyä yllä tuota herkullista vaaleanpunaiseen vivahtavaa väriä. 

Käytiin muuten aivan mahtavassa paikassa viikonloppuna täällä tallinnassa. Siis kuka uskoo, että nämä kuvat tosiaan on virosta? Tästä lisää myöhemmin...

Kuvat: Anna / A&A at home

Ladataan...
A&A at HoMe

Bow wow, mikä rusettipää!

Saara-siskolla on sen pitkässä tukassa aika usein tosi kivoja pikakampauksia, joita se tekee ihan muutamassa minuutissa. Nyt satuin paikalle kerrankin kun se laittoi tukan kiinni, ja otin "tutorial" kuvat muille pitkätukille :)  Siis:

  1. Tee ensin ponnari niin, että se jää lenkille. 
  2. Jaa lenkki kahtia, ja kiinnitä pinnillä sivuille 
  3. Nosta ponnarin ylijäämä/latvat ylös rusetin keskiosaksi ja kiinnitä pinnillä pää piiloon.

Aika kivaa vaihtelua perusponnarille!

Kuvat: Anna / A&A at Home

 

Ladataan...

Ladataan...

 

Vappu tuli ja meni, mutta onneksi tämä mun persikkainen vapputukka jäi!

Siitä tuli taas niin kiva, että se kyllä ansaitsee ihan oman postauksensa. Olin taas kasvattanut otsatukan pois ja muutenkin koko tukkakuontalo oli vähän päässyt räjähtämään. Malli oli sellainen, että vain ponnari oli enää mahdollinen... Taiteilin tollasen ennen ja jälkeen kuvan! :)

Oletteko huomanneet, että Turkuun on avannut toinen Avantgarde? Puutarhakatu 8, siihen Alvarin naapuriin! Siellä on niin ihanat kampaajat ja kiva tunnelma! Mun luottokampaaja Jenni on palannut vauvalomalta ja ahh kun taas on kepeä olo ja ihana tukka!

 

Kyllä mun väri on vaan vaalea, ja klassinen polkka otsiksella sopii mulle! IHANA, mä näytän nyt ihan samalle kuin neljävuotiaana! haha!