Älä kokeile, vaan tee

Oletko tottunut jättämään tavoitteitasi kokeilemisen varaan? Jos et heti onnistunut, ainakin olit kokeillut? Kokeileminen ei riitä, kun puhutaan unelmista ja tavoitteista. On erittäin todennäköistä, että ensimmäisellä kerralla ei onnista. Silloin ei kuitenkaan pidä luovuttaa, vaan tehdä seuraavalla kerralla vieläkin kovemmalla tahdolla. Päätä, että saavutat tavoitteesi. Älä vain kokeile saavuttaa sitä. Aloitin lukemaan paljon kehuttua Jen Sinceron You are a badass -kirjaa, jotta sisäinen ”kovikseni” saisi vahvistusta jatkaa unelmien tavoittelemista.

IMG_8594 kopio 2.jpg

Kun tajuat, että asiat eivät ole vaikeita, niistä tulee helppoja.

 Jääkö unelmasi aina unelmoinnin tasolle? Tuntuuko sen saavuttaminen liian vaikealta? Asiat eivät oikeasti edes ole niin vaikeita kuin luulet, ne ovat vain mukavuusalueesi ulkopuolella. Vaikea syntyy siitä, että pelkäät epäonnistuvasi. Jospa vaikka ajattelisitkin, että onnistut. Sekin on pelottavaa, koska joudut muuttamaan tuttua ja turvallista. Jos kuitenkin haluat jotain kovasti, on kaikki sen arvoista. Psykologian pääsykoe, sisäänpääsyprosentti noin 4 %, hirveästi materiaalia ja yksityiskohtia – saatat ajatella, miten ihmeessä koskaan voisin olla tuon prosenttiosuuden sisällä? Ei se ole helppoa, siis kaikille. Sinulle voi olla, jos tahdot niin! Pelko hälvenee, kun sinulla on suunnitelma onnistumiseen. Suunnitelmista olenkin puhunut ja kertonut konkreettisia esimerkkejä aiemmin. Miksi siis et onnistuisi, kun sinulla on varattuna aikaa opetella ja sisäistää nämä asiat? Seuraa vain suunnitelmaasi ja päivitä sitä tarpeen tullen. Ole valmis tekemään töitä, sillä helppous ei ole sama asia kuin vähäinen työmäärä.

IMG_8604 kopio.jpg

Siitä, mihin keskityt, tulee totta.

 Etkö ole tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteesi? Haluaisitko olla tekemässä jotain muuta, kuin mistä tämänhetkinen arkesi koostuu? Jos vietät välivuotta ja haluaisit olla jo opiskelemassa unelmiesi ammattia, jotta voit tulevaisuudessa toimia unelmiesi ammatissa, niin et ole tyytyväinen arkeesi. Jos olet jo työelämässä ja tyytymätön työpaikkaasi, niin et ole tyytyväinen arkeesi. Jos jokin asia muistuttaa joka päivä, että sinulla ei ole jotain haluamaasi, niin et ole tyytyväinen arkeesi. Olisiko aika siis kääntää vaihdetta ja lähteä kohti parempaa arkea? Sellaista, jossa voit useimpina päivinä todeta olevasi onnellinen ja oikeassa paikassa. Tee sunnitelma, keskity siihen ja saavuta se, mitä niin kipeästi kaipaat tällä hetkellä. Kuten kirjassakin mainitaan: ”elämä on itse luomasi illuusio, joten voit muuttaa sitä millä hetkellä tahansa”.

IMG_8613 kopio.JPG

Yrittäminen, vanhoista huonoista kokemuksista kiinni pitäminen ja huonoihin lopputuloksiin uskominen tarkoittaa samaa kuin että antaisi anteeksi jollekulle, mutta toivoisi hänelle kuitenkin käyvän köpelösti.

Älä siis kokeile, vaan tee. Miksi lähteä yrittämään kouluun pääsemistä, kun voit ihan hyvin päästä sinne? Miksi et voi uskoa itseesi ja alkaa tekemään töitä tavoitteesi vaatimalla tavalla? Jos ajattelet epäonnistuvasi, luultavasti silloin myös epäonnistut. Vaikka olisit hakenut kouluun lukuisia kertoja aikaisemmin, se ei määritä sitä, mitä nyt tapahtuu. Tai voi se määrittää, jos et korjaa asennettasi ja mielentilaasi. Pettymys on aina pettymys, tiedän sen varsin hyvin. En ehkä kouluun hakemisen kanssa, mutta monista muista asioista. Se on kamala tunne, mutta silti sen ei kannata antaa latistaa liian pitkäksi aikaa. Jos viime keväänä koulupaikkaa ei tullut, niin nyt on viimeistään aika kääntää suunta kohti tulevaa onnistumista. Sinulla on jo paljon tietoa aikaisemmilta vuosilta, ja nyt tavoitteesi on tehdä itsestäsi parempi versio niiden asioiden suhteen. Muistuta itseäsi joka päivä, että sinulla on taidot ja voimat onnistua. Älä anna kenenkään tai minkään (mukaan lukien itsesi) lannistaa! Usko itseesi. <3

IMG_8617 kopio.JPG

Unelman ja tavoitteen erottaa suunnitelma

Ostin itselleni edellä mainitun nimisen kirjan, johon voi täyttää omia tavoitteitaan ja konkreettisesti kirjata ylös miksi ja miten tavoite saavutetaan. Voit myös miettiä asioita, jotka saattavat hidastaa sinua tavoitteen saavuttamisessa. Näin tulet tietoiseksi kyseisistä asioista, eivätkä ne tapahdu vain yhtäkkiä huomaamattasi. Sinä olet itsesi herra ja vastuussa siitä, kuinka nopeasti ja hyvin tavoitteesi täyttyy. Totta kai matkalla voi käydä mitä vain, mutta tärkeintä on nousta ylös ja aloittaa uudelleen! You are a badass.

IMG_8626 kopio.jpg

”Don’t lower your standards. Increase the effort.”  

Kaikki pääsykoepostaukset #pääsykoe-otsikon alta.

Seuraathan mua jo Instagramissa @katariinalehtiniemi, linkkaan sinne aina uusimmat postaukset ja jaan viikoittain myös muuta materiaalia.

Tsemppiä!

Katariina

Kommentit (2)
  1. Moikka!
    Kiitos sulle aivan ihanasta ja voimaannuttavasta blogista! <3 Valmistaudun itse Joensuun psykologian pääsykokeeseen ja käyn ammentamassa täältä motivaatiota ja loistavia vinkkejä. On ihanaa, että on sun kaltaisia ihmisiä, jotka haluaa pyyteettömästi auttaa ja kannustaa muita. Oikealla alalla oot kyllä! Pääsitkö muuten ensimmäisellä hakukerralla sisään? 🙂

    1. Moi! Kiitos sinulle, että luet blogia. <3 Tulee kyllä niin hyvä mieli tuollaisista kommenteista. Kävin IB-lukion, jossa meidän kirjoitukset olivat vasta toukokuussa eli lukuaikaa pääsykokeisiin olisi jäänyt vain parisen viikkoa. Siksi en edes vaivautunut vilkaisemaan materiaaleja, sillä eihän siinä olisi ollut alkuunkaan järkeä. Kävin kuitenkin tsekkaamassa kokeen, koska johonkin oli pakko hakea. Välivuotta odotin itse tosi paljon, sillä tarvitsin aikaa saada oppimisen ilon takaisin. Eli periaatteessa ensimmäisellä hakukerralla kouluun pääsin ja teinkin kyllä todella kovasti töitä sen eteen! Hurjasti onnea kokeeseen ja jaksamista luku-urakkaan sulle. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *