Odottavan aika on pitkä

Tänään kalenterissa kääntyi jälleen uusi lehti, kun raskausviikko 39 starttasi. Olen koko odotuksen ollut varma, että kuopus saapuu maailmaan ennen laskettua aikaa. Oma veikkaukseni (joka ei perustu yhtään mihinkään) babyn syntymäpäiväksi oli 17.12., mutta hiljaista on. Onhan tässä tietysti vielä monta tuntia päivää jäljellä… Ehkä veikkaukseni perustui siihen, että esikoinen saapui maailmaan 5 päivää ennen laskettua aikaa ja jotenkin olen uppoutunut siihen illuusioon, että ensimmäistä lasta saa aina odottaa, toinen tulee sitten ajoissa.

Varmasti jokainen, jolla raskaus on mennyt yli lasketun ajan, kertoo kuinka jokainen yliajalla vietetty päivä on yhtä tuskaa. Elämän hitaimpia päiviä. Ihminen on siitä hassu otus, että henkinen kantti kestää hyvin luvattuun päivään, mutta sitten jos mennään yli luvatun, katkeaa kamelinselkä ja tulee jokseenkin huijattu olo. Itsellä ei tästä vielä ole kokemusta, mutta osaan niin kuvitella itseni viikon päästä, jos mitään ei ole tapahtunut. Ehkä tästä syystä monissa muissa maissa (esim. Tanskassa) ei anneta tarkkaa laskettua aikaa lainkaan, vaan kolmen viikon aikaikkunan, jonka aikana lapsi mitä todennäköisimmin tulee syntymään. Epämääräisempää, mutta varmasti myös fiksua!

Miksi yliaikaisuus ottaa niin koville?

Olen voinut koko raskauden verrattain hyvin, vaikka kaikenlaista pientä kremppaa koko ajan ilmaantuukin. (Kaikenlaista pikkuvikaa tuntuu olevan vaikka ei raskaana olisikaan, joten siksi koen voineeni ihan hyvin). Suurimmat tekijät hyvinvoinnissani ovat olleet kohtuullisen hyvät yöunet sekä mahdollisuus treenaamiseen. Vaikka öisin joutuukin nykyisin käymään vielä useammin vessassa ja herättyä unenpäästä ei niin vain saadakaan kiinni, on päivät silti jaksanut painaa ihan kohtuullisesti. Säännöllinen jumppailu pistää nesteet kiertämään, helpottaa liitoskipuja ja antaa päälle mahdollisuuden tuulettua. Myös verenpaineet, jotka muutama viikko sitten huitelivat katossa, ovat yhtäkkiä laskeneet ihan kohtuulliselle tasolle. Eli voinnin puolesta, mikäs tässä ollessa!

Itseäni yliajalle menossa eniten huolettaa babyn koko. Mitä jos baby on ihan giganttinen? Miten paikat kestää? Kaikissa mittauksissa, joita raskauden aikana on ollut, vauva on ollut niin keskikäyrällä kuin olla ja saattaa, joten sinänsä huolta ei PITÄISI olla, mutta kyllä silti vähän hirvittää. Joka ilmansuuntaan repeäminen oli esikoista odottaessani yksi pahimmista peloistani, vaikka tiedän sen olevan harvinaista. Esikoiseen synnytykseen olin valmistautunut synnytyssuunnitelmalla ja toivonut mm. ponnistusasennoksi jotain muuta, kuin puoli-istuvaa asentoa jalat telineissä. Olin myös erityisesti maininnut huoleni imukupin käytöstä, sillä tiesin sen lisäävän repeämien riskiä/ episiotomiaa. Ajatus täysin revenneestä alapäästä tuntui suorastaan kammottavalta. Noh, ponnistus tapahtui juurikin puoli-istuvassa asennossa jalat telineissä, myös imukuppia jouduttiin käyttämään vauvan sykkeiden laskusta johtuen. Episiotomia sentään vältettiin. Esikoinen oli syntyessään alle kolmikiloinen, vaikka niin lähellä laskettua aikaa syntyikin. Synnytyksestä selvittiin muutamalla tikillä. Toivottavasti tämä seuraava menee yhtä pienillä ruhjeilla, vaikka vauva todennäköisesti isompi onkin.

Synnytyksen käynnistäminen ei sinänsä minua pelota, sillä myös sen jouduin viime synnytyksessä pitkän latenssivaiheen päätteeksi kokemaan. Kalvojen puhkaisusta alkoi todella kivuliaat supistukset, mutta jotenkin ne kesti ihan toisella tapaa, kun tiesi, että nyt synnytyskipuun voidaan viimein antaa jotain vettä väkevämpää. Juttelin hetki sitten äitini kanssa ja hän sanoi jokaisen synnytyksen (4 kpl) menneen yliajalle. Jokaista synnytystä varjosti myös hidas eteneminen, joten ehkäpä olen perinyt samanlaisen tavan synnyttää äidiltäni. Katsotaan, voiko väitteen vahvistaa, kun kuopus on saapunut maailmaan.

Mitä pidemmälle synnytys siirtyy, sitä enemmän sen ajattelemiseen on aikaa. Alkaako synnytykseni lapsiveden menolla vai supistuksilla? Mihin vuorokauden aikaan se tapahtuu? Missä olen silloin? Mihin viemme esikoisen hoitoon? Kuinka nopea synnytys on? Ehdinkö saada kivunlievitystä? Ihmiselle, joka mielellään kontrolloi omia tekemisiään ja haluaa olla tietoinen asioiden kulusta, tällainen tietämättömyys on äärimmäisen piinaavaa. Vaan ei auta, näissä asioissa luonto päättää ja minä vikisen. Sinänsä, mitä lähemmäs joulua mennään, sitä paremmin olisi hoitajia esikoiselle tarjolla. Eli siinä mielessä olisi hyvä, ettei vauva syntyisi ihan vielä.

Kuopuksen laskettu aika on jouluaattona.

Vuoden viimeinen lapsi?

Kuitenkin, jos kuopusta ei ole vielä jouluaattoon mennessä kuulunut, alkaa ajatukset vääjäämättä kääntyä siihen suuntaan, että pysyisipä hän mahassa vielä viikon! Vuoden viimeisinä päivinä syntyminen on paitsi piinallista, mitä lähemmäs täysi-ikäisyyttä lähestytään, asettaa se lapsen myös tietyllä tavalla eriarvoiseen asemaan ikätovereihin nähden. Alkuvuonna syntyneet lapset ovat loppuvuodesta kääntymässä jo seuraavaan ikävuoteen, toisin kuin loppuvuoden lapset. Erot voivat näkyä esimerkiksi koulussa oppimisen haasteina. Vanhemmiten ikäero toki hälvenee ja loppuvuodesta syntynyt voi tuntea olonsa nuoreksi alkuvuoden ikätovereihin nähden. 😉 Ja voihan myös olla, ettei syntymäaika vaikuta lopulta yhtään mihinkään. Kaikki tämä on vain hormoonihuuruisen mamman turhanpäiväistä pohdintaa.

Onko sinulla raskaus mennyt yliajalle? Olivatko päivät lasketun ajan jälken pelkkää piinaa?

Kommentit (2)
  1. Esikoinen syntyi kolme päivää lasketun ajan jälkeen, kuopus tasan viikon yli lasketun ajan. Ja onhan ne yli menevät päivät tuskaa. 😅 Esikoinen oli reilu 3 kiloinen, kuopus painoi vähän päälle 4 kiloa. Esikoisesta pari tikkiä nirhaumiin, kuopuksesta ei ainoatakaan. Olen 157senttinen rääpäle, mutta ilmeisesti minulla on hyvin joustavat paikat. 😂

    Isoista lapsista kai monesti pelotellaan, mutta yksi kätilö sanoi minulle, että nelikiloinen ei ole iso, vaan nykyään ihan normaalipainoinen. Elintason paraneminen näkyy vauvoissa ja 3-4 kiloiset on ihan yhtä normaalipainoisia. Ja minä, sekä ystäväni ainakin saatiin omat nelikiloiset ihan ongelmitta pihalle. 😊

    Tsemppiä loppuraskauteen!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    1. Kiitos tsempeistä ja oman tarinan jakamisesta! Ja lohduttavaa kuulla, ettei isompi koko tarkoita automaattisesti isompia vammoja 😀 Täällä jatketaan odottelua. Vaikka menisi yliajalle, ei onneksi enää ole kauaa jäljellä 🙂

      Ihanaa joulun odotusta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *