Sydän tietää, mitä mieli ei

Mummot uimahallilla juttelevat kuinka aikaisin uni karkaa silmästä aamulla. Yhdyn kuoroon. Mummoja naurattaa, että kohtalotovereita löytyy nuoremmistakin. Pohdimme pitäisikö alkaa leipoa jo varastoon joululeivonnaiset, kun ei kerran nukuta yöllä. Sitten joku mummoista muistaa kerrostalohiljaisuuden, ei sovi yleiskonetta käyttää kolmen aikaan aamuyöstä. Kotimatkalla saan kiinni yhden kanssakulkijan ja hengästymme ylämäessä molemmat. Astmasuihkeeni on jäänyt kotiin ja mummolla vieressäni on muita vaivoja. Rupatteluseura ehtii melkein kotiovelle asti ennen kuin kääntyy omaan suuntaansa. Tapaamme taas jonakin päivänä hallilla, kenties.

Papat kuntosalilla katsovat alta kulmain, kun ainoana naisoletettuna kuljen heidän vierestään laitteelta toiselle. Kahdeksan aikaan he sietävät naisia juuri ja juuri salilla, mutta näin kuuden aikaan aamulla heillä on omat äijäjuttunsa. Olen kuin orpo piru helvetissä, mutta keskityn vain omaan suoritukseeni. Olen kuin en olisikaan. Kesken jalkatreenin huomaan peilistä, että jokin ei täsmää. Olen unohtanut urheiluliivit kotiin. No, on minulla sentään paita päällä. Ja tässä kohtaa kaatunutta maitoa on turha enää itkeä, puoli tuntia jo takana. Suotakoon papoille päiväunensa.

Etsin peflettiä. Lokerosta löytyy enää vain pyyhe. Mukana se vielä hetki sitten oli. Pellavainen liina. Katson suihkutilaa kulmat kurtussa. Katson saunan, roskiksenkin. Emäntiä suihkussa. Kuka on kleptomaani tahtomattaan. Julkisten tilojen varjopuoli on, että aina mahtuu joukkoon niitä joille ei ole vielä selvinnyt oikean ja väärän ero. Peflettiä ei löydy enää mistään, joten etsin kotoa uuden, sellaisen, että täytyy olla todella epätoivoinen, jos senkin tahtoo viedä.

Olen muokannut treeniohjelmaa ja venähdättänyt nilkkani kevyesti. Miten pieni kivensiru voikin osua oikeaan kohtaan kengän alle. Tämä vuosi on todellakin ollut tapaturma altista aikaa meikäläiselle. Onneksi vedessä voi juosta ja pidempi kävely maalla kuitenkin onnistuu joka toinen päivä. Kuopus on ohjeistanut kuinka nilkka paranee nopeasti ja kuinka se tulevassa kestää paremmin.

Eilen kävelin 15 kilometriä. Harjoittelu tekee mestarin omassa lajissaan. Kun kunto kohenee ja aika on otollinen, on yksi suurista tavoitteistani patikoida Karhunkierros, mieluummin se suurempi 82km. Nuoruudenaikainen haaveeni, vaikka riippusiltoja ja korkeita paikkoja pelkäänkin.

Oikein vai väärin

Puhelimen näyttö on hajalla. Kaakeli kylpyhuoneen lattiassa on kovaa. Kuopus huokaisee, en taaskaan kuunnellut varoitusta liian huonoista taskuista. Katselen näyttöä, sirpaleinen ruutu on irtonaisilla säröillä, mutta puhelin toimii vielä. Lasinsiru sormenpäässä ei edes satu.

Niinpä niin. Itsepäisyys saattaa kostautua, kun ei kuuntele itseään taikka sitä vierelläkulkijaa. Toisinaan taas on parempi olla kuuntelematta niitä, jotka tuntuvat tietävän aina kaikesta kaiken ja ovat niin täydellisiä. Parempi on luottaa omaan itseensä. Mutta mistäpä sen erottaa, oikean ja väärän tavan. Toisinaan vain testaamalla ja kyseenalaistamma kokemansa, toisinaan kantapään kautta.

Tapasin hiljakkoin vanhan opiskeluaikaisen kaverin, jonka kanssa juttu luisti kuin kahtatoista vuotta ei välillä olisi ollutkaan siitä, kun viimeksi tavattiin. Oli helppoa jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, lähes tulkoon kirjaimellisesti.

On aika vaikea sanoa miten tulisi toimia, kun toinen on tilanteessa, jonka itse näkee selkeästi, mutta tiedostaa ettei toinen koe ja näe tilannetta samoin. Voin antaa ystävän neuvon, mutta en oikeastaan voi neuvoa kuitenkaan, enkä mitenkään. Meidän jokaisen on löydettävä se oma tapamme ja tiemme luovia haasteiden viidakosta selville vesille. Voin kuunnella ja sanoa miten näen asiat, mutta siltikin on oltava suurimmalta osin hiljaa ja antaa toisen vain pohtia ääneen tarinaansa.

Kuopus on hyvä esimerkki. Hän ärähtää hyvin helposti, mikäli alan häntä liikaa neuvomaan, tai jeesustelemaan, kuten hän asian ilmaisee. Olen oppinut lapsiltani paljon, jopa olemaan hiljaa tarvittaessa.

Vain sinä itse muutat elämäsi parempaan

Muutos tulee silloin, kun ihminen itse oivaltaa elämänsä kohokohdat ja hetket oikein. Tai sen, että jo pohtiessaan ääneen hän on jo tiedostamattoman valinnan tehnyt, mutta ei näe sitä vielä edes vaihtoehtona itselleen. Olin joskus samassa tilanteessa itsekin ja  kielsin olennaisen pitkään, se ei ollut edes vaihtoehto. Ja kuitenkin oli. Monta kertaa toistin samaa kaavaa monessakin kohtaa elämäni varrella ja opin lopulta tunnistamaan nuo tilanteet ja muutoksen tarpeen. Itselle selittelyt jäivät minimiin.

Päätös muuttaa elämänsä suuntaa muhii aina aikansa, jopa vuosia mielen sisällä, ennen kuin ihminen on valmis omaan muutokseensa, koskeepa se sitten mitä aihetta ja asiaa tahansa. Mielenterveyspuolella kehotetaan puhumaan, sanomaan ääneen sen mikä pahaa oloa aiheuttaa ja miltä se tuntuu. Ja siihen sanomaan itsekin uskon. Sillä avaamalla sanaisen arkun saa jäsenneltyä ajatuksensa oikein. Ja monesti puhumalla saa vastapuolen ymmärtämään olennaisen. Aina ei kuitenkaan niin käy. Saattaa olla, että toinen ei ymmärrä toisen tarkoitusta tai kokee asiat täysin eri tavoin ja yhteistä säveltä on vaikea silloin löytää.

Jopa tämä liikuntaharrastus on lähtenyt käymistilaan jo vuosia sitten, yrityksen ja erehdyksen kautta, kyseenalaistamalla ja testamaalla, että josko aika olisi sopiva. Piti tapahtua paljon ennen kuin oltiin tässä pisteessä, jossa käyn uimahallla sekä salilla että vielä kävelemässä. Ja nyt jopa uskon tämän kantavan pitkälle. Kuin kotiin olisin tullut, on se tunne jossa nyt elän. Ehkä olen sitten vähän hidas syttymään ja piti tapahtua vielä käsimurtuma, joka potkaisi fysioterapian avulla liikunnan ilon takaisin.

Muutosprosessi on täyttä mielen työtä.

Kaikki eivät kirjoita ja sanoita ajatuksiaan paperille edes runon muodossa. Silloin joku muu taiteen muoto saattaa sopia paremmin. Tai voi vain puhua vertaiselle. Toisinaan ihminen purkaa kurjan olonsa kanssakulkijoihin ja tuntemattomiin.

Siinä huutajan moodissa ei saa järjestykseen yhtäkään ajatusta, mutta pahan olon saa kasvamaan itsellään sekä tulee pahoittaneeksi myös toisen mielen. Pahan olon kasvaessa ainoa oikea tapa on kohdata itsensä ja pahimmat pelkonsa.

Ammattiavun tai tukihenkilön avulla, mikäli on yksin eikä ystäviä tai muita tukijoukkoja ole joille kertoa.

Indica, Savuna ilmaan: https://www.youtube.com/watch?v=3W_L5zYEf8g