SAAT MINUT HYMYILEMÄÄN X10

Kymmenen kuukautta sitten hymyilimme isäsi kanssa sinulle ensimmäisen kerran, kun kätilö nosti sinut rinnalleni. Sen jälkeen olet saanut meidät hymyilemään monesti. Vauvavuosi on jo hyvän matkaa yli puolivälin. Kehitysvaiheet, kasvu sekä yhdessä oppiminen ja siitä iloitseminen jatkuvat vielä pitkään vauvavuodenkin jälkeen. Sen kunniaksi, että meillä viipottaa nyt jo kymmenen kuukauden ikäinen vauva, listasin kymmenen asiaa, jotka saavat minut hymyilemään.

Kun kiipeät sylissäni ylöspäin

Sinusta on kuoriutunut melkoinen kiipeilijä, etkä malttaisi useimmiten pysyä paikoillasi edes sylissä. Varsinkin ennen nukkumaanmenoa yrität usein kiivetä sylissäni ylöspäin olkani yli. Sinulla on tällöin vekkulimainen ilme kasvoillasi ja olet liikkeissäsi hyvin määrätietoinen.

Kun leikit kukkuu-leikkiä

Aloitit kukkuu-leikin vaatteiden ja harsojen takaa, pitäessäsi kangasta kasvojesi päällä ja vetäessäsi sen nauraen pois. Nykyään leikit mielelläsi kukkuu-leikkiä sängyn ja sohvan reunan takaa tai oven kulmalta. Mennessäni  nurkan taakse piiloon, lähdet aina kovaa vauhtia perään kurkatessani sinua.

Kun sanot ’äiti’ ja ’isä’ tai omia sanojasi

Olet jo pidemmän aikaa jutellut omia sanojasi. Olet usein sanonut ’äitä’ ja ’itä’, mutta muutama päivä sitten sanoit jo hyvin tunnistettavasti ’äiti’ ja ’isä’. Viestinnälliset murinat, ärinät ja itkut alkavat pikkuhiljaa muodostua sanamuotoon, mitä on hienoa seurata.

Kun syöt ruokaa hyvällä ruokahalulla

Kiinteiden alotus ja ruokamäärien lisääminen on tapahtunut meillä pidemmän tien kautta. Katsomme sinua ylpeänä aina, kun syöt sinulle tarjotun ruoan hyvällä ruokahalulla. Tämänhetkisiä herkkujasi ovat banaani, kierrepasta, kurkku, ruisleipä, välipalasmoothiet sekä talkmurut.

Kun loiskutat vettä kylvyssä ja vauvauinnissa

Ehdimme käydä vauvauinnissa kaksi kertaa kevättalvella, kun olit vasta 3,5 kuukauden ikäinen. Puolen vuoden koronasta johtuvan tauon jälkeen aloitimme uinnit taas ollessasi 9,5 kuukautta. Nyt vanhempana nautit uinnista ihan eri tavalla ja polskuttelet vedessä sulavasti.

Kun pudistat tai kallistat päätäsi keikistellen

Olet oppinut pudistamaan päätäsi puolelta toiselle. Katselet erityisesti valoja ja varjoja eri kulmista päätäsi kallistellen. Välillä katselet meitä pää kallellaan keikistellen. Erityisesti ruokapöydässä kallistelet päätäsi eri suuntiin.

Kun ryömit tai konttaat poispäin ja käännyt katsomaan taakse

Liikut jo hurjaa vauhtia eteenpäin. Pääset liikkumaan huoneesta toiseen kynnystenkin yli. Useimmiten tarkistelet liikkuessa kuitenkin välillä myös taaksepäin, että minä tai isä pysymme näköyhteyden päässä. Vilkaisun jälkeen jatkat matkaasi innolla eteenpäin.

Kun menet konttausasentoon ja heilut edes takas

Liikut enimmäkseen ryömimisen ja konttaamisen välimuotona, maha irti lattiasta. Aloit mennä lattialla itse konttausasenton muutama viikko sitten. Kun olet hyväntuulinen, heilut konttausasennossa edes takas. Varsinkin kuunnellessasi lempikappalettasi Muumien Meidän meri, hytkyt musiikin tahdissa.

Kun pidät ylpeänä lusikkaa suussasi ilman käsiä

Syöttäessämme sinua lusikalla, sinulla on myös oma lusikka kädessäsi. Olet oppinut temppuilemaan lusikan kanssa niin, että pidät sitä eri päin suussasi ilman käsiä. Esittelet taitoa meille ylpeänä ruokailun aikana erityisesti silloin, jos ruoka on sinulle mieluista.

Kun hymyilet

Sinut saa hymyilemään äidin poskipusut ja isän partakutitus. Se, kun lähdemme ulko-ovesta ulos tekemään jotakin jännittävää ja se, kun palaamme ulkoilun jälkeen kotiovelle. Hymyilet, kun isä tekee sinulle hassuja ilmeitä tai äiti kurkkii aurinkolasien takaa. Hymyilet sängyssäsi hyvin nukuttujen unien jälkeen ja päästessäsi lämpimään kylpyyn tai suihkuun. Hymyilet keinussa ja jumppapallon päällä sylissä pomppiessa. Joka kerta kun hymyilet, se saa myös minut hymyilemään.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *