Elämäntaparemontin päivitys

Aamulenkillä osa lammenpinnoista on tyyniä, osassa sorsat ja joutsenet ovat levittäytyneet aamu-uinneilleen ja ruokailuun. Asun seudulla, jossa on paljon vettä, järvenselkää ja useita lampia. Lähdenpä mihin suuntaan vain, niin aina joku isomman sorttinen lätäkkö on vastassa. Ja metsää riittää vielä enemmän.

Kuuden aikaan aamulla autoliikenne aktivoituu pääteillä, mutta metsien siimeksessä luontopolut ovat hiljaisia.

Jalkakäytävillä pidän luurit korvissa ja musiikki saa soida. Metsäpoluilla laitan musiikin paussille ja nautin hiljaisuudesta. Ensimmäinen neljäkymmentä minuuttia on reipasta vauhtia, sitten hiljennän ja koivujen katveessa pysähdyn veden äärelle istumaan ja vain hengitän syvään, hitaasti.

Metsä tuoksuu syksyltä. Minun syyskuuni ja syntymäkuukauteni on juuri sellainen kuin olla pitää.

Raikas ja aurinkoinen.

Pohjatyöstä peruspilareihin

Kolme kuukautta on elämäntaparemonttia takana, ja se on pitänyt sisällään lähinnä ajattelutavan muutosta ja ruokailutottumuksien uusimista. Pohjatyö on nyt tehty ja tietomäärä on kasvanut. Jokaviikkoinen opiskelu uusista elämäntavoista on alkanut kantaa tulosta ajatuksissa ja valinnoissa.

Tällä viikolla on ruokapäiväkirjan vuoro, mutta koska olen viikon edellä ohjelmaa ja myös liikuntatreenissä mukana, niin jatkan eteenpäin. Kirjoitin treeniohjelman paperille ja liimasin hyllyn reunaan. Kolme kuukautta pohjatyötä liikunnasskin takana ja nyt alkaa varsinainen urheiluosuus.

Ja tiedättekö, tämä tuntuu oikealta ajankohdalta tämäkin.

Somesovellukset pois käytöstä

Olen poistanut älyhärpäkkeestä sosiaalisen median sovellukset ja katson ne vain tietokoneelta aamuisin. Kesällä saatoin seurata tiktokit ja instat usein päivässä ja se oli sekä sairas- että kesäloma-aikaan ok. Nyt en halua häiriötekijöitä elämääni missään muodossa  ja sovellukset vievät yllättävän paljon aikaa ja energiaa sekä huomiota pois siitä todellisesta elämästä.

Pojat ovat aloittaneet harrastuksensa minua aikaisemmin ja kannustaneet mukaansa. Se toimi  kesän ajan sekin, mutta syksyn arki on erilainen. Jakaudumme tahoillemme ja jatkamme toisin. Pojat keskenään ja minä oman aikatauluni mukaisesti.

Minun puolimaraton siirtyi ensi kesälle, pojat suorittavat sen urakan parin viikon kuluessa. Pojat jo juoksevat, minä vasta lisään vauhtia kävelyssä. Pojat uivat ja vesijumppaavat, käyvät salilla. Minä vasta aloitan uimisen ja vesijumpan ja pysyn vielä kotona harjoittelemassa lihasteknikoita. Pojat joogaavat ja meditoivat, minä mielikuvaharjoittelen. Ja vanhimmat lapset kirivät meitä kaikkia ja liikkuvat tahollaan lähes yhtä ahkeraan.

Nyt on hyvä aika liikkua, kun terveys sen jälleen sallii tietyin reunaehdoin.

Säilytä toivo, jos usko katoaa

Kyllä. Minullakin on ollut niitä hetkiä, jolloin motivaatio jatkaa on ollut todella kaukana. Motivaatio sairastelujen jälkeen väheni ja piti melkein  myöntää, että hanskat tiskiin olisi ollut parempi ratkaisu. No, luovutusvoitto ei ole voitto ollenkaan. Joten sitkeydellä yritin ja epäonnistuin ja yritin taas.

Ja lopulta motivaatio palasi takaisin.

Jos jotakin olen elämässäni oppinut, on totta, että hyvä päivä tulee lopulta, vaikka huonoja päiviä olisi kuinka paljon tahansa. Että tulee lopulta onnistumisia, vaikka pitkään näyttäisi siltä, että umpikujat eivät koskaan loppuisi. Kyllä ne loppuvat, mutta niin saattaa matkan varrella loppua uskokin.

Toivoa ei silti kannata menettää.

Matkalla olemme aina kesken ja perille päästyämme emme välttämättä osaa tai uskalla nauttia siitä mitä lopulta saavutimme. Vaikka niin meidän juuri täytyisi tehdä. Ottaa kaikki ilo siitä, että välietappi saavutettiin ja on uusien tavotteiden asettamisen aika. Matkahan ei lopu määränpäähän, silloin se vasta yleensä alkaa.

Mielikuvat syntyivät itsestään

Kun rämmin elämäni pohjamudissa, näin paljon mielikuvia ja symboleja missä milloinkin olin ja miten henkinen matkani eteni.

Noiden mielikuvien aikana näin muun muassa saaren, havupuiden neulasia metsäpolulla ja paljaat varpaani. Kuljin mielikuvassani tuota polkua pitkin mökille, jonka seiniä koristivat pienet vaaleanpunaiset sydämet. Pienelle terassille johtivat portaat. Puinen ovi, jonka ripaan tartuin.

Tuon mökin sisällä oli pirtinpöytä, vanhanajan hella, kaksinistuttava keinutuoli ja kukkia pöydällä. Toisinaan keittiössä oli ihmisiä, kuin tuttuja ja ei kuitenkaan. Pihanurmella kirmaavia lapsia.

Olin laskeutunut tuolle saarelle valkoisella kuumailmapallolla. Rantaviiva oli pitkä ja vaaleaa hiekkaa silmänkantamattomiin, ihmisiä rannalla. meri tyrskysi kivikkoista kallionluotoa vasten. Eräänä päivänä seisoin tuon kallion päällä valkoinen mekko jalkoihini kietoutuen, hiukset myrskytuulessa liehuen. Kirje kädessäni katselin merelle päin, odotin. Odotin pitkään. Vielä enemmän.

Ja lopulta näin horisontissa laivan, kapteenin. Ja odotukseni oli päättynyt.

Kirjan aiheita ja lukuisia tarinoita

Voisin kertoa muutakin tästä mielikuvani ja alitajuntani minulle luomasta tarinasta. Mielikuvat alkoivat, kun erosin ja kerroin niistä myös parisuhdeterapiassa myöhemmin. Aluksi oli kaatuneita palikoita ja tuulimylly, numeroita ja kirjaimia. Terapeutti kiinnostui  mielikuvistani ja pyysi kuvailemaan lisää. Kerroin hänelle, että mitä enemmän kävelin, sitä enemmän mielikuvia alkoi nousta esiin.

Toisin sanoen käsittelin tunteitani liikunnan myötävaikutuksella ja minulle mielikuvat kehittivät lopulta tarinan.

Kirjoitin myös päiväkirjoihin tarinaa aina, kun se sai uusia juonenkäänteitä. Milloin raivosi myrsky avomerellä, milloin olin hukkua aaltoihin, milloin lauttani oli hajoamaisillaan ja tuo laiva kapteeneineen heitti minulle pelastusrenkaan. Toisinaan oli tyyntä, kelluin uimapatjalla ja toisinaan palasin ilmapalloon ja joku seisoi rinnallani. Koskaan se ei ollut tuttu, mutta vierellä olevassa saattoi olla tuttuja piirteitä.

Hahmoja tulevasta vai menneestä, en tiedä.

Ja ei, en minä edelleenkään tiedä mistä mielikuvat tulivat ja mistä ne tarkkaan ottaen kertoivat. Mutta ne saivat minut tuntemaan sen, että olin yhä elossa ja selviäisin eteenpäin. Kerroin myös joillekin ystävilleni näistä mielikuvista ja yllätyin, kun osalla heistäkin oli kokemuksia vastaavankaltaisista.

Ja nyt kun katson taaksepäin ja en enää vuosiin ole kokenut mielikuvien luomaa tarinaa, niin voin sanoa, että tarinalla oli tarkoituksensa ja se auttoi minut pahimman ajan ylitse. Ehkä se oli mielikuvitusta tai sitten minua vain alitajuntani kautta ohjattiin oikeaan suuntaan.

Mustimmalla hetkellä kokemus oli painajaismainen.

Oman pimeän puolen kohtaaminen voi olla pelottavaa, mutta jostakin syystä minulla oli aina pelastusrengas henkimaailmasta lähellä. Ehkä vain aistin herkemmin, ehkä herkistyin herkäksi, kun elämä koetteli.

Joka tapauksessa tänään kävelen ilman mielikuvia pitkiäkin matkoja, eivätkä tarinat nouse esiin. Määränpäässä en kuitenkaan ole, vaan lähinnä uuden edessä. Tällä matkalla ei kenties tarvita tarinoita vaan enemmän uusia kokemuksia.

Rasputin; https://www.youtube.com/watch?v=CPtif_15xyo

Lue lisää: https://www.lily.fi/blogit/aamutakissa/kokemustarina-mita-on-olla-ongelmallisesti-rahapeleja-pelaavan-laheinen/

Elämä voi olla mysteeri

Mummoni sanoi aina, että elämässä tapahtuu asioita joita ei aina voi selittää järjellä. Ja yhä enemmän alan ymmärtää sen olevan totta. Vaikka tiede tutkii ja selittää maailmaa.  Niin maailmankaikkeus saattaa olla täynnä mustaa siten, ettemme näe kokonaiskuvaa.

Pimeä aine, mitä se todellisuudessa on.

Ja mikä on mielemmme mustuus, sen salaisuus, jopa julmuus jota kannamme muistoissamme. Kaikkea emme itse muista, joku toinen saattaa kuitenkin muistuttaa. Ja mikäli muistamme haluamme pyyhkiä sen pois, kuin niin ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Selitämme mustan valkoiseksi. Ja valkoisessa kuplassa kelluessamme emme halua muistella mustia hetkiä. Eikä aina tarvitsekaan.

Tämän päivän mysteeri on, etten tiedä mitä ruoaksi laitan, mutta katson ruokalistalta sen.

Taiska, Mombasa:https://www.youtube.com/watch?v=t95UiNedXH4

Millainen sinun aamusi tänään oli?

Lisää outoja juttuja: https://www.lily.fi/blogit/aamutakissa/outoja-juttuja-ja-muuta-horhoilya/