Ihmeitä vai asennetta

Herään puoliltapäivin lihakset kipeinä. Venytykset ovat jääneet vajaiksi vai olenko suorittanut liian paljon liian raskailla painoilla. Onneksi on Muutosvalmennuksessa kurssi jumituksiinkin. Tennispallolla hartiajumit auki ja keppijumppaa pitkällä sateenvarjolla. Kotikonstit kunniaan.

Nukun harvoin pitkään, joten univelat ovat kuitattu tältä viikolta ellei pidemmältäkin ajanjaksolta. Tänään on myös oma saunavuoro, liikunnasta lepopäivä ja laiska viikonloppu. En tee niin mitään.

Pojilla on edessä keskinäinen puolimaratonkilpailunsa. Minulla on edessä korkeintaan sarjamaraton. Laiska viikonloppu tarkoittaa suoratoistopalvelua ja hyviä sarjoja. Tällä kertaa katson kuinka Julius Caesar seikkailee sotatantereilla ja valloittaa Gallian Roomalle.

Ilon kautta tekemään

Kuinka maailmaa katsoo siten se näkyy kaikessa. Onko maailma täynnä pieniä ihmeitä vai onko se enemmän murheen täyteinen. Arjessa voi olla haasteensa jotka tempaavat mukaan näkemään kaiken koetun stressin aiheina. Silloin unohtuvat ihmeisiin uskominen ja edessä olevan ympäristön kauneus.

Irtipäästäminen vanhasta onkin haasteellinen juuri silloin, kun tunne on musta.

Silloin, kun ei usko ihmeisiin voi olla ettei niitä tapahdukaan. Mutta kun uskaltaa kokeilla uskomista ja muuttaa ajattelutapaansa, saattaa seuraavassa hetkessä onnenkantamoinen herättää uskomaan, että totta se on. Pieniä ihmeitä tapahtuu. Toki uskon lisäksi on myös osattava mennä kohti niitä omia tavoitteitaan.

Yksi askel on aina eteenpäin.

On ihmisiä jotka uskovat vain kovaan työhön ja raatamiseen. Ansaittuun rahaan ja saavutuksiin. Ja niinhän meidät periaatteessa ja pääasiassa kasvatetaan uskomaan. Ja hyvä niin. Sillä tekemällä oppii.

Mutta vaihtoehtoinen tapa ajatella toimii myös ja silloinkin tehdä täytyy, jotta eteenpäin pääsee. Samalla voi kuitenkin ajatella niin, että teen ilon kautta, ei tarvitse raataa hampaat irvessä, ja työtään voi ja saa rakastaa suurella intohimolla. Ei tarvitse ajatella, että minä ansaitsen tämän vain silloin, kun selkä valuu tuskaista hikeä.

Voi ajatella niinkin, että olen kiitollinen, että saan tehdä juuri tätä ja olla niiden parissa, jotka arvostavat samaa.

Valon näkee vasta mustan jälkeen

Miten sinä näet maailman tänään. Kuljetko ihmeitä kohti vai poispäin.

Näetkö mörköjä sängyn alla. Esteitä tielläsi. Vainoa virastoilta. Köyhyyttä kukkarossa. Apeutta mielenpäällä. Kurjuutta kavereissa. Mustuutta maailmankaikkeudessa. Uskonpuutetta itsessä. Luottamuspulaa elämässä. Toivottomuutta tulevasta. Surua siitäkin että sama jatkuu. Ja vihaa siitä, että tänäänkin sama toistuu.

Niin minä tein pitkään mustassa kulkiessani. En nähnyt valoa tunnelin päässä. En, vaikka sitä tarjottiin taskulamppujen avulla pieninä valonpisaroina.

Olin kadottanut osittain myös luovan minäni. Ja kun luovuus sitten palasi, se oli paljon voimauttavampi ja monipuolisempi kuin koskaan aikaisemmin. Opin luovuuden avulla luottamaan siihen, että elämä kantaa sittenkin. Ja että pieniä ihmeitä tapahtuu. Ne olivat olemassa oven takana, jota en ollut osata avata, koska pimeässä ollessani en huomannut kirkasta ovenkahvaa tunnelin seinämässä.

Usko onnistumiseen

Mörököllejä näkee silloin sielläkin missä niitä ei ole, kun luottamus omaan itseen ja selviytymiseen huojuu kuin korttitalo. Kun pärjääminen on sitkeyden varassa, ja kun uskoo ettei tästä koskaan selviä ja tämä tilanne ei koskaan muutu. Ja kun silti tietää miten kaiken saisi muuttumaan, kun vain ottaisi sen ensimmäisen askelen.

Mutta juuri se ensimmäinen askel onkin se vaikein.

Ei ole kyse laiskuudesta tai edes saamattomuudesta. Ei välttämättä edes pelosta muutosta kohtaan, vaan lähinnä siitä, että pelkää pettyvänsä. Ettei mikään oikeasti muutukaan. Ja että epäonnistuu jälleen kerran tekee minkalaisen valinnan tahansa.

Epäonnistumisen pelko pitää meidän kiinni vanhassa. Ja mikäli siihen liittyy vielä häpeä ja syyllisyys siitä, ettei voi kertoa edes lähimilleen tunteistaan tai elämästään, niin jumitus paikoillaan vain jatkuu. Mikään ei muutu, koska muutosta ei kykene ainakaan omin avuin tekemään helposti.

Ja vaikeaa se on silloinkin kun rinnallakulkijoita on  vierellä.

Ihmeet kulkevat opastajina rinnalla

Vai kuljetko ihmeiden polkua katsellen. Näetkö saman kuin minä tänään.

Kun aamuhämärässä katsoo lammen pintaa ja sen yllä olevaa sumuvaippaa voi nähdä virvatulten tanssin, leikkisät keijut kastehelmineen. Maahiset mäntyjen juurikoissa kurkistelemassa koloistaan. Voi kuulla kuinka tuuli suhisee puiden latvoissa kuiskien koivujen korvaan suuria maailmalla nähtyjä salaisuuksiaan. Ja kun mustarastas lennnähtää polulla kävelijän eteen voi pohtia tuoko se viestin suuresta viisaudesta vai tulevasta hyvästä ajasta. Variksen sulka polulla, vai sittenkin enkeli, joka juuri sanoi sinulle kulkevansa mukanasi ja tukee hyvää ajatustasi jota juuri ajattelit oman elämäsi parantamiseksi.

Toki on helpompi olla ilkeä itselleen, muutokselle ja kanssakulkijoille ja ajatella kielteisen kautta ja jopa ikäviä ajatuksia. Mutta niistä surkeistakin ajatuksista voi opetella pois. Voi oppia näkemään kauneuden ympärillään sielläkin missä sitä ei näe. Voit etsiä peilistä todellisen minäsi ja katsoa sitä silmiin. Voit löytää silmärypyistä kokemusta, naurunkureita suupielistäsi, loistetta silmiesi takaa, herkkyyttä korvannipukoista, sulokkuutta ranteidesi kaaresta. Voit löytää kaikkea kaunista ja sitä hienoa luomisen työnjälkeä, mitä elämäsi sinulle antaa sinussa itsessäsi.

Voit kurkistaa sieluusi ja katsoa sen karkeuden taakse joka sinä ehkä tänä päivänä olet ja huomata, että olethan sinä enemmänkin ja haluathan sinä enemmänkin. Tahdot sen version itsestäsi, jonka askel on kevyt kulkea ja hymy herkässä.

Apu löytyi järjestötoiminnasta vapaaehtoisena

Ei sinun tarvitse valloittaa koko maailmaa vaan pysähtyä nauttimaan hyvistä hetkistä tässä kohdassa ja juuri tässä tilassa. Ehkä näet kauniin värin, muodon tai esineen, ehkä nautit juuri kaurapuurosi ja osaat jopa olla kiitollinen siitä. Hyvä olo kasvaa pienistä elämän iloista ja hyvää tulee lisää elämään mitä enemmän opit ympäristöäsi katsomaan hyvän kautta.

Mutta toki, saat myös jatkaa samassa tarpomista ja pysyä entiselläsi, kunhan myös tiedostat oman valintasi ja siihen liittyvät tunnetilat.  Voit jatkaa tekosyiden keksimistä,valehdella itsellesi loputtomiin ja piiloutua erilaisten tilojen ja asioiden taakse ja selitellä lisää. Muutos lähtee pienistä asioista oman pään sisällä. Toiset tarvitsevat siihen apua enemmän ja toiset vielä enemmän.

Apua myös saa, mikäli sitä tahtoo. Olen ollut monessa mukana ja tiedän kokemuksesta sen, miten voimaannuttavaa ja myös energiaa syövää voi olla, kun on oikeassa paikassa väärään aikaan, ja väärässä paikassa oikeaan aikaan. Eli on ensin löydettävä se oma juttu ja kokeiltava. Ja se ei ole helppoa, kun  henkiset että fyysiset voimat ovat vähissä.

Mielenterveyspalvelut ovat heikentyneet, mutta erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä on sekä ammattilaisia että kohtalotovereita, jotka tietävät ja kokevat samaa ja ovat halukkaita jakamaan kokemuksen ja auttamaan. Yhdistyksissä on myös erilaista maksutonta toimintaa, jossa voi olla ihmisten keskellä. Voi olla joukossa mukana, vaikka ei omaa tilannettaan haluaisikaan jakaa. Vapaaehtoistyö luo yhteisöjä joissa apu tulee itsellekin kuin huomaamatta.

Liity vaikka Luonnonsuojeluyhdistykseen ja katso mitä siellä vapaaehtoisille tarjotaan. Seurakunnissa pääsee myös ihmisiä kohtaamaan. Ei Mielenterveysjärjestöt ole ainoa apu. Ja lapsiperheille on omat kahvilansa ja kerhonsa. Yksin ei tarvitse olla. Moni vertaisryhmä kokoontuu myös verkossa. Joten ei kun selaamaan Googlea ja löytämään se oma juttu.

Voit vain onnistua!

Laura Voutilainen, Miks ei: https://www.youtube.com/watch?v=I5zRPbh1Fas

Kuinka sinä autat itse itseäsi?

Lue myös tämä: https://www.lily.fi/blogit/aamutakissa/kokemustarina-mita-on-olla-ongelmallisesti-rahapeleja-pelaavan-laheinen/