Kiitä, kehu, kannusta

Toisinaan itselle on muistutettava, että osaisi olla kuin ei olisikaan.

Olemme eri mieltä kuopuksen kanssa siitä kuinka tätä elämää pitäisi elää. Ja tässä kohtaa on pysähdyttävä pohtimaan sitä, että miten meni niin kuin omasta mielestä tämä sukupolvien ketju ja niiden ketjujen katkaisu.

Ei mitenkään.

Tiedättekö, kun se pelko iskee syvältä ytimeen, että sama kaava ja historia toistuu kuin mistä juuri on päästy ylös. Ja ei, en puhu nyt köyhyydestä, siitä on ruikutettu tarpeeksi. Tarkoitan sitä aikaa, kun pojalla oli vaikeaa murrosiässä ja koulu ei maistunut. Eli poika lintsasi minkä kerkesi, milloin milläkin tekosyyllä. Siinä juteltiin kuraattorin ja opettajan kanssa kasvotusten ja Wilmaviestien avulla pitkään ja hartaasti. Tunteiden tuskalta ei vältytty. Omakin pääkoppa oli hajoamispisteessä ja oli jaksettava taistella vielä kuopuksenkin puolesta.

Aina ei olisi jaksanut.

Peruskoulutodistus kuitenkin on pojalla plakkarissa ja kohti parempia aikoja ollaan menossa. Mutta silti, kun vanhanajan kaltainen tilanne tulee eteen, palaan siihen tunnetilaan, jossa oli vähän sellainen ”taistele tai pakene”- kulttuuri. Ja nyt minun on muistutettava itseäni, että poika on täysi-ikäinen, kohta 20v ja aikuisen miehen kokoinen, itsestä vastuussa oleva ihminen. Mies, joka päättää omista tulemisista ja menemisistään ja myös siitä miten elämäänsä elää ja opintojaan suorittaa.

Otamme yhteen kiivaasti. Ja tässä kohtaa muna opettaa kanaa mennen tullen. Kuopus ei säästele sanojaan ja minä puren hammasta etten tiuskisi kovin pahasti takaisin.

Opetus muuttuvassa maailmassa

Ja tässä se kompastuskivi sitten tuleekin.

Olemme erilaisia opiskelijoita ja ajattelijoita. Siinä missä minä olen ollut se tunnollinen tai eteenpäinpyrkivä suorittajaluonne, kuopus toteaa, että vähempikin riittää ja aikaansa hän ei tyhjään tuhlaa. Hän kyseenalaistaa nykyiset opetustavat, opettajat sekä kouluaineet ja sen, kuinka paljon aikaa mihinkin tarvitaaan todellisuudessa. Hän näkee kulissien läpi ja sanallisen miekan terät ovat nasevia osuessaan kohteeseen.

Tavallaan olen samaa mieltä, mutta samalla mietin kuinka oppilaitos tämän vastalauseen näkee ja onko kyse vain pojan mustavalkoisesta ajattelutavasta. Vahva äitimoodi iskee päälle. Kuitenkin poika on jo aikuinen siinä missä minäkin ja varmasti fiksumpi kuin minä koskaan tulen olemaan.

Perustelut koulumaailman puutteista tuntuvat järkeviltä, mutta onko kapinalla tarkoitus toistaa vanhaa kaavaa. Vai onko sittenkin kyse uuden  opiskelijasukupolven murroksesta, joka ei suostu vanhoihin tapoihin enää helposti muokkautumaan. Siinä tapauksessa kuopuksen kaltaisia ajattelijoita tarvitaan enemmän.

Keskeneräinen keski-ikäinen

Pitäisi kehua, kannustaa ja kiittää. Pitäisi antaa anteeksi ja olla kiitollinen. Pitäisi hyväksyä ja unohtaakin.

Pitäisi  ja niin paljon pitäisi. Ja kuitenkaan ihmisenä et siihen kaikkeen ainakaan kerralla kykene. Et edes siihen, että olisit samaa mieltä tai täysin eri mieltä toisen kanssa. Mikäpä siinä, tässä kohtaa yleensä hyvät keskustelut syntyvät. Eivät kuitenkaan aina ja ei ainakaan kasvussaan kesken olevan nuoren miehen  kanssa.

Ja minä kun jo luulin murrosiän ja uhmaiän olevan ohitse. Ei se ole. Se muutti vain muotoaan. Minullakin.

Kun kuopus sulkee oven perässään uimaan lähtiessään on rauha maassa. Aamu on alkanut sovussa, vaikka illalla vielä myrskysi. Olen aamulenkillä puhaltanut huolenaiheeni metsänhengille ja toivonut keijupölyä ja maahisten taikasanoja vallitsevaan tilanteeseen.

Ehkä luonnossa liikkuminen auttaa ainakin näkemään sen, että me jokainen valitsemme jälleen kerran polkumme itse. Ja että aihetta huoleen ei ole niin kauan kuin selviä merkkejä entisestä ei ala näkyä.

Minun läheisriippuvainen ja ylisuojelevainen luonteeni entisestä vain yrittää kontrolloida nyt liikaa ja toistaa vanhoja kaavoja. Entisen elämäni huonot tavat ovat yhä olemassa, vaikka en enää niitä arjessa toteutakaan.

Sairastuin itsekin tautiin nimeltä sukupolvien kirous ja huono käytös.

Se on tärkeä tiedostaa ja tunnistaa, kun äitiä alan jälleen leikkimään kolmen aikuisen ihmisen taloudessa, jossa kaikilla on oikeus elää oma näköistään elämää siten kuin itse haluaa ja toisia kunnioittaen.

Joten kiitos Universiumille, että opettaa lasten, nuorten aikuisten ja imeväisten kautta tätä maailmaa oikein elämään.

Vichy Rosti, Tuolta saapuu Charlie Brown: https://www.youtube.com/watch?v=jl4qEwWj40g

Kurkistavatko sinun pelkosi nurkan takaa ja miten niistä selviydyt?