En ole jouluihminen, mutta…

Pienenä rakastin joulua, kukapa lapsi ei! Jouluaamuna heräsimme sisarusteni kanssa into piukeina, sillä tiesimme, että kuusen alla odottaisi pieni paketti. Paketin sisältö oli usein jotain pientä puuhaa, jonka parissa pystyi kuluttamaan aaton pitkiä iltapäivän tunteja (ovela veto äiti ;)). Aamu meni lastenohjelmia katsellessa, josta siirryttiin joulupuuroon ja joulurauhan julistuksen katsomiseen. Näiden ohjelmanumeroiden jälkeen alkoi kituuttaminen. Piti lähteä haudalle, valmistella jouluruokaa, syödä… Tuntui että joulupukkia (ja niitä lahjoja) joutui odottamaan pienen ikuisuuden. Joka joulu odotus kuitenkin palkittiin ja loppu aattoillasta meni lahjoja ihaillen ja saunoessa.

Kuitenkin, mitä enemmän ikää karttui, sitä enemmän huomasin joulussa piirteitä, joista en pitänyt. Ärsytti, kun joka vuosi jouluun alettiin valmistautumaan yhä aikaisemmin. Joululaulut alkoivat soimaan jo marraskuussa, joululahjoja oli pakko ostaa kaikille sen seitsemää sorttia ja vaatimukset lahjojen suhteen kasvoivat vuosi vuodelta. Aikaa ja hermoja raastettiin täpötäysissä kaupoissa, kotona piti siivota lattiasta kattoon, koristella ja vaihtaa kaikki mahdolliset tekstiilit jouluisiin. Tuntui myös, ettei  joulussa enää ollut sitä samaa rentoutta ja odottavaa jännitystä, kuin lapsena. Yhteen päivään tuntui kohdistuvan ihan satumaisen suuret odotukset ja koko päivää varjosti tietynlainen kireys.

Mitä enemmän ikää karttui, sitä vankemmin päätin, että irrottaudun jouluhulluudesta. Näin joulun lähinnä maanisena kulutusjuhlana, joka pisti valtaosan ihmisten päistä sekaisin. Ensimmäisissä omissa kodeissani joulu ei näkynyt mitenkään, en omistanut yhden ainoaa joulukoristetta, yhden ainoaa joululaulua en kuunnellut, lahjojakin ostin vain ihan muutaman. Totta kai kävin omien ja miehen vanhempien luona jouluna, mutta päivä tuntui lähinnä päivältä muiden joukossa. Siihenastisen elämäni paras joulu oli Thaimaassa, jossa olimme mieheni kanssa viitisen vuotta sitten juuri ennen joulua. Tulimme jouluaattona kotiin, tilasimme pitsaa ja saunoimme. Illan päätteeksi kävimme kävelyllä lumimyräkässä ja katselimme hiljaista kylänraittia. Ei siinä juuri mitään jouluista ollut, mutta tuntui mukavan rauhalliselta ja omanlaiselta.

Sitten sain lapsia

Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että tämä jääkuningatarkin alkoi sulamaan lapsen saatuaan. Esikoisen ensimmäinen joulu meni vielä maltillisissa tunnelmissa. Tonttulakin ja joulubodyn olin kirpparilta hankkinut ja olihan vajaan neljän kuukauden ikäinen pikkutonttu tosi suloinen ilmestys. Seuraavat kolme joulua onkin sitten lähteneet omalla mittapuullani ”ihan laukalle”. Lapsen kanssa on jännitetty joulukalenterin sisältöä 24 joulukuista aamua, hankittu joulukuusi, tehty joulupipareita ja askarreltu pieniä joulujuttuja. Päiväkodin joulujuhlaa on katseltu kyynel silmäkulmassa. Joululaulujakin on kuunneltu joulunpyhien aikaan mukisematta.

Tänä vuonna raskaushormonit lienevät sekoittaneen pääni entisestään. Kotia koristaa jo useampi joulukoriste, pihalta löytyy jouluvalot ja ruokapöytää koristaa joululiina. Olemme esikoisen kanssa askarrelleet joulukortteja, käyneet joulumarkkinoilla ja muutenkin fiilistelleet tulevaa joulua. Lienee kohtalon ivaa, että kuopuksen laskettu aika on nimenomaan jouluaatto. Ehkä universumi on päättänyt näyttää tällaiselle paatuneelle kivisydämelle, että joulu voi olla mukava juhla ja sitä voi viettää haluamallaan tavalla. Eilen pakkasin sairaalakassiin mukaan pikkuriikkisen tonttulakin, jos vauva sattuu tulemaan laskettuna aikana. 😀

Joulukoristeita löytyy tätä nykyä vähän sieltä ja täältä..

Joulu on lasten juhla

Usein kuulee sanottavan, että joulu on lasten juhla. Enkä ihmettele. Lapset osaavat olla lähes poikkeuksetta niin vilpittömän riemuissaan jouluun liittyvistä puuhista, että se tarttuu väkisinkin. Vaikka nelivuotias jo puhuu joulupukista ja joululahjoista, tuntuu hänelle olevan tärkeää jouluun liittyvät puuhat, kuten päiväkodin jouluesitykseen valmistautuminen ja kodin koristelu jouluiseksi. Jouluruoista, lattiasta kattoon kuuratusta kodista tai muusta sesongista eroavista tekstiileistä hän eivät välitä tuon taivaallista. Tärkeämpää on saada touhuta yhdessä kivoja juttuja kiireettömässä ilmapiirissä. Ilman pakko tehdä asioita tietyllä tavalla. Alan pikkuhiljaa ymmärtää jouluihmisiä. He lienevät löytäneen joulun todellisen luonteen jo aikaa sitten. Kyse ei ole päämäärästä, vaan matkasta. Ehkä viiden vuoden päästä minustakin on leivottu pesunkestävä jouluihminen. Yhden asian kuitenkin lupaan: en koskaan tule suorittamaan joulua. Silloin ollaan menty ojasta allikkoon.

Onko muita, jotka ovat löytäneet joulumielen vasta vanhemmalla iällä/lapsia saatuaan?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *