Tarina Äitiyhtälön takana

Liekö maailmassa mitään yhtä ristiriitaista ja tunteita herättävää, kuin äitiys? Jokainen äiti kokee äitiyden eri tavalla, jokaiselle äitinä oleminen tarkoittaa hieman eri asioita. Äitiys kätkee sisäänsä elämän suurimmat ilot, mutta myös ne mustaakin mustemmat hetket. Se on ylitsevuotavaa onnea sekä rintaa puristavaa pelkoa. Äitiys on voimavara, joka yhdistää naisia ja saa parhaimmillaan aikaan upeita asioita. Toisaalta äitiys aiheuttaa uskomattoman paljon vastakkainasettelua ja arvostelua, ehkä juurikin sen moninaisuuden ja henkilökohtaisuuden vuoksi. Äitiys on ensisijaisesti lapsen ja vanhemman välinen suhde, mutta silti se on kuin tarjottimella kaikkien nähtävillä ja arvosteltavana. Jokainen haluaa olla paras mahdollinen äiti, samalla tietäen että täydellistä suoritusta tässä lajissa ei olekaan.

Äitiys on myös siitä varsin jännittävä rooli, että se nousee tai se nostetaan esille tavalla tai toisella tietyn ikäisistä naisista puhuttaessa. Jos olet lapseton, kaikkia kiinnostaa koska meinaat tehdä lapsia vai meinaatko tehdä niitä. Oli kantasi kumpi tahansa, on jokaisella siitä mielipide. Jos taas olet perheellinen, kaikkia kiinnostaa koska lapsia tulee lisää. Sekä lapsellisiin että lapsettomiin naisiin kohdistuu myös tiettyjä ennakkokäsityksiä. Jos olet lapseton ja haluat sellaisena pysyä, ihmiset ajattelevat sinun katuvan päätöstäsi vielä joskus. Tai vaihtoehtoisesti pitävät sinua itsekkäänä. Jos sinulla taas on lapsia, lokeroidaan sinut helposti Prismamammaksi, joka elää elämäänsä lastensa kautta. Uraäidit saavat taas kuulla, kuinka hylkäävät lapsensa töiden takia jne. Kärjistettyjä esimerkkejä, mutta taustalla piilee totuuden siemen.

Tästä totuuden siemenestä on myös Äitiyhtälö-blogi saanut alkunsa. Jo esikoista odottaessani minua ihmetytti suuresti ihmisten tietynlainen asennemuutos minua kohtaan vain siksi, että minusta oli tulossa äiti. Kaikki tiesivät minua paremmin, miten ajatukseni ja koko elämäni tulevat muuttumaan lapsen myötä. Tottahan elämä muuttuikin, kun esikoinen saapui maailmaan, mutta ei se muuttanut sitä mitä minä olin. Eikä lapsen tuoma muutos ollut lainkaan negatiivinen, toisin kuin monesta lähteestä oli peloteltu. Ensimmäiset puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen lähes odotin, koska minä sitten muutun ja koska kaikki lakkaa olemasta normaalisti. Mitään ei tällaista ei kuitenkaan tapahtunut, vaan enneminkin koin saaneeni äitiydestä paljon sellaista, jota en osannut edes kuvitella. En kuitenkaan kokenut, että olisin muuttunut ihmisenä. Minulla oli edelleen sama mies, samat kaverit, samat harrastukset, samat lempiruuat ja tarpeet kuin aina ennenkin.

En halua, että äitiys suoralta kädeltä määrittelee minut tietynlaiseksi ihmiseksi. Äitiys, vanhemmuus ja perhe ovat tärkeimmät asiat elämässäni, mutta ne eivät poista tarvetta omalle elämälle ja kiinnostuksen kohteille. Kiinnostuksen kohteitahan minulla riittää, mutta rakkaimmat niistä liittyvät treenaamiseen ja hyvinvointiin, matkusteluun, itseni kehittämiseen sekä kodin laittamiseen. Esikoisen syntymän jälkeen sain armottoman kuntoilu- ja hyvinvointipuuskan. Pistin itseni vauvavuoden aikana omalla mittapuullani hyvään kuntoon ja aktiivisuuteni oli huipussaan. Reissasimme esikoisen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana niin koti- kuin ulkomailla, varmasti enemmän kuin koskaan kaksin ollessamme. Esikoisen täyttäessä vuoden, aloitin opiskelut ylemmässä ammattikorkeakoulussa. Silti en kokenut, että jouduin tinkimään ajasta lapsen kanssa tai omat juttuni tekivät minusta huonomman äidin.

Viime keväänä olimme koko pesue Azoreilla. Se vei sydämen kertaheitolla.

Toisen lapsen kohdalla niin omat fiilikset, kuin muiden ihmisten suhtautuminen minuun ovat olleet aika lailla samaa luokkaa, kuin esikoisen kohdalla. Nyt suhtaudun niihin vielä neutraalimmin. Tiedän, että toinen lapsi muuttaa/muutti elämää taas omalla tavallaan. En elä illuusiossa, että kaksi lasta menee siinä missä yksikin. Aikaa kuluu tätä nykyä paljon enemmän lasten- ja kodinhoitoon, mutta silti olen järjestänyt aikaa omille jutuilleni. Ja kyllä, myös miehelläni on aikaa harrastuksille, eivätkä lapsemme ole useinkaan hoidossa. 😉 Totta kai elämää joutuu nyt suunnittelemaan entistä tarkemmin, jos mielii tehdä omia juttuja. Välillä tulee hampaiden kiristelyä, säätöä ja minuuttiaikatauluja, mutta sitten yrittää vain ajatella, ettei ole niin vakavaa, vaikka suunnitelmat menevät välillä myttyyn. Ensi kerralla sitten paremmin.

Toivoin, että pystyn blogissani murtamaan äitiyteen liittyviä myyttejä ja rohkaisemaan jokaista vanhempaa ottamaan aikaa myös itselleen. Elämään nyt kun, eikä sit kun -elämää. Äitiys ei ole este itsensä kehittämiselle, opiskelulle tai harrastuksille. Niiden toteuttaminen vaatii enemmän järjestelyä, priorisointia ja kompromisseja, mutta mahdotonta se ei ole. Ja jos et tarvitse omaa aikaa, on sekin täysin ok. Tärkeintä on, ettei joudu elämän katkeroittamaksi. Minä uskon, että vaikka lasten hoitaminen ja kasvattaminen ovat prioriteettilistani kärjessä, on omien juttujen ylläpitäminen ihan yhtä tärkeää. Silloin voi olla paras mahdollinen äiti, puoliso ja ystävä. Elämään tässä ja nyt.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *