Mitä sitä tekisi isona?

Eilen vietettiin maanlaajuisesti penkkareita. Käytiin beben kanssa hieman nuuhkimassa penkkaritunnelmaa ja oli vaikea välttyä haikeudelta. Rekkojen kylkiä koristi oivaltavat ja kantaaottavat lakanat. Tunnelma oli odottava ja innostunut. Muistelen omaa abikevättä ja penkkareita. Olo oli totta kai innostunut, loppuihan koulu. Samalla kuitenkin ahdisti, sillä en tiennyt mitä haluan isona tehdä. Minulla ei ollut suurta paloa, intohimoa, mihinkään ammattiin. Olin kateellinen niille, jotka tiesivät jo lukion alussa haluavansa lääkäriksi, opettajaksi tai lentäjäksi. Minua kiinnosti moni asia, mutta ei mikään ylitse muiden. Päädyin sitten lukemaan markkinointia, valintana täysin musta hevonen, mutta onneksi matka on ollut kiinnostava.

Yhden abirekan kyljessä ollut lakana.

Äitiysvapaa vapauttaa ajatukset

En varmasti ole ainoa äiti, joka äitiysvapaan aikana herää pohtimaan, mitä sitä isona tekisi. Ehkä pidempi tauko töistä ja etäisyys arkiseen aherrukseen antaa tilaa tarkastella omaa elämää uusin silmin. Kun on aikaa, herää myös uusia ajatuksia. Minulle kävi näin esikoisen vauva-aikana. Esikoisen vauvavuotena päädyin lopulta hakemaan ylempään ammattikorkeakouluun. Opinnot aloitin hieman ennen kuin esikoinen täytti vuoden. Minulla oli jotenkin kamala kriisi päällä. Tuntui, että olin unohtanut kaiken. Että olisin ollut pois työelämästä ikuisuuden (vuoden, heh). Halusin näyttää ennen kaikkea itselleni, että pystyn hanskaamaan opiskelun, pärjäämään töissä, hoitamaan perhearjen ja harrastukset. Lopulta töihin palattuani huomasin, etten ollut tipahtanut kyydistä ja osasin edelleen vaikka mitä. Koulu oli kuitenkin erittäin hyvä kokemus. Sain päivitettyä omaa osaamistani, tutustua etäopiskeluun ja huomata, kuinka paljon olen jo kerryttänyt osaamista työelämässä.

Kuopuksen kohdalla koin ”mitä minusta tulee isona” -ahdistuksen jo odotusaikana. Ajattelin, että nyt minulla on vajaa vuosi aikaa miettiä, mitä elämässä haluan tehdä. Jospa vaikka viimein löytäisin oman intohimoni. Pohdin, että voisin jatkaa vanhempainvapaata opintovapaalla ja opiskella jotain nykyistä osaamistani täydentävää. Jos se vaikka avaisi jotain uusia ovia tai johdattaisi tuntemattomille poluille. Kun vain osaisi valita, että mitä opiskelisi.

Kun kaikki kiinnostaa

Olen aina kokenut kiinnostukseni vähän kaikkea kohtaan hankalaksi. Usein sanotaan, että pitäisi keskittyä johonkin ja pyrkiä olemaan siinä hyvä. Määritellä tavoite ja pyrkiä sitä kohti. Entä jos onkin kiinnostunut monesta asiasta? Jos tavoitteita on monta tai ne voivat muuttua matkan edetessä? Mitä jos ei sovikaan mihinkään tiettyyn muottiin? Silloin sitä luulee epäonnistuneensa, olevansa keskittymiskyvytön ja kunnianhimoton. Mutta mitä jos itsestä ei tunnu yhtään siltä? Jos näkee itsensä kykenevän yhtä hyvin koodaamaan, kokkaamaan, kirjoittamaan tai hoitamaan puutarhaa. Ja olevansa niissä vieläpä ihan hyvä, ainakin jos vähän harjoittelee.

Aloitin sattumoisin eilen kuuntelemaan Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestys -kirjaa. Perttu on tuttu nimi tulevaisuuden tutkimuksen yhteydestä, enkä voi kuin ihailla tuota nuorta miestä. Todella inspiroiva kaveri. Kirjassa Perttu kertoo millaisia taitoja tulevaisuuden (työ)elämässä tarvitaan. En ole vasta kuin kirjan alkumetreillä, mutta jo nyt monipuolisuus, luovuus ja kyky sopeutua ovat nousseet tärkeiksi tulevaisuuden ominaisuuksiksi. Myös vanha tuttu laini ”virhe on lahja” on noussut esille. Josko onkin niin, että minulla on hyvät lähtökohdat selviytyä tulevaisuuden työelämässä. Vaikka nyt tekisin työtä x, minulle ei ole ongelma siirtyä tekemään työtä y. Olen valmis opettelemaan uutta ja antamaan sille mahdollisuuden. En pokkuroi muutosta vastaan ja pidä kynsin hampain vanhasta kiinni. Jospa monipuoliset kiinnostuksen kohteet ovatkin rikkaus. Ehkä ne laajentavat perspektiiviä ja ruokkivat luovuutta. Ehkä uteliaisuuteni onkin suurin ja elämän mittainen intohimoni? Entä jos onkin ihan ok, kokeilla kaikenlaista, rönsyillä ja olla muottiin sopimaton? Ja jos ja kun huomaan, ettei joku homma ole minun juttuni, niin opinpa ainakin, jos en muuta.

Jälleen kerran sain kirjasta hyviä ideoita ja taustatukea sille, että elämässä kannattaa rönsyillä ja törmäyttää asioita. Seuraavaksi aloitan ne ohjelmoinnin perusteet, joiden suorittamista olen lykännyt, koska en tarkasti tiedä, miksi haluan kurssin tehdä. Syy kun on yksinkertaisesti se, että kiinnostaa. Jotain hyötyä siitä voi olla. Ja jos ei ole, niin opinpahan jälleen jotain uutta. Mutta siihen, mitä sitä isona tekisi, en osaa vieläkään sanoa vastausta. Ehkä keksin sen joskus tai sitten en. Kunhan matka on viihdyttävä, sillä pääsee jo pitkälle. 🙂

Onko muilla herännyt äitiysvapaalla mietteitä, mitä sitä isona sitten tekisi? Vai oletko kenties jo toteuttanut suunnanmuutoksen?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *