Ein sanomisen jalo taito

Aika on meidän jokaisen tärkein resurssi. Sitä on kaikilla käytössä saman verran, eikä sitä saa rahallakaan lisää (tai ok, voit ostaa rahalla erilaisia palveluita, joiden itse tekemiseen menisi aikaa ja näin ”ostaa” itsellesi lisäaikaa, mutta se lienee ainoa tapa ostaa aikaa). Vaikka aikaa on rajallisesti, silti hassaamme sitä asioihin, joihin emme haluaisi. Tämä käy pelottavan helposti, kun emme osaa/kehtaa sanoa ei toisten pyynnöille ja ehdotuksille. Ongelma on paradoksaalinen, sillä sanomalla kyllä asioille, joille emme oikeastaan haluaisi sanoa, nakerramme jatkuvasti omia resurssejamme ja pahimmillaan kuormitamme itseämme. Jatkuva ja liiallinen kuormitus taas lisää stressiä, joka on omiaan aiheuttamaan jos jonkinmoista ongelmaa.

Miksi ein sanominen on niin vaikeaa?

Ihminen haluaa luontaisesti miellyttää muita ihmisiä, siksi ein sanominen tuntuu niin hankalalta. Monesti myös kuvittelemme, että ein sanomisessa on automaattisesti negatiivinen klangi. Jos nyt sanon ei, saanko pyyntöjä/kutsuja enää uudelleen? Taustalla vaanii myös jatkuva fomo-fiilis, joka on monelle varsin piinaava tunne.

Kun mietit tilanteita, jossa sinulle on sanottu ei, miltä se on tuntunut? Itse arvostan, jos vastapuoli sanoo ei sellaisille asioille, joihin hänellä juuri sillä hetkellä ei ole aikaa tai se ei ole muuten hänen intresseissään. Juuri mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin vasten tahtoaan mukana roikkuvat ihmiset, oli kyse työstä tai vapaa-ajasta. Arvostan myös, jos vastapuoli sanoo rehellisesti, jos pyytämälleni asialle ei juuri sillä hetkellä ole aikaa tai kiinnostusta. On harvinaisen kiusallista, jos toinen lupaa palata asiaan, mutta ei koskaan palaa. Vastaamatta jättäminen saattaa tuntua helpolta ratkaisulta, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta.

Sillä miten ein sanoo, on kuitenkin väliä. Jos tiuskaiset kieltävän vastauksen ja jätät toisen pyynnön sisällön käytännössä huomiotta, tuntuu kielteinen vastaus tietysti kurjalta. Myös se, että vastapuoli vastaa kohteliaasti ei ilman, että on uhrannut ajatustakaan pyynnöllesi, tuntuu ylimieliseltä. Voisi melkein sanoa, että kohtelias kieltäytyminen on kuin taidetta. Siitä jää molemmille hyvä maku suuhun ja fiilis, että molemmat ymmärtävät toistensa tilanteen.

Helpommin sanottu kuin tehty

Kuuntelin vastikään Saku Tuomisen Pieni kirja priorisoinnista -kirjan. Kirjan alussa Saku kertoi omasta elämästään ja kuinka oli jatkuvassa tekemättömien asioiden ikeessä. Vaikka hän kuinka priorisoi, luki oppaita ja kuunteli asiantuntijoita, oli aikaa jatkuvasti liian vähän kaiken tekemiselle. Sakun kertomus oli kuin suoraan omasta suustani. Sitä haluaa niin palavasti olla mukana kaikessa ja kokea kaiken, että sanoo aivan liian monille asioille kyllä. Vaikka tiedostaa jo myöntymisen hetkellä, että ei, mulla ei oikeasti ole aikaa tähän ja jos nyt vastaan tähän kyllä, on aika jostain muusta pois. Kaikesta tästä huolimatta sitä kuulee itsensä vastaavan myöntävästi. 🤦🏼

Pienimuotoinen valaistuminen

Jäätyäni marraskuussa vanhempainvapaalle, huomasin nopeasti, kuinka stressitasoni laskivat ja olo keveni. Vaikka perheeseen oli tulossa uusi vauva, jonka temperamentista tai mistään muustakaan en tiennyt vielä mitään, oli olo ihmeen rento. Nyt minun ei tarvitsisi hetkeen suostua mihinkään extraan tai tuntea huonoa omaatuntoa siitä, etten tee sitä tai tätä tai osallistu siihen tai tuohon. Saisin vaan olla ja keskittyä vauvan odotukseen. (Kukaan ei myöskään oleta tai vaadi viimeisillään raskaana olevalta mitään. ;))

Nyt kun olen ollut kotona reilu puoli vuotta, ymmärrän viimein, että vastuu oman ajan varjelemisesta on vain ja ainoastaan minulla. Kaikkea ei pysty tekemään samaan aikaan ja mitä enemmän haalin itsellesi erilaista puuhaa, sitä vähemmän ehdin keskittyä niihin. Riittämättömyyden tunne on vääjäämätön ja se stressaa. Mahtavaa, kierre on valmis.

Olen viime kuukaudet harjoitellut tietoisesti tunnistamaan tilanteita, joissa helposti lupailen asioita, joihin sillä hetkellä ei oikeasti riittäisi voimavaroja. Nämä asiat ovat yleensä aina kivoja, siitä ei ole kyse. Kivojakin asioita voi olla liikaa, jolloin ne alkavat kuormittaa ja ne muuttuvat raskaiksi. Olen pitkään ollut todellinen aikaoptimisti. Luulen pystyväni tekemään enemmän, kuin todellisuudessa olisi järkeä. Monesti ehkä pystynkin, mutta tekeminen muuttuu ärsyttäväksi pakkopullaksi ja suorittamiseksi. Sitä en enää halua.

Väitän, että nyt tunnistan paremmin, milloin asioita on liikaa. Jos haluan sanoa kyllä jollekin uudelle, on jostain vanhasta luovuttava tai sen roolia on pienennettävä. Hyvänä esimerkkinä toimii tämä blogi. Haluaisin kovasti kirjoittaa ja olen tuntenut pienesti huonoa omaatuntoa, kun en ole ehtinyt kirjoittaa niin paljon kuin haluaisin. Olen kuitenkin halunnut nauttia yhteisestä vapaasta miehen ja lasten kanssa. Pystyäkseni tekemään niin, on blogiin käyttämäni aika vähentynyt. Kun hyväksyy tämän, on olo paljon kevyempi. Uskon ja toivon, että miehen palattua takaisin töihin, jää aikaa myös blogille enemmän.

Tekemällä vähemmän saa itse asiassa enemmän

Aivan kuten Saku toteaa kirjassaan, olen myös itse huomannut, että tekemällä vähemmän, saan itse asiassa enemmän. Tunne siitä, että pystyn aidosti keskittymään siihen, mitä sillä hetkellä teen, on vapauttava. Kun takaraivossa ei jatkuvasti jyskytä, että kohta pitää lopettaa tämä, että ehdin tehdä tuon ja tuon, pystyy tekemisestä nauttimaan paljon enemmän. Väitän myös, että tekemällä vähemmän saa aikaan enemmän.

Pienelle halailulle ei voi koskaan sanoa ei!

Kun tehtävien asioiden kirjon laittaa jonoon ja tekee yksitellen, saa enemmän aikaan. Nykyisin maailma on niin täynnä kaikkea kivaa, että houkutuksista kieltäytyminen voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. Se kuitenkin kannattaa. Eikä se, että nyt sanot jollekin asialle ei tarkoita sitä, että sanot sille ei lopullisesti. Huomenna tai kuukauden päästä tilanne voi olla jo täysin toinen! Tiedän, että tulen kamppailemaan tämän asian kanssa viimeistään palattuani töihin, mutta väitän silti, että ongelman tiedostaminen lienee ensimmäinen askel kohti valaistumista. 😀

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *