Synnyttänyt äiti, tuntuuko koskaa tältä?

Kävin viime viikolla jälkitarkastuksessa. Sinänsä siellä ei ollut mitään sen kummempaa, käytiin nopeasti läpi synnytyksen kulku, oliko raskaudessa jotain erityistä ja miten toipuminen on lähtenyt käyntiin. Minullahan todettiin raskausdiabetes, jossa tosin arvot eivät kotimittauksissa ylittäneet kertaakaan raja-arvoja. Ainoa ylitys tuli virallisessa sokerirasituksessa. Jälkitarkastuksen tehnyt lääkäri kuitenkin muistutti, että raskausdiabetes altistaa kakkostyypiin diabetekselle, joten koitahan pitää elintavoista huolta. Myös lantionpohjan lihaksia muistutti harjoittamaan aktiivisesti. Loppuun antoi todistuksen Kelaa varten. Siinäpä käynnin anti lyhykäisyydessään.

Jälkitarkastus kuitenkin nosti pintaan monenlaisia tunteita. Naiset joutuvat läpikäymään melkoisen myllytyksen raskauden ja synnytyksen myötä. Yleensä jaksan suhtautua näihin pikkuvikoihin huumorilla ja luonnollisena osana naiseutta, mutta liekö huonolla yöllä osuutta asiaan, mutta tänään kaikki tuntui jotenkin ihan epäreilulta.

Nyt seuraa valitusvirsi ja marttyyriäidin avautuminen aiheena: ei oo helppoa olla synnyttänyt nainen (liian vakavasti ei kannata ottaa. ;))

Odotuksen odotusta

Kaikki alkaa toiveesta saada vauva. Ovulaatiota ja sitä oikeaa hetkeä kuumeillaan pahimmillaan vuosi tolkulla. Joskus sekää ei riitä, vaan on turvauduttava erilaisiin hoitoihin. Jos kuitenkin käy niin onnekkaasti, että tulee raskaaksi, alkaa 9 kuukauden piina. Onko plussa tikussa varmasti totta? Onhan siellä joku, eikä pelkkä tuulimuna? Pahanolon kourissa odotellaan kuumeisesti ensimmäistä ultraa samalla keskenmenoa peläten.

Jos ensimmäisestä ultrasta ja raskauskolmanneksesta selviää ”puhtain paperein”, alkaa rakenneultran odottelu. Vaivat lisääntyvät ja kukoistava keskiraskas tuntuu huonolta vitsiltä. Maha alkaa vaivavihkaa repeillä ja ennen kuin huomaatkaan, se on muuttunu sinipunaiseksi raitapalloksi. Samaan syssyyn sokerirasitustesti hälyttää raskausdiabetesta ja peräpukamat ilmoittavat olemassa olostaan. Jokapäiväisten piikitysten ja kurinalaisen ruokavalion lomassa paino nousee kuin raketti ja liitoskivut vaanivat joka käänteessä. Kun rakenneultran viimein koittaa ja jos sieltä vieläpä selviää kunnialla, alkaa loppuraskauden jännitys. Pysyyhän vauva kyydissä tarpeeksi pitkään? Onhan sillä kaikki hyvin?

Oma kroppa jatkaa turpoamistaan, ei vain mahasta, vaan kaikkialta. Verenpaineet nousevat pilviin ja huoli raskausmyrkytykestä herää. Öisin saa juosta vessassa tuon tuostakin ja unet on mitä sattuu. Vauva tekee mahassa mitä eksoottisimpia liikesarjoja ja pitää viimeistään huolen siitä, että öisin ei nukuta. Synnytystä odottaa kuin kuuta nousevaa ja samalla kun se jännittää niin pirusti. Onhan vauva oikeassa asennossa? Miten ja missä synnytys alkaa?

On aika synnyttää

Kun viimein koittaa synnytyksen aika, alkaa uusi jännitys. Miten synnytys menee? Ehdinkö saada toivomani kivunlievityksen? Saanko ponnistaa toivomassani asennossa? Säästynhän repeämiltä? Onhan vauvalla kaikki hyvin? Lopulta synnytys kestää useamman vuorokauden, et ole nukkunut silmäystäkään ja voimat on ihan loppu. Vauva saadaan lopulta maailmaan äidin mahtavan huudon kera (ja ei, kyseessä ei ole synnytyslaulu). Vauvan jälkeen pitää vielä rykäistä istukka ulos, jonka jälkeen kätilö kursii saadut vauriot kasaan.

Synnytyksen jälkeen vauvan ihastelun ja imetyksen treenaamisen ohella jännitetään ekaa vessareissua. Ykkösestä kun selviää, alkaa kakkosen jännitys. Eka suihkureissu tyhjän mahan kanssa on surullinen kokemus ja peiliin ei totta vie uskalla katsoa. Sitä vain kääriytyy yhä tiukemmin sairaalan kaapuun ja nauttii luumunsa kiltisti tukka takussa. Sairaalan kätilöt kyselevät kehosi eritteistä ja painelevat mahaa. Kaikki häpy on tiessään.

Kotona alkaa palautuminen

Kotiin päästyä alkaa varsinainen synnytyksestä palautuminen. Ensin panikoidaan, koska maito nousee. Avuksi koitetaan kaikki maailman kikkakolmoset vauvan huutaessa tyytymättömyyttään. Kun maito viimein nousee, tissit ovat kuin lauenneet turvatyynyt. Vauva ei saa kivikovista tisseistä kiinni ja äitiä turvonneet rinnat polttavat. Lopulta maitoa valuu ja lentää joka paikkaan ja kaikki (vauva, äiti ja sivulliset) ovat yltäpäältä maidossa.Myös rintatulehduksen vaara on ilmeinen. Muiden kehon nesteiden lisäksi on tietysti jälkivuoto, joka kestää viikosta toiseen. Kuin superpitkät menkat. Ja kaikki voi vain kuvitella, miten siistiä se on.

Tuore äiti saisi kuluttaa sohvaa tunti tolkulla pientä kääröä imettäen, mutta pelkkä istumisen ajatteleminen saattaa kirvoittaa tuskanhien pintaan. Tuskanhien lisäksi vastikään synnyttäneitä äitejä riivaa myös holtiton hikoilu, etenkin yöaikaan. Lisää hikeä myllyyn heittää järjettömät jälkisupistukset, jotka etenkin uudelleensynnyttäjillä voivat olla samaa luokkaa kuin avautumisvaiheen supistukset. Kroppa ressu on ihan ymmällään koko showsta ja saattaa nostaa verenpaineita ja jopa synnytyksen jälkeinen raskausmyrkytys on mahdollinen. Yövalvomisista uuvahtanut äiti miettii, millä hemmetin ajalla ja muistamisella sitä tekee vielä vaaditut lantionpohjanlihasharjoitteet, rasvaa kirkuvan punaisia raskausarpia ja hoitaa normaalit kodin, lasten ja itsensä huoltotoimet. Parisuhteesta nyt puhumattakaan.

Kuukauden päästä helpottaa?

Spontaani palautuminen tapahtuu noin kuukauden sisällä synnytyksestä. Sitä voisi luulla, että kroppa alkaisi olla jo ihan hyvässä kunnossa, vaan eipä hoppuilla! Sponttaanin palautumisen jälkeen alkaa vasta todellinen työmaa. Sitä huomaa, että keskivartalo on kun spagetti, ryhti on muistuttaa s-kirjainta, vanhat vaatteet eivät todellakaan istu, sormukset ja kengät eivät mene päälle. Myös omituista muhkuraa on ilmaantunut sinne sun tänne.🤷🏼‍♀️ Väsynyt äiti manaa kaikkia niitä syötyjä herkkuja, vaan ei auta. Salaattia se on äitin alettava puputtamaan ja uhmaamaan ikuista marraskuuta sateineen vaunulenkkien merkeissä. Salaattia pitää pupeltaa senkin takia, ettei se kakkostyypin diabetes heti ainakaan iske päälle.

Ikuinen marraskuu näytti tänään todellisen luontonsa… Vaan ei auta, lenkille on mentävä.

Salille tai muiden liikuntaharrastusten pariin tuore äiti ei voi edes kuvitella vielä palaavansa. Erkauma tulee salin ajattelemisestakin ja laskeuma (kohdun, virtsarakon you name it) on tähtiin kirjoitettu kohtalo, jos ottaa yhdenkin juoksuaskeleen. Nivelet ovat löysät niin kauan kuin imetät ja jaksamista verottaa rikkonaiset yöunet. Yritä näillä eväillä sitten päästä takaisin omiin mittoihin. 🤷🏼‍♀️

Ja kaikesta tästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi?), kaikki on sen arvoista. Oma pieni makkarajalka on parasta, mitä tuore äiti voi kuvitella nyt ja aina. ♥️

Äitiyhtälö löytyy muuten myös Instasta, tervetuloa seuraamaan!

no_photo.png
Kommentit (5)
  1. Valoa kohti
    5.3.2020, 11:34

    Samaistun! Synnytyksen jälkeen ei ujostuta enää yhtään mikään ja siitä kannattaa rakentaa oma sankaritarina, kaikenlaisesta on tullut selvittyä 🙂 Neuvolan kiinnostus äidin terveyteen lopahtaa sen jälkeen kun vauva oli vatsan ulkopuolella, joten kaikki jää täysin oman aktiivisuuden ja perehtyneisyyden varaan. PS. Kaikki äidit, tutkikaa rautavarastonne vaikka hemoglobiini olisi normaali! Veikkaan että todella suuri osa äideistä kärsii raudanpuutteesta tietämättään ja se voi viedä tosi paljon elämäniloa vauvavuodesta ja tekee pikkulapsiarjen raskaammaksi kuin onkaan. Hämmästyttää jälkikäteen, ettei lisärautaan kehotettu edes sektion jälkeen, vaikka se on kuitenkin mittava operaatio ja siinä menettää valtavan määrän verta (kuten toki kaikissa synnytyksissä).

  2. Ai-jai, niin hyvin kirjoitettu, monin paikoin itsellenikin tuttua. 😊

    1. Äitiyttä parhaimmillaan 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *