Unettomuus vauva-aikana

Edellisessä postauksessani kerroin miltei kymmenen vuotta kestäneestä huonounisuudestani ja mitä kaikkea mahdollista olen sen kanssa tehnyt. Tarinaa unettomuudesta, sen aiheuttamista tunteista, sivuvaikutuksista sekä apukeinoista selviytyä unettomuudesta kertyisi varmasti kirjaksi saakka, mutta toivottavasti kirjoittamastani kiteytyksestä edes joku saa apua tai uusia ajatuksia. Niitä jos mitä uneton kaipaa!

Koska oma unihistoriani on varsin rikkonainen, valehtelisin rankasti, jos väittäisin, ettei tuleva vauva-aika pelota minua, juuri huonojen öiden näkökulmasta. Voin jo tuntea sen epätoivon, miltä kehossa tuntuu, kun ei ole nukkunut viikkoihin. Saati, että epätoivoa maustetaan vauvan itkulla, johon ei tunnu vain löytyvän ratkaisua. Joku saattaa miettiä, miksi hemmetissä edes haluan lisää lapsia, sillä lapset valvottavat aina ja jos ei sitä kestä, niin ei lapsia kannata edes hankkia. Tuossa on pointtia ja voi kuinka paljon olenkaan asiaa pyöritellyt. Aikuisten unikoulussa opin monien muiden hyvien oppien lisäksi sen, että elämää ei pidä jättää elämättä, vaikka kärsisikin unettomuudesta. Omilla valinnoillaan alkaa äkkiä rajaamaan omaa elämäänsä, kun ajattelee pääsevänsä helpommalla ja nukkuvansa paremmin, kun ei tee sitä tai tuota. Allekirjoitan väitteen täysin ja samaan hengenvetoon voin sanoa, että unettomuuden saa aikaan ilman lapsiakin, niin kuin minä olen saanut.

Miten esikoinen nukkui vauvana ja miten hän nukkuu nyt?

Edellisen raskauden aikana stressasin kovasti, miten saan nukuttua, kun jo valmiiksi herkkäunista tullaan rasittamaan vielä öisillä imetyksillä yms. Esikoinen oli kuitenkin kuin taivaanlahja nukkumisen suhteen. Totta kai häntä piti öisin syöttää, mutta muutoin hän nukkui pääsääntöisesti varsin mallikkaasti. En vauvavuoden aikana kärsinyt samanlaisesta unettomuudesta kertaakaan, kuin töissä ollessani. Toki hormoneilla lienee osuutta asiaan sekä tiedolla siitä, ettei tarvinnut olla skarppina töissä. Muutoinkin arkea kuormitti määrällisesti paljon pienempi määrä asioita, kuin työelämässä ollessa. Esikoisen siirryttyä omaan huoneeseensa nukkumaan 9 kuukauden ikäisenä, loppuivat loputkin yöheräilyt ja kaikki tuntui menevän hyvin aina siihen saakka, kun esikoinen täytti kaksi vuotta. Melkein kellon tarkasti kaksivuotiaana alkoivat sitten painajaiset yms. asiat vaivaamaan ja ne herättivät niin esikoisen kuin meidät vanhemmat lukemattomia kertoja yössä. Tuntui suurelta huijaukselta, että jo yli vuoden hyvin nukkunut lapsi alkoi herätellä monta kertaa yössä. Itse koin, että tiuhaan heräilevä taapero yhdistettynä työarkeen oli paljon kuormittavampaa, kuin vauvan kanssa heräily. Nykyisin esikoinen (4v.) nukkuu pääsääntöisesti ihan hyvin, vaikka välillä öisin pahat unet herättävätkin.

Miten vauva nukkuu?

Uuden tulokkaan kanssa käyn täsmälleen samanlaista huolirubmaa nukkumisten kanssa, kuin esikoista odottaessa. Nyt uuden lisämausteen tuo huoli siitä, miten esikoinen nukkuu ja tottuu vauvan ääniin. Nukkuuko meillä pian enää kukaan? Ollaanko koko sakki ihan loppu ennen ensimmäisiä kevätauringon säteitä? Tiedän oikein hyvin, että asiaa ei kannattaisi murehtia etukäteen, sillä se ei auta yhtään mitään. Ja pahimmillaan tulee murehdittua samaa asiaa kahdesti. Myös aivan jokainen useamman lapsen vanhempi on vakuuttanut minulle, että lapset tottuvat uuden tulokkaan ääniin. Ja onhan se itsekin todettava, etten muista yhtään yötä lapsena valvoneeni, vaikka minulla on kolme pienempää sisarusta. Eli hullun hommaa koko murehtiminen, mutta minkäs sitä luonnolleen voi…

Tiedän myös oikein hyvin, että vauvan uniin voi omalla toiminnallaan vaikuttaa jonkin verran. Esikoisen kanssa aloitimme heti ensimmäisestä päivästä alkaen noudattamaan orjallista päivärytmiä ja öisin vauvan kanssa ei todella seurusteltu yhtään ylimääräistä. Ehkä siitä syystä ensimmäinen vuosi meni unien kanssa varsin hyvin. Sittemmin kaikenlaisia pieniä uniongelmia on riittänyt ja tiedostan monta kohtaa, jossa olemme tehneet ”virheitä”. Olemme esimerkiksi ruokkineet ja ylläpitäneet sitä, että esikoinen tarvitsi pitkään aikuisen vierelleen saadakseen unta. Eikä siinäkään sinällään ole mitään väärää, jos se on kaikille osapuolille ok. Itselle pitkät nukutukset pimeässä lastenhuoneessa eivät olleet sitä mieluisinta puuhaa, sillä kaikki aika oli pois omasta vapaa-ajasta.

Kaikkeen tulevat vanhemmat eivät kuitenkaan pysty vaikuttamaan. Tulevan palleron uniin vaikuttaa myös hänen temperamenttinsa sekä se, että onko vauva terve. Ja sen olen tietysti ymmärtänyt ja hyväksynyt, että ensimmäiset kuukaudet vauva on rytmitön ja se pitää vain kestää. Tässä kohtaa ei voi oikein tehdä muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Tavoilleni uskollisena olen jo selvittänyt kaiken mahdollisen unikonsulteista heijaaviin patjoihin ihan vain siltä varalta, jos vauva ei nuku. Eli olen myös valmis pyytämään herkästi apua, jos unet näyttävät koituvan ongelmaksi. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin ja on todella tärkeää puuttua ongelmiin ajoissa, eikä mennä eteenpäin vain hammasta purren. Pitkittyessään monista ongelmista voi tulla kroonisia ja silloin niistä on yhä vaikeampi päästä eroon.

Huolettaako ketään muuta, miten vauvan nukkuminen tulee vaikuttamaan omiin uniin?

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *