Lapsettomuus ja keskenmenot ovat kuin suuri haava sielussani. Tällä viikolla arpeutuvat haavat ovat auenneet taas uudestaan. Taas yksi vauva tulossa ystäville. Niille, jotka eivät olleet koskaan edes varmoja halusivatko lasta. Niille, jotka silti päättivät yrittää ja onnistuivat ensimmäisellä kerralla. Niille, jotka päättivät hankkia toisen lapsen, koska ensimmäinen oli niin helppo. Niille, joilla onnistui taas ensimmäisestä yrityksestä.

Miksi tämä on meille näin vaikeaa? Olemmeko täysin väärät ihmiset toisillemme? 

En voi sille mitään, että en meinaa enää kestää vauvauutisia. En pysty katsomaan vierestä toisten onnea. Kasvavia vatsoja ja vauvoja. Muuttuvia elämiä ja uusia alkuja. Mutta ei koskaan loppuja. Paitsi meille. Miten helppoa se toisille onkaan. Yksi päätös, yksi yritys, yksi vauva. 

Lapsettomuudesta on tullut osa identitteetiäni. Olen lapseton nainen. Keskenmenoja kokenut nainen. Surullinen nainen. En tiedä, tulenko olemaan lapseton nainen loppuelämäni. Mutta tätä surua tulen kantamaan sylissäni aina. Toivottavasti joskus saan kantaa sylissäni myös omaa lasta. Suru antaa kyllä tilaa.

Minä olen valvonut tuhat yötäTehnyt työtä tyhjää niin kuin kuolemaaKaipuuta polttavaa olen tuntenut näillä teilläElämäni kintereillä ajanut eteenpäin
Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaanaSuruna sielussainValona yössä vain

Kim Lönnholm – Minä olen muistanut