Tilaa uusille unelmille

Sunnuntaina ajellessamme mökiltä kotiin, juteltiin miehen kanssa niitä näitä elämästä. Molemmat olivat miettineet tahoillaan, mistä johtuu tunne, että tekisi mieli aloittaa jotain uutta. Juttelun lomassa minulle iski todellinen ahaa-elämys. Yhtäkkiä ymmärsin täysin, mistä molempien fiilis johtuu.

Siellä se lisäkapasiteetti pilkistelee!

Viimeiset kuusi vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän perheen perustamiseen liittyvien asioiden parissa. Ensin pohdittiin ja jännitettiin ensimmäistä lasta. Sitten harjoiteltiin uutta elämää äitinä ja isänä. Opettelimme olemaan vanhempia ja toimimaan perheenä. Huomasimme, ettei vanha elämämme, kotimme ja tapamme sopineet sellaisenaan lapsiperhearkeen, joten opettelimme uudet kuviot ja hankimme lisää tilaa asua. Kun suurimmat kasvukivut oli selätetty, alkoi vaiheilu toisen lapsen kanssa. Kannattaako tähän maailmaan tehdä enempää lapsia? Onko meistä kahden lapsen vanhemmiksi? Jaksaako kaiken aloittaa taas alusta? Mitä jos vauva onkin tosi vaikea ja rikkoo hyvän perhedynamiikkamme? Jos emme edes yritä, kadummeko sitä koko loppuelämämme? Voiko tätä ihan kuin perheestämme puuttuisi jotain -tunteen sivuuttaa? Mitä vastaamme sisaruksen kaipuiselle esikoisellemme?

Nyt kun perheen kuopuskin lähentelee 10 kuukauden ikää ja vauvavuosi alkaa olla loppusuoralla, tuntuu kuin olisi saavuttamassa tietyn virstanpylvään. On vähän sama fiilis, kun aikanaan koulut lähenivät loppuaan. Tiesi, että tässä ollaan aikuisuuden kynnyksellä, eikä paluuta näihin hetkiin enää ole. Totta kai perhe-elämä ja lapset sen keskiössä jatkuu vielä pitkään, mutta jollain tasolla tuntuu, että jokin vaihe elämässä on tulossa päätökseen. Tuntuu haikealta ajatella, että meidän perheen vauvat olivat nyt tässä. Enää ei tule vauvan tuoksuisia päiviä, ei syliin nukahtavaa tuhisijaa, ei imetystä, ei mitään ihanaa vauvahattaraa. Toisaalta yhtä lailla tuntuu ihanalta, ettei enää tarvitse miettiä raskautta kaikkine pelkoineen, synnytystä, unettomia öitä tai vauvan ehdoilla elämistä.

Elämän murroskohdat

Sitä sanotaan, että parisuhteen koetinkiviä ovat mm. hetket, jolloin lapset lentävät pois kodista tai kun molemmat jäävät eläkkeelle. Yhtäkkiä arkikuviot muuttuvat läpikotaisin, eikä ole enää tuttuja ja turvallisia raameja, joihin nojata. Tässä ei nyt olla ihan yhtä dramaattisen murroksen äärellä, mutta pientä muutoksen tuntua on silti ilmassa. Isompi tyttö on jo varsin itsenäinen monissa asioissa. Hänellä on jo omia kuvioita, kavereita, ihmissuhdekiemuroita ja ajatuksia elämästä. Minun ensimmäinen vauvani on tiessään! Kuopus on vielä muutaman kuukauden vauva, mutta kuitenkin jo hyvin kaukana siitä vastasyntyneestä kääröstä, jonka viime joulukuussa kotiin kannoimme. Molemmat lapset tarvitsevat vielä runsain mitoin vanhempiaan, mutta tietyllä tavalla hommat koko ajan helpottuvat. Totta kai, ikä tuo mukanaan uusia haasteita, mutta ne ovat kuitenkin erilaisia, kuin vauva-ajan tarpeiden jatkuva tyydyttäminen.

Niin parasta, kun saa viettää vielä tämän syksyn kotona tämän ihanuuden kanssa. <3

Ihminen (tai ainakin minä) on kyllä jännä tapaus. Aina pitää olla jokin projekti muhimassa ja paikallaan pysyminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Sitä haluaa kokea ja saavuttaa asioita mahdollisimman paljon, jotta saisi tästä ainutkertaisesta matkasta, elämästä, kaiken irti. Vaikka onni asuukin arkisissa asioissa, tuntuu samalla hyvältä tavoitella jotain isompaa. Vähän haastaa itseään ja pyrkiä sinne kuuluisalle seuraavalle tasolle. Ja älkää käsittäkö väärin, itsensä haastaminen ei välttämättä tarkoita ultramaratonin juoksua tai oman menestyvän yrityksen perustamista. Haastaminen voi olla vaikkapa uuden urheilulajin haltuunotto, jokin muu uusi taito, uusi koti, uusi työ tai vaikka unelmien reppureissu. Millekään tällaiselle ei ole viime vuosina tuntunut löytyvän aivokapasiteettia, siksi tämä olotila tuntuu niin innostavalta!

Nyt annan ajatusten muhia ja mietin, mitä sitä seuraavaksi lähtisi tekemään. Ensin nautiskellaan viimeisistä viikoista kotona vauvan kanssa, työstetään koulutöitä ja ruuvataan kehonkoostumusta tavoitelukemiin.

Tunnistatko tätä tunnetta? Onko vastaavanlaisesta kokemuksia

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *